Kirjoittanut
Suomalaisen gospel-musiikin kantaisä Jaakko Löytty jaksaa edelleen rukoilla maailmanrauhaa. Syvän masennuksen kokenut lauluntekijä kertoo olevansa pohjimmiltaan optimisti.
Jaakko Löytty pelkää myöhästymistä. Hän on haastattelua varten katsonut tarkkaan reitin tamperelaiseen kahvilaan, jotta hän varmasti ehtisi ajoissa. On vähän hassua kuulla, että Löytyn kaltainen legenda, jota olen kuunnellut jo ennen kuin osasin kävellä, jännittää tapaamista.
Minulle on tärkeää saada tavata Löytty. Hänen laulujensa körttiläinen paatos on auttanut minua epätoivon aikoina kääntämään katseeni itsestäni Vapahtajaan. Ja onhan Löytty kuitenkin se ainoa oikea suomalainen Jeesus-hippi, monumentti niistä ajoista, kun kaikki oli vielä edes jossain määrin hyvin ja nuoret musiikintekijät paloivat rahan sijaan aatteelle.
Löytyn levyistä minulle oli erityisen tärkeä Jeesuksen ystäviä -niminen vinyyli, jota kuuntelin leikki-ikäisenä. Muistan ajatelleeni tuolloin, keitä ovat nämä Jeesuksen ystävät. Levyn kuvituksissa Löytty istui rantakivellä pitkän tukkansa ja kitaransa kanssa. Onko hän Jeesuksen ystävä? Minkälainen kuningas sanoo seuraajiaan ystävikseen? Kyseisen levyn äärellä tuli lämmin tunne, jonka muistan edelleen.
Löytystä tuli maailmankansalainen jo lapsena. Hän lähti vanhempiensa mukana lähetystyöhön Namibiaan, jossa vallitsi sisällissota. Siellä Löytty vietti 12 ensimmäistä vuottaan.
– Tiesin tarkasti, mikä on apartheid, minkälainen hirviöjärjestelmä se on. Minun uskontulkintani alkoi kääntyä sosiaalietiikan puolelle, mikäli nyt lapsella voi jokin uskontulkinta olla.
Teini-iässä Löyttyyn vaikutti voimakkaasti 1960-luvun rauhanliike ja sen aikainen populaarimusiikki, kuten The Beatles, The Rolling Stones ja Bob Dylan.
– Martin Luther King oli minulle idoli. Hänen ajattelunsa ja väkivaltainen kuolemansa tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Minusta tuli ehdoton pasifisti, ja menin siviilipalvelukseen.
– Jos johonkin uskoon olen tullut, olen pikkuhiljaa kasvanut oikeudenmukaisuuden ja rauhan maailman hakemiseen. Olen lähtenyt Jumalan valtakunnan toteutumisen tielle, Löytty kuvailee.
Löyttyä on aina ahdistanut, kun puhutaan uskoontulosta. Joitakin vuosia sitten Löytty muun muassa sanoi Kotimaa-lehden kysyessä häneltä ”oletko uskossa”, että ”en”. Vastaus oli tietysti sarkastinen protesti tältä koko ikänsä hengellisiä lauluja laatineelta vastarannan kiiskiltä.
– Minun pitäisi lähiaikoina vastata Radio Dein Aalloilla-lehden kysymyksiin rukouksesta. Olen pohjustukseksi kuunnellut kyseistä radiokanavaa, ja sen ohjelmat tuntuvat vierailta. Tuntuu jopa siltä, että edustamme eri uskontoja. Oman pelastuksen tavoittelu tuntuu itsekkäältä.
– Olisi kuitenkin tärkeää oppia elämään niin, että antaa toisten uskoa niin kuin he uskovat, ja yrittää ymmärtää sitä, kääntää sitä omalle kielelle. Mitä omakohtaisessa uskoontulossa voisi olla myönteistä? Tätä yritän opetella, koska minun on kuitenkin yritettävä tulla toimeen eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Ei minun ole syytä heitä ihmisinä tuomita.
– Mutta mitä rukousvastauksiin tulee, millaista vastausta voin odottaa rukoukseen ”tulkoon sinun valtakuntasi”? Valtakunta on ja se tulee, koska niin on luvattu. Se on minulle rukousvastaus.
Veisaaja
Aikuisiällä Jaakko Löytty oli oman perheensä kanssa lähetystyössä Senegalissa. Löytyt palasivat Suomeen vuonna 1994, kahden lähetyskauden eli kuuden vuoden jälkeen. Löytty työskenteli Suomessa ensin freelance-muusikkona, kunnes hän päätyi 2000-luvun alussa Herättäjä-Yhdistykseen Tampereen ja Turun hiippakuntien aluesihteeriksi. Viime vuosina Löytty on luotsannut körttikansalle rakkaan laulukirjan Siionin Virsien uudistushanketta. Tänä kesänä on aika jäädä eläkkeelle.
– Olen pari vuotta odottanut eläkkeelle pääsemistä. Herättäjä-Yhdistyksen työ on ollut sitovaa. Se on vienyt miestä enemmän kuin olisi ollut tarpeen, Löytty kertoo.
Työ kuormitti niin rankasti, että yöunet menivät ja masennus tuli.
– Tilttasin, enkä pystynyt tekemään mitään. Olin käynyt jo kaksi vuotta terapiassa ja olettanut käsitelleeni ne syyt, jotka alun perin johtivat masennukseen. Sitten tuli akuutti kriisi työpaikalla. Jouduin pitkälle sairaslomalle. Aiemminkin minulla on ollut masennusjaksoja ja mielialalääkkeitä muutamaan otteeseen. Olen pitänyt lääkitystä tosi hyvänä asiana samoin kuin terapiaa.
– Se hyvä puoli masennuksessa on, että kun vaimollani Kaijalla on samaa vikaa, pystyn elämään masentuneen rinnalla. Tiedän mitä se on. Masennus on synnyttänyt lauluja. Mutta kyllä muunkinlainen elämä voi synnyttää taidetta. Olen helpottunut siitä, että olen päässyt pahimman yli. Siksi olen tilannut itseltäni onnellisia lauluja sisältävän levyn, Löytty kertoo ja lainaa eilen kirjoittamaansa säkeistöä.
Kulkuteitä outoja täältä lähden,
taas uudet tuulet tuivertaa.
Tämän illan ihanan muiston tähden
en eksy, vaikken rauhaa saa
– Toivon olevani oikealla tiellä, mutta tämä on rauhaton tie. Kilvoittelemista riittää. Ei matka helpotu. Tietyllä tavalla on huojentunut olo, että tähän saakka on selvitty. Eläkkeelle jäänti on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja tähyillä uteliaana eteenpäin. Vaikka elämä on murheita täynnä, olen aika tyynellä mielellä.
Yhdessä yksinäisellä tiellä
Löytyn ensimmäisen levyn kannessa Jaakko Löytty ja Kaija Pispa taluttavat polkupyörää trumpettilahkeisissa housuissa jossakin metsän siimeksessä. Levyn nimi on Asioita, joista vaietaan ja se julkaistiin vuonna 1974.
– Viime aikoina olen miettinyt noita alkuvaiheitani, ja on tullut sellainen olo, että olin turhan yksin. Joitakin vanhempia kollegoita oli mutta ei monta. Olisin ehkä tarvinnut enemmän tukea kehittyäkseni lauluntekijänä nopeammin. En tosin tiedä, olisinko ottanut sitä vastaan. Olisin kuitenkin kaivannut rinnalleni ihmistä, joka olisi sanonut, että ”kokeilepa lähestyä asiaa ihan toista kautta”. Puolisoni Kaija oli tosin jo siinä vaiheessa tarkkakorvainen ja kielellisesti kypsä. Kappaleeni on tehty kaksilla silmillä.
– Ippe Kätkä tuotti yhden levyni ja sanoi, että ”mietipä noita bassolinjoja”. Ajattelin että mahtavaa, ja otin neuvon nälkäisenä vastaan. Mutta ikätoverini eivät tehneet lauluja. Kun gospel alkoi yleistyä, aloin olla isoveli-iässä.
Löytty ei ollut seurakuntanuori, eikä hän toiminut minkään järjestön piirissä.
– Sekin aiheutti yksinäisyyttä. Toisaalta se toi vapauden, eikä minua sitonut mikään.
Nyt Löytyllä on menossa projekti, jossa hän kirjoittaa Facebookiin laulujensa syntytarinoita.
– Lauluni ovat elämääni, ja vanhojen laulujen kautta pystyn muistamaan mihin kohtaan elämässäni mikäkin ajoittuu. Laulut ovat osa persoonaani.
Jos vertaa Löytyn lauluja vaikka toiseen Suomi-gospel-legendaan Pekka Simojokeen, ero on kuin yöllä ja päivällä siten, että Simojoki on päivä ja Löytty on yö. Jos Simojoen lauluissa keskeistä on ilo, Löytyn kirjoittamissa esiin nousee ehkä ennen kaikkea lohdutus.
– Olen luonteeltani optimisti. Yritän kaiken hankalan keskellä nähdä vapauttavia asioita. Ensisijaisesti olen lauluilla koettanut lohduttaa itseäni. Persoonassani on depressiivisyyttä, ja minun on käynyt joskus sääli sitä kaveria. Lauluillani olen koettanut häntä tukea. Lähtökohdiltaan monet lauluni ovat aika masentavia, Löytty sanoo.
Evankeliumia yhteiskunnalle
Löytyn puheissa kuuluu voimakas yhteiskunnallinen näkökulma kristilliseen uskoon. Näkökulma tuo mieleen Latinalaisesta Amerikasta lähteneen ”vapautuksen teologian”, jossa painotetaan, että kristinusko on myös poliittista. Löytyn mukaan kristinuskon yhteiskunnallinen ulottuvuus ei ole irrallinen tuonpuoleisesta näkökulmasta. Siksi hän antaa kerjäläiselle automaattisesti kolikon, kun kävelemme Hämeenkatua kohti Koskipuistoa. Löytyn mielestä on kamalaa, jos ensimmäinen ajatuksemme on kerjäläisen nähdessämme tämän motiivien epäily. Ei ole antajan asia miettiä, huijaako kerjäläinen. Antaessaan ennen kaikkea antaja saa ja oppii, Löytty sanoo.
Löytyn mielestä kristinuskossa ei tulisi ensisijaisesti keskittyä omaan sieluntilaan.
– Nuoruuden ahdistuksissa jouduin usein varoittamatta kyselyjen kohteeksi: onko sinulla henkilökohtainen suhde Vapahtajaan? Koska olet tehnyt uskonratkaisun?
– Tuoko Jeesus rauhan sieluuni? En osaa sellaista asiaa edes kaivata tai ajatella. Ajattelen, että jos Jeesus on maailman Vapahtaja, sen täytyy tarkoittaa isompaa asiaa kuin minä tai minun sielunrauhani. Ehkä se on körttiläistä, että siedän epävarmuutta ja sitä, että en tiedä ja tajua enkä saa helpotusta. Keskeneräisyyden hyväksyminen on minulle tärkeää.
Näistä syistä Löytty myös rukoilee maailmanrauhaa.
– Henkilökohtaista tai sisäistä rauhaa pidän liian mainostettuna asiana. En jaksa uskoa, että ihminen voisi elinaikanaan sellaisen saada. Ainakaan minä en ole saanut.
Ajallinen elämä päättyy itse kunkin kohdalla. Tämä johdattaa myös yhteiskunnallisesti suuntautuneen kristityn ajatukset tuonpuoleiseen.
– Kyllä minussa sen verran on lapsenomaista ajatusta, että uskon ettei tässä ole kaikki. On olemassa enemmän. Se on Jumalan kädessä. Oma paikkani ajallisen elämän päätyttyä on Jumalan käsissä.
– Minun sosiaalieettinen uskontulkintani tuntuu tämänpuoleiselta, mutta siihen heijastuu koko ajan usko ja toivo siitä, että on enemmän kuin tämä maailma. Valo ja toivo tulee, Löytty tiivistää.
Unelma vanhuudesta
Jo nuorena Löytty unelmoi vanhaksi tulemisesta, koska vanhat ihmiset ovat viisaita tasapainoisia. Unelma on hiljalleen käymässä toteen.
– Kuusitoistavuotiaana ajattelin, että sitten kun olen 40-vuotias, kaikki on helpompaa. 40-vuotiaana asiat eivät kuitenkaan olleet paremmin, joten siirsin rajan kuuteenkymmeneen. Nyt olen 63, enkä vieläkään ole saanut rauhaa. Vanhuudessa on kyllä viisautta, vaikka en omasta mielestäni vielä tarpeeksi viisas olekaan.
Eläkkeellä Löytty aikoo muun muassa nauttia vaimonsa seurasta.
– Kaijan kanssa eläminen on minulle rakkainta. Se on elämäni pelastus. Minulla on neljä lastenlasta, ja he ovat myös tärkeitä. Vävypoikani ovat afrikkalaisia. Se on tuonut mukanaan rikkautta. Nautin musiikin tekemisestä ja siitä, ettei sen tarvitse loppua. Ja ruuasta ja juomasta. Aurinkoisena päivänä on kiva istua katukahvilassa. Meillä on myös mökki ja ikävöimme päästä kuuntelemaan lintujen laulua.
– Afrikkaa kaipaan välillä. Ensi keväänä lähdemme käymään Senegalissa. Toinen vävypoikamme on Zimbabwesta ja siellä olimme pari vuotta sitten. Senegalissa meillä on ystäviä edelleen. Tyttärellämme Karoliinalla on siellä miehensä kanssa talo. Vaikka lähetystyö Senegalissa oli vain kuuden vuoden jakso, näen sieltä edelleen unia.
