Tuhkausten osuus hautauksista on lisääntynyt voimakkaasti viimevuosina. Nykyään noin 40 prosenttia vainajista tuhkataan. Isoimmissa kaupungeissa luku on vielä suurempi: esimerkiksi Helsingissä 80 prosenttia hautauksista on tuhkauksia.
Hautaustapojen muutoksen taustalla vaikuttavat pääasiassa käytännön seikat. Ihmiset muuttavat usein paikkakunnalta toiselle, ja omaisten kannalta on helpottavaa, ettei heidän tarvitse kantaa huolta haudan hoidosta.
– Hautausmaiden muistolehdot sekä muualle haudattujen muistomerkit korvaavat haudan tehtävän paikkana, jossa vainajaa käydään muistamassa. Myös krematorioiden määrä on lisääntynyt. Tuhkausten suosio kasvaa aina krematorion läheisyydessä, suomalaista hautauskulttuuria tutkinut Tapani Erämaja kertoo.
Tuhkahautausta alettiin voimakkaasti edistää 1800-luvulla Euroopan kaupunkien heikkojen hautausmaaolojen vuoksi. Samoihin aikoihin oli kertynyt tietoa tautien tartuntamekanismeista, sen ajan olosuhteissa taistelu kulkutauteja vastaan oli tärkeä argumentti tuhkauksen puolesta.
Suomessa ensimmäinen krematorio aloitti toimintansa Hietaniemessä vuonna 1926. Vainajan saa tuhkata vain Lääninhallituksen hyväksymä krematorio.
– Aiemmin puhuttiin polttohautauksesta, nykyään käytetään sanaa tuhkaus, joka kuvaa paremmin prosessia. Krematorioissa uuni esilämmitetään korkeaan lämpötilaan ja lämmityspoltin sammutetaan ennen kuin vainaja viedään arkussaan uuniin. Ajatuksena on, että liekkiä ei suunnata vainajaan, sanoo Göran Fagerström Krematoriosäätiöstä.
Kirkko on aikoinaan suhtautunut kielteisesti polttohautaukseen pakanallisiin kulttuureihin liittyvänä tapana. Monissa katolisissa maissa asenne vainajan tuhkaukseen on yhä kielteinen. Fagerströmin mukaan tuhkausten määrä on kuitenkin kaikkialla voimakkaassa kasvussa. Esimerkiksi Ruotsissa tuhkausprosentti oli viime vuonna 77.
Lue aiheesta lisää Sanasta.
