Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Israel: Palestiina käyttää UNESCO-asemaa pyhien paikkojen valtaamiseen

 

Israelilaiset epäilevät, että maailmanperintöstatuksen hakemisella pyritään ”ottamaan haltuun” myös kristittyjen ja juutalaisten merkittäviä paikkoja. Palestiina hyväksyttiin lokakuussa UNESCO:n jäseneksi.

Palestiinalaiset aikovat käyttää YK:n alaisen UNESCO -järjestön kulttuurikomitean jäsenyyttä saadakseen haltuunsa lisää juutalaisten pyhiä paikkoja, totesivat palestiinalaiset ministerit uutistoimisto Reutersille lokakuun puolivälissä.

Palestiinalaisten kulttuuriministeri Hamdan Taha ilmoitti palestiinalaisten tavoittelevan maailmanperintöstatusta useille kohteille, kuten Betlehemille, Hebronille, Sikemille. Monissa näistä kaupungeista sijaitsee juutalaisten ja kristittyjen pyhäkköjä.

Sekl neliöb. 20.-26.12.

UNESCO on aiemmin muuttanut juutalaisten kolmanneksi pyhimmän paikan eli Raakelin haudan Betlehemissä moskeijaksi sekä vaatinut juutalaisia luopumaan toiseksi pyhimmästä paikastaan eli Patriarkkojen haudasta Hebronissa. Sikemissä sijaitsee puolestaan patriarkka Joosefin hauta.
Asiasta uutisoi Israel National News. (RV)