Jan Latvala pelaa jääkiekkoa ammatikseen. Kautta aikojen eniten SM-liigapelejä pelannut Latvala on nähty myös maajoukkueessa. Hän jos kuka tietää jotain kilpailemisesta. Millaista on olla ammattiurheilija ja uskova samaan aikaan? Entä miten selvitetään epäonnistumiset, kun peli on hävitty?
Kilpailu opettaa
Tapaan haastateltavan Lahden Isku Areenalla. Pyörittyäni hetken hallin pihalla ihmettelemässä, mistä ovesta minun kuuluisi mennä sisään, itse haastateltava tuleekin avaamaan minulle oven suoraan Pelicansin pukuhuonetiloihin.
Kuka on Jan Latvala, mitä hän tekee, mitkä ovat hänelle tärkeitä arvoja elämässä ja minkälaisena esikuvana mies tahtoisi olla nuorille?
Jan Latvala on 41-vuotias, rauhallinen ja mukavanoloinen tyyppi. Lisäksi hän on puoliso, isä, Pelicansin puolustaja, eniten SM-liigaotteluita pelannut jääkiekkoilija ja mikä parasta: Jeesuksen seuraaja.
Kuulumisia kysellessäni Latvala naurahtaa kevyesti ja toteaa, että pikkuhiljaa alkaa taas mennä hyvin.
– Nyt kuuluu taas hyvää, kun pelirintamallakin on alkanut mennä paremmin. Vähän aikaa sitten oli hieman huonompi jakso, sillä hävisimme monta peliä putkeen.
Jääkiekko kun on joukkueurheilua, on hyvä joukkuehenki isossa osassa siinä, että peli on toimivaa ja jopa hauskaa. Seurakuntalaiselle aiemmin antamassaan haastattelussa Latvala kertoo oman näkökulmansa sen luomiseen: pukukopeissa pitää olla hauskaa ja hallille mukava tulla.
– Tietenkin myös valmentajilla on oma osansa, mutta he ovat aika etäisiä. Pelaajat ovat paljon yhdessä. Siitä se joukkuehenki syntyy.
Ihmisen elämässä joutuu usein käymään erilaisia kilpailuja. Niin henkisellä tasolla kuin myös ihan käytännössä, elämän ylä- ja alamäissä. Latvalan ammatti, jääkiekon pelaaminen, on yhtä kilpailua aikalailla koko ajan. Mies sanookin kilpailun olevan suuressa osassa elämäänsä, sillä onhan se koko hänen ammattinsa ydin.
– Kun sitä ammatikseen on jääkiekkoilija, ei voi ajatella menevänsä ”vain vähän pelailemaan”, kun on ottelu edessä. Kilpailuvietti on kova, ja tässä tapauksessa sen pitääkin olla. Kilpailun myötä olen oppinut paljon, muun muassa sitkeyttä, periksiantamattomuutta ja kärsivällisyyttä. Lajin parissa olen saanut tuntea paljon hienoja tunteita. Ja toki myös niitä ei niin hienoja…
Vastustajaakin tulee kunnioittaa
Seurakuntalaisen haastattelussa Latvala avaa syitä sille, miksi hän on jääkiekkoilija ja ammattiurheilija, sen lisäksi, että Jumala on kiekkoilijantaidot hänelle antanut.
– Jääkiekko on haastava ja nopea peli. Siinä saa toteuttaa itseään. Järjen käyttö on sallittua. Itselläni oli esikuvia aikoinaan ja nyt ehkä voin olla toivottavasti hyvänä esikuvana nuorille. Pikkupojasta asti into lajiin on säilynyt. Jos into loppuu, on syytä lopettaa.
Myös Nuotalle mies kertoo, että tahtoisi olla esikuvana lapsille ja nuorille etenkin reilun pelin pelaaja ja vastustajaa kunnioittava.
– Tärkeimpiä arvoja elämässäni on toisten ihmisten arvostus ja kunnioittaminen. Jääkiekon kaltaisen kamppailulajin yhteydessä se tuntuu toisinaan haastavalta, mutta sen pitäisi aina olla perusajatus.
Latvala ei tule uskovasta kodista vaan uskonasiat tulivat tutuksi vasta aikuisiällä. 8-vuotiaana seuratasolla lätkän aloittanut mies kertoo alkaneensa uskontaipaleensa vasta, kun elämään tuli vaimo Sari, joka on uskovasta kodista ja näin kristilliset arvot ovat tulleet arjeksi koko heidän nykyisen, viisihenkisen perheensä elämään.
– Lapset ovat tavallaan tehneet uskostamme näkyvämmän, kertoo Latvala. Kirkkoon on luonnollista mennä, ja lapsetkin menevät mielellään pyhäkouluun Latvalan perheessä.
Hyvän Jumalan johdatusta jääkiekkoilijanurallaan Latvala näkee siinä, että koko 22-vuotisen uransa ajan hän on saanut pelata suhteellisen terveenä ja ilman mitään suurempia loukkaantumisia. Mies toteaa myös voivansa sanoa jääkiekkoa ylipäätään Jumalan lahjaksi hänelle.
Rukous kantaa myös pelisysteemissä
Elämä ammattiurheilijana ei aina ole vain tähtihetkiä ja onnistumisen tunteita. Tappion jälkeen mieli on maassa, mikä onkin täysin ymmärrettävää. Virheitä ei kuitenkaan setvitä ikuisuuksiin, eikä kanneta kaunaa epäonnistuneelle.
– Seuraavana päivänä pidetään kymmenen minuutin palaveri, jossa katsotaan videolta syyt tappioon. Virheet käydään läpi lyhyesti. On muistettava, että kaikki tekevät virheitä. Niitä ei jauheta pitkään. Katsotaan heti eteenpäin. Virheen tehnyttä ei jätetä yksin, vaan joukkueena tuemme häntä.
Toisinaan elämä tekee meistä koviakin kilpailijoita, jolloin emme omin voimin välttämättä jaksaisi. Latvala kokee rukouksen todella tärkeänä osana elämäänsä, niin jääkiekkoilijana kuin perheenisänäkin.
– Kilpaurheilussa hengellisestä elämästä on ollut apua enkä ole kokenut uskoani rasitteeksi vaan pikemminkin päinvastoin. Rukoukset kuuluu tiukkaan pelisysteemiin yhtälailla kuin muuhunkin elämään. Apua haetaan yläpuolelta.
Teksti Nuotta.com/Milka Ikäläinen, kuva Saara Kumpulainen
