Kirjoittanut
Teologian tohtori ja Suomen Raamattuopiston entinen toiminnanjohtaja Timo Junkkaala kuvailee emerituspiispa Olavi Rimpiläistä (1937-2019) leppoisaksi ja sydämelliseksi ihmiseksi, jonka syvällinen kristillinen vakaumus puhutteli monia.
Oulun hiippakunnan emerituspiispa Olavi Rimpiläinen kuoli kotonaan Oulussa 3. päivänä joulukuuta sairastettuaan puoli vuotta. Sen jälkeen, kun nykyinen Oulun piispa Jukka Keskitalo avasi facebookissa mahdollisuuden muistosanoille, tuli parissa päivässä toista sataa viestiä, joissa toistuu eri sanoin se kokemus, että Olli-piispa oli sydämellinen ja huumorintajuinen ihminen, jonka syvä kristillinen vakaumus puhutteli. Juuri sellaisena minäkin hänet opin tuntemaan. Sellaista inhimillistä lämpöä ja syvää konstailematonta hurskautta tapaa harvoin. Olen syvästi kiitollinen, että sain häneltä muutama vuosi sitten luvan kirjoittaa hänen elämäkertansa ja samalla mahdollisuuden tutustua häneen paremmin. Elämäkerta ei valitettavasti valmistunut niin, että hän olisi saanut sen lukea.
Muistosanat ovat jyrkässä ristiriidassa sen kuvan kanssa, jonka julkisuus Rimpiläisestä aikanaan antoi. Hänhän tuli valtakunnalliseen julkisuuteen 1980-luvulla perinteisen virkanäkemyksen johtavana puolustajana. Kun hän kieltäytyi vihkimästä naisia papeiksi, hän sai osakseen median ja yleisen mielipiteen ryöpyn. Rimpiläinen ei taipunut paineen alla eikä suostunut kompromisseihin, koska katsoi näkemyksensä perustuvan Raamattuun, luterilaiseen tunnustukseen ja kirkon yhteiseen perinteeseen. Usein kävi niin, että Ouluun matkustaneet toimittajat hämmästyivät, kun eivät löytäneetkään sieltä äkkiväärää sovinistia vaan leppoisan, ystävällisen ja huumoria viljelevän piispan, jonka syvä vakaumus puhutteli kaikkia.
Tarkempi tutustuminen Olavi Rimpiläisen työhön osoittaa, että julkisuuskuva oli muutenkin vähintäänkin puutteellinen. Rimpiläinen teki mittavan työn sekä Oulun hiippakunnassa että kirkossa laajemminkin. Hän oli 21 vuoden piispakautensa ajan (1980-2000) ja vielä sen jälkeenkin väsymätön kuuntelija, rinnalla kulkija ja sielunhoitaja papeille ja maallikoille ja merkittävä yhteiskunnallinenkin vaikuttaja, joka puhui painokkaasti pohjoisen ihmisten elinolojen puolesta. Hämmästyttävällä tavalla hän kykeni luomaan yhteyden myös vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, joka oli ajautunut ja ajettu kirkolliseen paitsioon, ja luomaan liikkeelle paikan kirkossa. Koko kirkkoa Rimpiläinen palveli erityisesti jumalanpalvelus- ja käsikirjauudistuksissa.
Viimeisessä julkisessa puheessaan Perustan teologisilla opintopäivillä tammikuussa 2018 Rimpiläinen vetosi kirkon johtoon, jotta se antaisi tilaa perinteiselle virkanäkemykselle. Pian saamme varmaan myös lukea, mitä Rimpiläinen sanoi viimeisessä haastattelussaan, jonka hän muutama viikko ennen kuolemaansa antoi Elämä-lehdelle.
Olen kirjoittanut myös hieman perusteellisemman muistokirjoituksen, joka ilmestyy lähiaikoina.
Timo Junkkaala
