Kirjoittanut
Amerikkalaiskatsojia kiitettävästi kerännyt Jesus Revolution sijoittuu hippiherätyksen alkuvaiheisiin. Suomessa ensi-iltansa 29.9. saava elokuva tarjoaa parhaimmillaan luontevan lähtökohdan keskusteluille uskosta, Jumalasta ja elämästä.
– Minulta kysyttiin toissa viikon perjantaina, pystytkö kääntämään elokuvan seuraavaksi tiistaiksi, kertoo Maija Tuukkanen.
Jon Erwinin ohjaaman Jesus Revolution -elokuvan suomentaja sai normaalisti puolestatoista viikosta kahteen viikkoa vaativan työn valmiiksi vajaassa viidessä vuorokaudessa. Pitkät päivät eivät kuitenkaan näy lopputuloksessa. Kristillinen sanasto oli ennestään tuttua.
– Nyt kaikki riippuu siitä, miten kristityt ja seurakunnat käyttävät tilanteen hyödykseen, sanoo elokuvan levittäjänä Suomessa toimiva Caj Höglund.
Elokuva pysyy teattereiden ohjelmistoissa vain, jos sitä käydään katsomassa — mieluiten heti. Höglund on seurannut tiiviisti Ruotsin tilannetta. Länsinaapurissa Jesus Revolution sai ensi-iltansa parisen viikkoa sitten ja pyörii yhä.
– Pastorit saivat laumansa liikkeelle, Höglund kehuu.
Ruotsin esimerkki rohkaisi tarttumaan tilaisuuteen, vaikkei Höglundilla ole aiempaa kokemusta elokuva-alasta. Tekemällä on opittu, ja hyvin nopeassa tahdissa. Aikaa mittavaan ennakkomarkkinointiin ei ollut, joten Höglund toivoo, että kristityt tarttuvat nyt ainutlaatuiseen mahdollisuuteen.
– Olen tehnyt uskonvaraisesti voitavani ja elokuva on hyvä.
Kuva: Maija Latvala
Tarina kansien välistä
Jesus Revolution -elokuvan tapahtumat sijoittuvat ajallisesti kahden elokuvassakin vilahtavan Time-lehden ikonisen kannen välimaastoon. Huhtikuussa 1966 ilmestynyt mustapohjainen Time-kansi kysyy punakirjaimin, josko Jumala on kuollut: ”Is God Dead?” Viisi vuotta myöhemmin, heinäkuussa 1971, tunnelma on kokonaan toinen. Time-numeron kantta koristaa Stan Zagorskin psykedeeliseen estetiikkaan nojaava kuva pinkkikasvoisesta Jeesuksesta. ”The Jesus Revolution” lukee sädekehän sisäpuolella. Jumalan kuoleman pohdinta on vaihtunut havaintoon käynnissä olevasta Jeesus-vallankumouksesta, jossa massoittain vanhempiensa sukupolven elämäntapaan pettyneitä nuoria löysi Jeesuksessa vastauksen etsintäänsä — osa huumehuuruisen sakkokierroksen kautta.
Jesus Revolution -elokuva maalaa Time-kansien väliin eteläkalifornialaisen pastori Chuck Smithin (Kelsey Grammer) ja hänen Calvary Chapel -seurakuntansa kasvutarinan. Jumala ei ole kuollut, mutta seurakunta vaikuttaa puolikuolleelta. Jälkikäteen pastorin oma tytär tunnustaa, että oli jo luovuttamassa seurakunnan suhteen. Hän ei tunnistanut sen keskellä Jeesusta, jonka rakkaus raajarikkoja ja elämän rähjäyttämiä kohtaan loistaa Raamatussa niin kirkkaana. Onneksi tielle osuu, sananmukaisesti, Lonnie Frisbee (Jonathan Roumie), ojan pohjalta pelastunut hippi. Hän kokee tehtäväkseen julistaa Jeesusta sanoin ja teoin omalle väelleen, siis niille, joille keskiluokkaisuuteensa kuihtuvat seurakunnat eivät oveaan avaa.
Ovet on avaamisen lisäksi osattava myös sulkea, jos niin voidaan estää herätyksen luisuminen lahkoksi.
Frisbeen ja Smithin kohtaaminen avaa lopulta yhden oven, jonka tosin huomataan toimivan kahteenkin suuntaan. Luovuutta tarvitaan aika-ajoin. Yhdessä elokuvan sekä hauskimmista että koskettavimmista kohtauksista Smith pesee paljasvarvashippien jalat, sillä osa seurakunnasta kokee myös uuden kokolattiamaton ansaitsevan tulla pelastetuksi. Kaikki voittavat.
Yksi Calvary Chapeliin saapuvista on perhetaustaansa poteva ja oman LSD-matkansa tehnyt Greg Laurie (Joel Courtney), jonka elämäntarinaan Jesus Revolution pohjaa. Elokuvassa seurataankin sekä Laurien että seurakunnan selkeää muutosta, joka ei kummankaan osalta käy kasvukivuitta. Onneksi pastori Smithistä löytyy lopulta pitkään Jumalan kanssa kulkeneen miehen mittaista johtajuutta. Ovet on avaamisen lisäksi osattava myös sulkea, jos niin voidaan estää herätyksen luisuminen lahkoksi.
Kuva: Maija Latvala
Puhuttelua saarnaamatta
Elokuvana Jesus Revolution nojaa tunteita tiristävään ja ylikäsikirjoitettuja dialogeja suosivaan jenkkiestetiikkaan, mutta on lajityyppinsä aivan laadukas ja viihdyttäväkin edustaja. Caj Höglund ajattelee, että elokuvaa katsomaan on luontevaa kutsua nekin, jolla ei ole henkilökohtaista kristillistä vakaumusta. Jesus Revolution pyrkii puhuttelemaan, muttei suoranaisesti saarnaa. Lämmin huumori vahvistaa vaikutelmaa. Frisbeen vaimoineen perustaman kommuunin pihassa suoritettavalle rukoukselle autonröttelön käynnistymisen puolesta on vaikea olla hymähtelemättä.
Kommuunielämästä muodostui lopulta vahvempi osa sitä Jeesus-liikkeen haaraa, joka evankelikaalikristillisyyteen sulautumisen sijaan teki pesäeroa kirkkoihin ja seurakuntiin. Tämän perinteen jatkajaksi itsensä mieltävä Daniel Nylund pitää yhteisöelämää edelleen terveimpänä tapana elää. Yhteisön voima nostaa yksilöitä hitaasti jaloilleen on suuri. Nylund itse päätyi aikanaan elämään kommuunissa Saksassa saakka. Yhdessä etsittiin — ja etsitään yhä — tapaa seurata Jeesusta arkielämässä.
– Emme me käyneet huojumassa kristillisen rockin tahtiin suurten lavojen edessä, kuten elokuvassa. Tällä tiellä ihmeet ovat hyvin pieniä, mutta yhtä todellisia.
Radikaali elämänmuutos edellyttää kasteen haudan ja sieltä nousemisen kokonaisvaltaisen, kehollisen kokemuksen.
Massakokoontumisiksi kanavoitunutta ja kristillisen populaarimusiikin synnyttänyttä evankelikaalista Jeesus-liikkeen uomaa valottava Jesus Revolution oli Nylundille osin hämmentävä katsomiskokemus. Elokuvassa huomio on varsin vahvasti yksilön uskonratkaisussa. Nylundille näyttäytyy oleellisempana, miten arkisessa elämässä otetaan todesta se, mitä tapahtui Jeesuksen syntymän ja kuoleman välissä.
– Jalkojen peseminen ja kasteet olivat hyvin koskettavia kohtia elokuvassa, Nylund myöntää.
Rituaaleissa on voimaa, ja radikaali elämänmuutos edellyttää kasteen haudan ja sieltä nousemisen kokonaisvaltaisen, kehollisen kokemuksen. Kaikki laitetaan likoon.
Kuva: Maija Latvala
Aineksia ajatustenvaihtoon
Pysyvä kysymys kristillisten elokuvien äärellä koskee ”kuplan” ulkopuolisten mahdollisuus ymmärtää niiden kautta uskoa ja siihen liittyviä kokemuksia. Näyttäytyykö kaikki lopulta vain sinänsä ehkä kiinnostavana, mutta omaan elämään nähden etäisenä? Jesus Revolution -elokuvaan on kirjoitettu sisään Time-lehden toimittajan hahmo, jonka vahvemman korostamisen kautta olisi saatu lisättyä kuplan ulkopuolisen, mutta kannanotoista pidättäytyvän katseen läsnäoloa. Se olisi ollut eduksi pohjoismaisessa sekulaarissa ympäristössä.
Miten ”Jumalan kuolema” kääntyy tässä ajassa Jeesus-vallankumoukseksi?
Sujuvasti kerrottu elokuva ei toki nykyiselläänkään jättäne ketään katsojaansa aivan kylmäksi. Sen pohjalta voi syntyä molemminpuolista ymmärrystä lisäävää ajatustenvaihtoa hyvinkin erilaisten ihmisten kesken. Keskustelua soisi viriävän myös seurakuntakentän sisällä. Siksi elokuvasta kannattanee järjestää mahdollisuuksien mukaan näytöksiä yhteistyössä oman paikkakunnan elokuvateatterin kanssa tai lähteä katsomaan sitä porukalla. Etenkin nuorten mietteitä elokuvasta on tärkeää kuulla, elämmehän jälleen aikaa, jossa uusi sukupolvi varttuu edeltävien sukupolvien valintoihin pettyneenä. Miten ”Jumalan kuolema” kääntyy tässä ajassa Jeesus-vallankumoukseksi?
Kysymys on suuri, mutta elokuvassa aukeaa lohdullinen näkymä. Frisbeen kommuunissa seurataan suoraa televisiolähetystä, jossa Neil Armstrong astuu kuun pinnalle ottaen samalla itselleen pienen ja ihmiskunnalle suuren askeleen. Elokuvan keskushahmot taas tekevät itselleen suuria valintoja, jotka olisivat voineet jäädä ihmiskunnalle mitättömiksi. Mutta niin ei käynyt.
