Kirjoittanut
Joulun sanoma, ihmiseksi tullut Jumala, hämmästyttää suosikkilaulaja Joel Hallikaisen joka vuosi.
Joel Hallikainen nauttii lounasta raisiolaisessa kauppakeskus Myllyssä. Samassa kauppakeskuksessa Hallikainen lauloi jokunen vuosi sitten 7000 euron potin hyväntekeväisyyteen Pelastusarmeijan Joulupata-tempauksessa.
– Sydämeni sykkii edelleen Pelastusarmeijalle, jonka poikakerhossa aikanaan olin. Jos jotain lahjoitan jouluna, lahjoitan heille, Hallikainen sanoo.
Joulua edeltää hänen elämässään yleensä noin 20 joulukonsertin putki. Tulevan joulun alla laulaja suuntaa kotimaankiertueen lisäksi Ruotsiin.
– Mutta joulun pyhinä en ole koskaan tehnyt keikkaa, enkä tee.
Pyhien aikaan Hallikainen on saanut perinteisistä joululauluista jo mojovan yliannostuksen.
– Niitä laulan joka vuosi 20 kertaa konserteissa. Kerran vuodessa sellainen rypistys on ok. Koen olevani siinä myös palvelutehtävässä.
– Kotona kykenen kuuntelemaan vain joulukuoron hiljaista laulantaa ja joitain klassisia joulusävelmiä. Meillä on täällä sellainen raisiolaiskuoro kuin Chorus Resonus. Heidän joulualbumeitaan kuuntelen. Ja Rajaton-yhtyeen joululevyä. Herkät laulut menevät, mutta tonttujuttuja en jaksa.
Hallikaisen mielestä ”hyvät joululaulut tavoittelevat kauneutta”.
– En etsi valtaa loistoa on hieno. Siinä kädet kurkottavat Jumalaa kohti. Jumalan nimi on Rakkaus. Joulu on rakkauden juhla.
”Emme tee mitään”
Kiireinen joulukonserttikausi päättyy 19. päivän tienoilla. Sen jälkeen taiteilijan oma joulu alkaa. Hallikaisen perheeseen kuuluu vaimo, viisi lasta ja yksi lapsenlapsi. Joulu on omistettu heidän kanssaan oleiluun.
– Joulu toistaa meillä kotona tylsyyteen asti samaa kaavaa. Jouluruuan teen yleensä minä. Olen käynyt aikanaan kokkikoulun. Myös kaksi lapsistani on kokkeja. Kello 12 katsomme joulurauhan ja sitten menemme saunaan. Sieltä siirrymme joulupöytään, jossa jokaisella on parhaat vaatteet päällä. Jouluevankeliumin jälkeen ruokailemme. Ja kuten 30 vuotta on tapahtunut, pukki tulee kuudelta.
– Tässä oli lyhyt kausi, jolloin joulupukki ei oikein elänyt, kun lapsemme olivat jo sen verran varttuneita, mutta lapsenlapsemme on herättänyt hänet uudelleen henkiin, Hallikainen iloitsee.
Pyhinä pitää Hallikaisen mielestä olla riittävän pitkäveteistä.
– Emme tee mitään, olemme vain yhdessä. Hirveän tylsää. Se juuri on hienoa, odotan sitä jo. Sitten, kun joulu on, odotan, että eikö tämä koskaan lopu.
Ennen kaikkea joulu on Hallikaiselle pyhä juhla. Sitä se on ollut hänelle ”ainakin tämän vuosituhannen ajan”
– Jumala on ilmoittanut meille ihmisille itsestään. Hän on lähettänyt meille joukon rakkauskirjeitä, joista on koottu Raamattu. Hän on antanut meille yhden merkin: hän on tullut ihmiseksi ja ollut yksi meistä. Hän on elävä ja todellinen. Minulle hän on joulun lahja.
Toivoa yksinäisille
Jouluna ihminen saa ikään kuin luvan olla rauhassa, tai kuten trendikkäästi toistellaan, ”hiljentyä.” Se on Hallikaisellekin tärkeää.
– Olen sellainen taiteilijasielu, että elämä on hektistä ja aina on jotakin menossa. Joulu on lupa hiljentyä. Monelle se on kuitenkin äärimmäinen kärsimys. Onko koskaan enemmän yksinäisiä? Mutta minulla eivät paukut riitä vastaamaan koko maailman hädästä. Jouluun voisi liittää sellaisen ajatuksen, kun perhe on minulle kaikki kaikessa, että maailmalle olen vain joku, mutta jollekin olen koko maailma, Hallikainen pohdiskelee.
Vaikka joulu korostaa monen ihmisen yksinäisyyttä ja kärsimystä, se on Hallikaisen mukaan myös kärsiville toivon juhla.
– Jouluna olen tietoisena siitä, että Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän on antanut ainoan Poikansa. Hädän keskellä rakkaus tulee luoksemme näkyväksi ja Kristus näyttää kasvonsa.
– Jokainen ihminen vuotaa jostakin kohtaa, ja kärsimystä on kaikkialla. Meitä ihmisiä kuitenkin rakastetaan enemmän kuin voimme käsittää. Maailmassa on toivo, ja juuri jouluna se tulee osaksemme. Kun katson kristittyjä ihmisiä, en aina ole niin varma kristinuskosta, mutta kun katson häntä, jota kohti kristittyjen kädet ojentuvat, näen rakkauden, paljon hyvää ja kaunista.
Hallikainen katsoo olevansa niin sanotusti yhteiskristillinen. Hänen vakaumuksensa ei piirtele rajoja kirkkokuntien välille.
– Laulan kaikissa seurakunnissa kristityille, etsijöille ja niille, joiden elämä on kaaoksessa. Meillä kaikilla on yhteinen Jumala, sovitus ja toivo Kristuksessa. Olen ollut Raision seurakunnassa myös vetämässä miesteniltoja. Ne pyörivät nyt kolmatta vuotta. Joka illassa on melkein sata äijää. Siinä olen aivan eri roolissa kuin keikoilla.
Raittius toi läsnäolon
Viime aikoina Hallikainen on puhunut julkisuudessa raittiudestaan, jota edelsi vuosikymmenten ”kaappijuoppous”.
– Kun ihminen tekee tiettyä asiaa vaikka 35 vuotta, asia alkaa ottaa otteeseensa. Siihen alkaa hukkua ja vajota. Aloin masentua ja ymmärsin, että päihde säätelee aivan liikaa elämääni. Huomasin, että olin siitä kirjaimellisesti riippuvainen. Vaikka kaikki oli hyvin, kaikki oli huonosti. En ollut läsnä, Hallikainen toteaa.
Hän halusi elämänsä ”kokonaisena takaisin”.
– Ymmärsin, että näin ei voi enää jatkua. Olen puhunut raitistumisestani julkisuudessa, koska se on ollut elämässäni suuri käänne. Puhun siitä siksi, että Suomessa on satojatuhansia ihmisiä, joille alkoholi on ongelma. Enää en käytä alkoholia ollenkaan.
Aiempaa aidompi läsnäolo täyttää nyt joulunvietonkin.
– En tarvitse stimulantteja. Jos palava kynttilä on stimulantti, se on hyvä. Ruokakin on suuri nautinto.
Tavara ei enää kiinnosta
Lapsuudessaan Hallikainen hankki joululahjarahoja suorittamalla kuusen kotiinkantopalvelua Turussa. Kun joulu tuli, jalat olivat kävelystä kipeät. Parikymppisenä hän alkoi heittää joulupukkikeikkaa.
– Tein niitä siihen asti, kunnes sain omia lapsia. Siinä sai nähdä erilaisia jouluja. Huomasin, miten toisissa kodeissa keskitytään tavaraan ja toisissa ihmisiin. Jossain juotiin enemmän kuin lääkäri määrää. On joka tapauksessa ollut etuoikeus nähdä niin paljon ihmisten jouluja.
– Maailma on muuttunut kovasti. Kun olin lapsi, tavaralla oli vielä jokin arvo. Tehtiin työtä, että saatiin rahaa, että saatiin tavaraa. Kun katson omia nuoriani, huomaan että maailma ei enää ole niin tavarakeskeinen. Meillä jokainen lapsi saa yhden paketin. Ei tässä kukaan enempää tarvitse. Meiltä ei puutu mitään, kun meillä on toinen toisemme, Hallikainen toteaa.
Hän odottaa, että pääsee jälleen rauhoittumaan joulun viettoon armon sanoman äärellä.
– Keikkaputkeni jälkeen aiomme keskittyä tavallisiin, tylsiin traditioihimme. Perhe tulee koolle, yhdessä ollaan ja kotona ollaan.
