Varhaiset vuorovaikutussuhteet heijastuvat parisuhteeseen, mutta aikuisuuteen heijastuvat ongelmat on mahdollista selättää.
– Vauva pyrkii kiinnittymään tarjolla olevaan aikuiseen. Yksi turvallinen hoivaaja riittää, psykiatri, kirjailija Jari Sinkkonen sanoo. Vauvan ja aikuisen väliseen vuorovaikutukseen perustuva kiintymyssuhde rakentuu ensimmäisen elinvuoden aikana. Kun lapsen tarpeisiin vastataan johdonmukaisesti, säännöllisesti ja ennustettavasti, kiintymyssuhteesta muodostuu turvallinen ja hyvä.
Jos hoivaaja on epäjohdonmukainen, poissaoleva, masentunut tai vaikeasti ennakoitavissa, lapsi elää arvaamattomassa maailmassa. Hänellä ei ole suojautumiskeinoja sen vaaroja vastaan. Kiintymyssuhteesta muodostuu turvallisen sijaan välttelevä tai ristiriitainen.
– Parisuhde on kiintymyssuhde, johon lapsuussuhteen kiintymyskokemukset siirtyvät väistämättä, Sinkkonen valottaa.
Tästä on kyse, kun puhutaan kiintymyssuhdeteoriasta.
Vaatimusta ja välttelyä
Turvallisesti kiintyneen ei tarvitse pelätä tulevansa jätetyksi. Hän uskaltaa luottaa ihmisiin ja hakea apua. Lapsuudessaan hän on saanut osakseen ymmärrystä ja lohdutusta. Hän on tullut kuulluksi.
– Välttelevästi kiintynyt aikuinen pyrkii välttämään läheisyyttä suhteessa. Hän haluaa ratkaista asiat omin päin, koska ei ole varma voiko ihmisiin luottaa. Välttelevä kiintymyssuhdemalli oli suomalaisessa, sodanjälkeisessä ja traumatisoituneessa kulttuurissa tyypillinen, Sinkkonen valottaa.
Lapsuudessa ristiriitaisesti tai välttelevästi kiintynyt aikuinen voi ahdistua joutuessaan parisuhteessa kumppanistaan eroon. Jätetyksi tulemisen pelko on läsnä tämän tästä. Paniikinomainen hätä johtuu varhaisen kiintymyssuhteen aktivoitumisesta. Parisuhteessa toistuu herkästi kuvio, jossa toinen kumppaneista vaatii läheisyyttä ja toinen vetäytyy vaatimusten edessä.
– Tilanne on kieltämättä ahdistava, Sinkkonen myöntää.
Omat vai toisen tarpeet?
Välttelevästi kiintynyt elää herkästi liiaksi toisen tarpeista käsin yrittäen miellyttää muita, jotta saisi hyväksyntää.
– Monet yrittävät kaikkensa, mutta sekään ei riitä. Vain toisten tarpeista käsin elämisestä seuraa alavireisyyttä, masennusta ja burn out.
Ongelmien ilmaantuessa olisi hyvä pysähtyä miettimään ja katsomaan peiliin: Miksi minusta tuntuu siltä, miltä tuntuu? Onko tunteillani tekemistä lapsuudenkokemusten tai aiempien seurustelusuhteideni kanssa? Toistanko jatkuvasti lapsuudenperheen ihmissuhdekuviota tai olenko rimpuillut siitä sisukkaasti irti, mutta epäonnistunut?
– Ratkaisun etsiminen ongelmaan on turhaa ennen kuin on tehnyt diagnoosin, Sinkkonen muistuttaa.
Eheyttävä vuorovaikutus
Mutta mitä tehdä, jos tunnistaa aikuisuuteen heijastuvia ongelmia omassa lapsuudessaan ja varhaisessa kiintymyssuhteessaan? Peli ei ole menetetty, sillä parhaimmillaan parisuhde voi eheyttää lapsuuden haavoista tarjoamalla korvaavia kokemuksia.
Avainsana on mentalisointi, jonka toteutuu hoitajan ja vauvan turvallisessa kiintymyssuhteessa. Kun hoitaja osaa ennakoida, mistä lapsen itku johtuu (esimerkiksi nälästä, väsymyksestä vai läheisyyden tarpeesta) ja vastaa siihen, vauvan turvallisuudentunne vahvistuu.
– Mentalisoinnissa sukellamme toisen nahkoihin ja eläydymme hänen tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Parisuhteessa runsas ja avoin kommunikointi, hyväksyntä ja ymmärretyksi tuleminen eheyttää. Kaikesta mielessä liikkuvasta on hyvä puhua, hienotunteisuutta unohtamatta, Sinkkonen sanoo.
Mikä hyvässä parisuhteessa eheyttää?
- Mentalisointi eli pyrkimys mennä toisen osapuolen ”nahkoihin”, eläytyä toisen osapuolen ajatuksiin ja tunteisiin.
- Avoin ja runsas kommunikointi, johon silti pätevät hienotunteisuuden lait: älä töräyttele ulos kaikkea, mikä mielessä liikkuu.
- Arvonanto toiselle tärkeitä ja rakkaita asioita kohtaan.
- Huumori: nauraminen kumpaakin huvittaville asioille
Tämä juttu vuodelta 2019 julkaistaan uudestaan 9.-15.11. vietettävän Parisuhdeviikon kunniaksi. Parempi avioliitto ry kuuluu parisuhdetyön yhteistyöverkostoon, joka järjestää Parisuhdeviikkoa.
Aiheeseen liittyvää
