Poliisi epäilee Nokia Mission perustajaa ja entistä johtajaa Markku Koivistoa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Poliisi asetti Koiviston joulukuussa matkustuskieltoon rikostutkinnan ajaksi. Asia siirtyy syyttäjälle lähiviikkojen aikana.
Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi teologian tohtori Markku Koiviston matkustuskieltoon joulukuussa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltasanomat. Koivistoa epäillään lehden mukaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asianomistajana on lehden tietojen mukaan 17-18 -vuotias nuorukainen.
Radio Dei uutisoi syyskuun alussa, että Nokia Mission johtaja Markku Koivistoa epäillään vuosia jatkuneesta seksuaalisesta ahdistelusta. Radio Dei sai tietoonsa tapauksia, joissa seksuaalisen ahdistelun uhreiksi joutuneet henkilöt ovat joutuneet hakemaan apua ammattiauttajalta.
– Asian esitutkinta on loppusuoralla. Asianosaisilta on pyydetty loppulausuntoja. Paperit lähtevät syyttäjälle lähiviikkojen aikana, rikoskomisario Hannu Kallioniemi vahvistaa Iltasanomille.
Radio Dei ei keskiviikkona tavoittanut Markku Koivistoa kommentoimaan poliisitutkintaa. Sen sijaan Koivisto kommentoi tuntemuksiaan verkkosivuillaan:
”Olen kuukausia painiskellut kaikkien asioiden kanssa. Ennen kaikkea olen painiskellut anteeksiannon, armon ja uuden elämän kanssa. ’Vaikka syntinne olisivatveriruskeat tulevat ne villanvalkeiksi.’ Pitääkö tämä paikkaansa? Voinko luottaa lupaukseen?” Koivisto kirjoittaa.
Markku Koivisto erotettiin viime syksynä Nokia Mission johtajan paikalta. Nokia Missio ilmoitti erottamisen syyksi ”seksuaalisten rajojen rikkomisen”. Koivisto tuli viikkojen odottelun jälkeen julkisuuteen ja ilmoitti Nokia Mission järjestämässä tilaisuudessa tehneensä aviorikoksen miehen kanssa.
Radio Dein Ajankohtaistunti torstaina 9.2. klo 9-10. Uusinta klo 13-14 ja yöllä klo 01-02.
Lue myös:
”Nokia Missio erottanut Markku Koiviston”
”Radio Dei: Markku Koiviston erottamisen syy selvisi”
”Markku Koivisto myönsi aviorikoksen miehen kanssa”