Kirjoittanut
Emeritusprofessori Jouko Martikainen esittää Perusta-lehdessä, että ajatus paratiisissa odottavista neidoista perustuu Koraanin väärään käännöstapaan.
Kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Martikainen nosti tammikuun alussa Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä esiin kysymyksen Koraanin kuvaamasta paratiisista. Martikainen toi esiin Christoph Luxenbergin väitteen, jonka mukaan Koraani ei lupaakaan uskonsa puolesta taistelevalle paratiisissa neitsyitä vaan valkoisia, kristallinkirkkaita rypäleitä. Martikaisen esitys on luettavissa kokonaisuudessaan uusimmassa Perusta-lehdessä (1/2016).
Martikainen kuvaa, miten ”dzihadistit” (kuten Martikainen sanan kirjoittaa) uskovat, että heitä odottavat taivaassa paratiisineidot eli huurit. Näitä sensuelleja ja kauniita huureja on kutakin uskovaa kohden 70, ja jokaisella huurilla on 70 yhtä kaunista sijaista.
Jihadistit perustelevat uskomustaan Koraanin suurilla 44:54 ja 52:20, jotka Jaakko Hämeen-Anttila kääntää Koraani-käännöksessään perinteisesti: ”Me annamme heille puolisoiksi tummasilmäisiä neitoja.” Luxenberg kääntää tekstikohdat puolestaan: ”Me annamme heidän lepäillä valkoisten, kristallinkirkkaiden (viinirypäleiden) alla.”
Käännösten erot selittyvät Martikaisen mukaan sillä, missä määrin Koraanin syntytausta ja siinä vaikuttaneet kulttuuriset ja uskonnolliset tekijät otetaan huomioon. Luxenbergin mukaan aramean ja sen Pohjois-Mesopotamian murteen, syyrian, vaikutus tulee ottaa huomioon Koraanin kääntämisessä. Luxenberg on sitä mieltä, että Koraanin teksti on eräänlaista arabian ja aramean sekakieltä.
Toiseksi, arabiaa kirjoitettiin aluksi ilman tunnistemerkkejä, joiden avulla kullakin konsonantilla on vain yksi ääntämistapa. Ilman tunnistemerkkejä vain kuusi arabian 28 konsonantista on yksiselitteisiä. Tunnistemerkit lisättiin Koraanin käsikirjoituksiin vasta vähitellen noin 300 vuoden aikana Muhammedin jälkeen.
Kun arabian taustalla olevaan syyrian vaikutus otetaan huomioon, samoin kuin tunnistemerkkien myöhäisyys, tämä johtaa useiden Koraanin vaikeiden kohtien uudelleenarviointiin. ”Länsimainen Koraanin tutkimus on vailla riittävää kriittisyyttä tukeutunut verrattain myöhäiseen, muslimioppineiden luomaan tulkintaan Koraanin teksteistä”, Martikainen kirjoittaa.
Martikainen pitää uskottavana sitä, että Koraanin ”paratiisineidot” ovatkin vain valkoisia kristallinkirkkaita rypäleitä.
”Miehiset toivefantasiat ovat tehneet niistä sensuelleja neitoja vaikeaselkoisen tekstin pohjalta. Nämä toivefantasiat ovat kuitenkin tällä hetkellä maailmanpolitiikkaan vaikuttava tekijä. On kuitenkin selvää, että kun Koraanin oikea teksti vähitellen pääsee vaikuttamaan, putoaa pohja pois siltä motivaatiolta, jonka se tarjoaa etenkin sotaintoisille dzihadisteille”, Martikainen päättelee.
