Jeesus-filmistä tekeillä uusi piirrosversio – tuotantotiimissä alan huippuja

 

Testiversioita Jeesus-hahmosta.

Maailman katsotuimmasta, vuonna 1979 julkaistusta Jeesus-elokuvasta on tulossa uusi piirretty versio jouluksi 2026.

Animaation tuotantotiimiin kuuluu palkittuja tekijöitä Disneyltä ja Pixarilta. Arviolta 10 miljardia näyttökertaa saaneesta klassikosta halutaan tehdä uusia sukupolvia ja erityisesti lapsiperheitä kiinnostava päivitetty versio.

Elokuva tulee saataville kaikkien käyttöön ilmaiseksi. Siitä tehdään myös virtuaalitodellisuusversio.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Vuonna 1979 valmistunut, Luukkaan evankeliumiin pohjautuva The Jesus Film on käännetty yli 2000 kielelle. Sen katsomisen jälkeen on tähän mennessä kirjattu yli 600 miljoona uskoontuloa.

Uusi Jeesus-filmi on jo käännetty 800 kielelle, mutta tavoitteena on vähintään 1000 kieltä jouluun 2026 mennessä, myöhemmin yli 2000 kieltä.

Animaation tuottaa Cru (ennen Campus Crusade for Christ). Sekä ohjaaja että käsikirjoittaja ovat tehneet palkittuja Disney-filmejä kuten Leijonakuningas, Mulan ja Pieni merenneito. Lisäksi tuotantoa ohjaa tunnettujen teologien ja arkeologien tiimi, jotta jokainen kohtaus kuvataan historiallisesti ja raamatullisesti oikein.

Elokuvan puhelinsovelluksesta Jesus Film Project voi seurata hankkeen edistymistä ja katsoa useita uusia ja aikaisempia videoita ja elokuvia, muun muassa alkuperäisen Jeesus-elokuvan. Voit myös lukea lisää tästä.

Jeesus tyynnyttää myrskyn.