Kirjoittanut
Suomen evankelisluterilaisen kirkon uusi kirkolliskokous valittiin helmikuussa. Millaisia sen jäsenet ovat ja millaisia päätöksiä he tulevat tekemään?
Kirkko on – kuten kuluneesti sanotaan – suurten haasteiden edessä. Toivottavasti nelivuotiskaudellaan kirkolliskokous etsii ja löytää ratkaisuja, joilla kirkko kuljettaa luterilaisen uskon ja sen aarteet läpi ajan, joka on monin tavoin vaikea, ja tekee sen näitä aarteita esillä pitäen, opettaen ja kutsuen omistamaan sen hyvän, joka niissä on. Toivottavasti kirkolliskokous ei käytä seuraavaa neljää vuotta lähinnä kiistelyyn siitä, mikä on kirkon käsitys avioliitosta, mikä sen tulisi olla, saavatko kirkon pastorit vihkiä samaa sukupuolta olevia ja täytyykö heidän tehdä niin. Tässä katsauksessa pohdin sitä, mitä en toivo kirkolliskokouksen pohtivan neljää vuotta. Muuttuuko kirkkomme käsitys avioliitosta uuden kirkolliskokouksen aikana?
Muuttuuko?
On tärkeää kysyä, muuttuuko käsitys. Usein sanotaan tai annetaan ymmärtää, että kirkon käsitys on tällä hetkellä epäselvä tai kirkolla on ainakin kaksi käsitystä avioliitosta: toisaalta kirkko opettaa, että se on yhden miehen ja naisen liitto, mutta toisaalta kirkko on sitä mieltä, että avioliiton voi solmia myös kaksi miestä tai kaksi naista. Tämä ei ole totta. Kirkko on viime vuosien ja vuosikymmenten aikana useita kertoja ottanut kantaa avioliittoon ja kertonut avioliittokäsityksestään. Ainakin tältä osin käsitys on aina ollut tämä: avioliitto on yhden miehen ja naisen liitto. Ne, jotka ajavat samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä kirkkoon, pyrkivät siis muutokseen kirkossa.
Oudolta tuntuu joidenkin väite, ettei kirkolliskokouksen tarvitse ottaa kantaa samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Se on yhteiskunnassamme hyväksytty ja koska kirkon lainsäädäntö ei kiellä avioliittoa samaa sukupuolta olevilta, kirkossa voidaan vihkiä myös samaa sukupuolta olevia. Olisiko neljä vuosikymmentä sitten kirkossa voitu alkaa vihkiä myös naisia pastoreiksi ja perustella asia samalla tavalla? Kirkolliskokouksen ei tarvitse ottaa asiaan kantaa, koska naisten pastoriksi vihkimistä ei kielletä kirkon lainsäädännössä. Ei tietenkään. Kirkolla voi olla selvä kanta johonkin asiaa, vaikka sitä ei ole kirjattu kirkon lainsäädäntöön, ja jos asia merkittävä – kuten kirkon virka tai avioliitto – kirkolliskokouksen täytyy päättää mahdollisesta muutoksesta. Varmasti monet toivoivat, että toukokuussa kirkolliskokouksessa tämä muutos saataisiin liikkeelle. Ainakaan toukokuussa sitä ei saada. Koronaviruksen takia kirkolliskokous ei kokoonnu toukokuussa, tuskin kesälläkään, ehkä syksyllä.
Miltä kirkolliskokous näyttää?
Monet ovat käyneet läpi listaa kirkolliskokoukseen valituista ja miettineet, mitä valitut tulevat äänestämään avioliitosta. Äänioikeutettuja jäseniä kirkolliskokouksessa on 109, ja jos kirkon käsitys avioliitosta aiotaan muuttaa, 75% kirkolliskokouksen jäsenistä tulee kannattaa tätä, siis 82 jäsentä. Jos 28 jäsentä on sitä mieltä, ettei käsitystä muuteta, sitten kirkolliskokous ei muuta kirkon käsitystä.
Samalta listalta valituilta voi olla eri kanta.
Ei ole aivan helppo selvittää kirkolliskokouksen jäsenten kantoja tässäkään asiassa. Samalta listalta valituilta voi olla eri kanta. Varmaan tietäisimme, jos jäsenten kantoja olisi selvitetty kyselyllä, ja tuskin kukaan tuntee kaikkia jäseniä niin hyvin, että pystyy sanomaan, mitä mieltä kukin on. Luultavasti kaikki jäsenet eivät ole muodostaneet kantaansa. Käsitys voi myös muuttua. Varmasti kirkolliskokouksen jäseniin pyritään vaikuttamaan ja heitä painostetaan; tuo jälkimmäinenkin kirkossa puolin ja toisin osataan. Epäilemättä tullaan maalaamaan kauhukuvia, joiden sanotaan toteutuvan, mikäli kirkon kanta ei muutu. Ehkä niitä myös maalataan ja niiden sanotaan toteutuvan, jos kanta muuttuu.
Vaikka edellä sanotun ottaa huomioon, lienee selvää, ettei nyt valitusta kirkolliskokouksesta löydy 82 jäsentä, jotka äänestäisivät sen puolesta, että kirkon avioliittokäsitys muutetaan. Sen verran tunnen valittuja, että löydän heistä ja niistä, jotka ovat virkansa perusteella kirkolliskokouksen jäseniä, yli 30, jotka tuskin ryhtyvät kannattamaan samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä. Kirkolliskokouksen saamelaiskäräjien edustajaksikin valittiin vanhoillislestadiolainen rajamies Ivalosta.
Ei tarvita määräenemmistöä
On esitetty, että asia ratkaistaisiin tavalla, jossa ei tarvittaisikaan 75%:n määräenemmistöä vaan yksinkertainen enemmistö riittäisi. Kirkon lainsäädännön mukaan määräenemmistö kirkolliskokouksessa tarvitaan, ”jos asia koskee kirkon uskoa ja oppia koskevaa tai niihin pohjautuvaa periaatteellista kannanottoa sekä ryhtymistä toimenpiteisiin niiden johdosta.” (KL 20 luku). Voiko kirkossa vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia, on asia, joka koskee kirkon uskoa ja oppia, on niihin pohjautuva periaatteellinen kannanotto ja merkitsee toteutuessaan toimenpiteisiin ryhtymistä. En ymmärrä ehdotusta, että tässä asiassa yksinkertainen enemmistö riittäisi.
Kirkolliskokouksen puheenjohtajisto ratkaisee, milloin tarvitaan määräenemmistö. Puheenjohtajiston ratkaisusta – on se kumpi tahansa – saatetaan valittaa ja valitusta käsitellään ensiksi hallinto-oikeudessa ja sitten korkeimmassa hallinto-oikeudessa, ja tämä prosessi kestää useamman vuoden, eikä lainvoimaista päätöstä saada tehtyä. Voi olla, että kaikki ne, jotka haluavat muuttaa kirkon avioliittokäsityksen, eivät pidä tätä huonona asiana. He voivat sanoa, että asia on epäselvä ja nyt odotetaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua, ja tänä aikana ei pidä rankaista pastoreita, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia. Ja näin pyritään luomaan vallitseva käytäntö tällaisista vihkimisistä.
On myös esitetty, ettei kirkolliskokous päättäisikään asiasta vaan piispainkokous ohjeistaisi, miten pastorit toimivat – voivatko he vihkiä samaa sukupuolta olevia – ja ainakin osa niistä, jotka ovat tätä ehdottaneet, toivoo piispainkokoukselta ohjetta, joka avaisi mahdollisuuden samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Tällainen ratkaisu olisi kummallinen. Kirkolliskokous ei tekisikään, mikä on sen tehtävä, vaan ratkaisijaksi ryhtyisi toinen elin. Eikä tietenkään ole sanottua, mikä olisi piispainkokouksen ohjeistus. Voi olla, että kuusi piispoista ohjeistasi, että kirkossa avioliittoon vihitään kuten ennenkin vain mies ja nainen.
Huono ratkaisu
Ratkaisuksi on tarjottu ja tullaan tarjoamaan sitä, ettei kirkko muuta kantaansa avioliitosta, mutta sallii myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen. Ketään ei pakoteta vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja mutta niillä, jotka haluavat vihkiä, on siihen lupa eikä heidän tarvitse pelätä rangaistuksia. Minusta tämä olisi huono ratkaisu. Mitä jos kirkko tekisi vastaavan ratkaisun kasteesta? Se päättäisi, että kirkon käsitys on, että vain kerran kastetaan ja lapsikin voidaan kastaa, mutta jos joku aikuisena haluaa saada kasteen uudestaan, pastori voi kastaa uudestaan. Kirkko, joka päättäisi näin, olisi ristiriitainen. Se hyväksyisi käsityksen, että voidaan kastaa useita kertoa, vaikka ehkä sanoisi muuta. Eikö kirkko, joka päätyisi tähän ratkaisuun, ajattelisi, ettei ole totuutta näissäkään asioissa, ne ovat meidän sovittavissamme, ei ole Jumalan ilmoitusta, josta kirkon tulee pitää kiinni, vaan me voimme keksiä ratkaisun, joka tuntuu hyvältä mahdollisimman monista meistä? Ei ihme, jos monista tällainen kirkko tuntuisi epärehelliseltä.
Se hyväksyisi käsityksen, että voidaan kastaa useita kertoa, vaikka ehkä sanoisi muuta.
Tämä ratkaisu varmaankin tarkoittaisi, että kirkon nykyinen käsitys ja käytäntö – vihitään vain eri sukupuolta olevia – lähtisivät kirkosta varsin nopeasti. Moni tämän ratkaisun ehdottaja taitaa ajatella, ettei nyt päästä tavoitteeseen – siihen että kirkon käsitys avioliitosta muutetaan – mutta kohti tavoitetta voidaan ottaa muutama askel, ja nämä askeleet ovat ehdotettu ratkaisu. Ja myöhemmin, ja toivottavasti pian, saadaan otettua seuraavat askeleet. Ehkä avuksi saadaan myös oikeuslaitos, joka katsoo, ettei samaa sukupuolta olevien vihkimiseen näytä kirkossa olevan opillisia esteitä – koska kirkossa heitä voidaan vihkiä – ja siksi yhdenvertaisuuslain perusteella tuomioistuimissa rangaistuksen saavat ne, jotka kieltäytyvät vihkimästä samaa sukupuolta olevia. Jos päädytään mainittuun ratkaisuun, samaa sukupuolta olevien avioliittoa perustellaan yhä äänekkäämmin sanomalla sen olevan ihmisoikeus. Ja kun tämä saa riittävästi kannatusta, nykyinen käsitys poistuu. Eihän kirkossa voida olla ihmisoikeuksia vastaan. Luulen, että asiat etenisivät pitkälti, kuten kävi naispappeuden hyväksymisen jälkeen, vain sillä eroavuudella, että aikataulu olisi selvästi nopeampi.
Jos päädytään mainittuun ratkaisuun, samaa sukupuolta olevien avioliittoa perustellaan yhä äänekkäämmin sanomalla sen olevan ihmisoikeus.
Mainittu ratkaisu merkitsisi ilmeisesti myös sitä, että esimerkiksi rippikouluopetusta tultaisiin seuraamaan, ja jos joku siinä sanoo homosuhteen olevan vastoin Jumalan tahtoa, siihen varmaan puututtaisiin. Näin ei saa sanoa, koska kirkko vihkii myös tuohon suhteeseen. Raamattu on tässä asiassa hyvin johdonmukainen ja selvä: sen mukaan mies ja nainen solmivat avioliiton ja se sanoo, että samaa sukupuolta olevien suhde, johon kuuluu seksi, on vastoin Jumalan tahtoa. Eikä asia ole sivujuonne: mitä sanotaan avioliitosta, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä uskotaan ihmisestä, luomisesta, Jumalan tahdosta, Raamatusta ja pelastumisestakin. Kirkon tulee pitää kiinni siitä, mitä Raamattu sanoo, ja varsinkin tästä syystä pidän tarjottua ratkaisua huonona.
Kuuntelin vasta luentoa, jonka piti uskonpuhdistuksen ajan hyvä tuntija. Hän sanoi, että Martti Lutherille olisi ollut käsittämätön ajatus, että reformaatioon sitoutuneen kirkon kirkolliskokouksessa äänestetään esimerkiksi siitä, voidaanko samaa sukupuolta olevat vihkiä avioliittoon vai ei. Ja sitten äänestystulos kertoisi ratkaisun. Uskonpuhdistaja olisi sanonut, että Raamattu ratkaisee tällaiset. Se kertoo Jumalan tahdon ja sitä kirkossa tulee seurata. Ratkaisu ja tie eteenpäin täytyy löytää Raamattua lukien, tutkien ja sillä perustellen. Tällaisista asioista ei voi äänestää.
Miten eteenpäin?
Monet – nekin, jotka ovat tässä asiassa eri mieltä – ovat samaa mieltä siitä, että kirkon pitäisi ratkaista tämä asia itse eikä oikeuslaitoksen pitäisi kertoa, miten kirkossa tulee toimia ja ehkä uskoakin. Kirkko ei saisi menettää päätösvaltaansa omissa asioissaan. Mitä pitäisi tehdä, että asia pysyisi kirkon käsissä? Odottaa kirkon ratkaisua, ei tehdä vastoin, mikä on kirkon kanta, eikä viedä asiaa oikeuden ratkaistavaksi.
Samaa sukupuolta olevien vihkimistä on jo käsitelty hallinto-oikeudessa ja se on antanut ratkaisunsa yhdestä tapauksesta: se päätti äänestystuloksella 2–1, että tuomiokapituli teki virheen rangaistessaan pastoria samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Tästä päätöksestä tuomiokapituli on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja ehkä tänä vuonna saadaan sen ratkaisu. Näitä asioita tunteva juristi arvioi, että korkein hallinto-oikeus kumoaa alemman oikeusasteen päätöksen ja pitää tuomiokapitulin ratkaisua oikeana. Aika näyttää. Tämä sopisi siihen, mikä on ollut maassamme tavallista: oikeuslaitos on yleensä antanut kirkon ratkaista omat asiansa.
Oikeuslaitos on yleensä antanut kirkon ratkaista omat asiansa.
Entä leimaako lähinnä tai vain tämä asia kirkkoa seuraavat vuodet? Uutisoidaanko suuremmassa mediassa kirkosta tulevina vuosina vain riita avioliitosta, ja tämä luo kuvan kirkosta, jossa taistellaan toisia vastaan ja joka ei houkuttele mukaan? Paljon on kiinni meistä itsestämme. Keskitymmekö riitelemiseen? Mitä voimme tehdä, että muut asiat leimaisivat kirkkoa? Otammeko todesta Raamatun käskyn kunnioittaa toista ja puhua totta? Kirkon tulisi totella ja seurata Herraansa ja luottaa häneen. Hän puhuu Raamatussa. Tämä ei ole kirkolle helppo tie yhteiskunnassa, jollainen Suomikin on, mutta ei Jeesus ole luvannutkaan helppoa tietä seuraajilleen.
Teksti: Jari Rankinen
