OCD eli pakko-oireinen häiriö näkyy absurdeina pelkoina.
Hämärässä studiotilassa kädet viuhtovat puheen tahdissa ja keskustelu käy vilkkaana. Syntymässä on uusi Pikkupakkonen-podcast, jonka ensimmäinen jakso julkaistaan 14.1. Aiheena on OCD eli pakko-oireinen häiriö, josta molemmilla podcastin tekijöillä, Johanna Suonpäällä ja Erika Lindroosilla, on omakohtaista kokemusta.
Vaikka aihe on kiperä, on naisilla podcastin nauhoituksissa välillä myös pilkettä silmäkulmassa.
– Huumori on yksi osa toipumista, he kuvaavat.
Mikä sitten on OCD? Sen suomenkielinen nimi, pakko-oireinen häiriö, tuo kenties mieleen pelkästään sellaisen sairauden muodon, joka on helposti ulkopuolisen havaittavissa, kuten pakottavan tarpeen pestä jatkuvasti käsiä. OCD on kuitenkin paljon muutakin ja sisältää erilaisia, osittain vaikeasti tunnistettavia muotoja ja mekanismeja. Sairauteen kuuluu pakkoajatuksia ja pakkotoimintoja eli kompulsioita.
Erika kertoo, että pakkoajatukset voivat olla myös häiritseviä tunteita, mielikuvia tai tuntemuksia, jotka aiheuttavat ahdistusta. Voimakkaassa ahdistuksessa ihminen kokee pakottavaa tarvetta tehdä rituaalinomaisia pakkotoimintoja, jotta oma olo helpottuisi. Pakkotoiminnot kuitenkin ruokkivat ja pahentavat OCD:tä, ja kierre on valmis.
Erika huomauttaa, että OCD tarttuu siihen, mikä ihmiselle on tärkeintä. Jos ei kyseessä olisi ihmisen ydinarvoihin liittyviä asioita, ei ihminen alkaisi tekemään pakkotoimintoja.
Raamatun arvomaailmassa tunteet ovat huono tienviitta.
Suurella osalla ihmisistä on ajoittain jonkinlaisia pakottavia ajatuksia tai toimintoja. Se ei vielä tarkoita sairastamista. OCD voidaan diagnosoida, kun pakkoajatusten ja pakkotoimintojen kierre on niin häiritsevää, että se vie ajallisesti paljon aikaa, aiheuttaa suurta stressiä ja haittaa jokapäiväistä elämää ja ihmissuhteita.
OCD puhkeaa usein murrosiässä tai nuorena aikuisena, ja häiriön alkamiseen tai voimistumiseen liittyy usein stressitilanteita tai elämänmuutoksia. Noin puolella OCD:tä sairastavista häiriö heikentää vakavasti toimintakykyä. (Terveyskirjasto.) Erika tarkentaa, että monet OCD:tä sairastavat ovat tunnollisia, vastuuntuntoisia ja myös älykkäitä. Taisteleehan ihminen jatkuvasti omia aivojaan vastaan.
OCD:stä on lukuisia erilaisia muotoja, joista Johannalla ja Erikalla on paljon havainnollistavia esimerkkejä. Kerrotaan kuitenkin ensin, keitä nämä mikrofonien takana rehellisesti omia kipuilujaan avaavat naiset ovat.
Erika sairastui yli parikymmentä vuotta sitten. Etsiessään syytä omille oireilleen ja apua niihin Erika kuvaa törmänneensä siihen, ettei vuosiin kukaan osannut auttaa häntä eikä tunnistanut koko sairautta. Kun sairaus sitten lopulta varmistui OCD:ksi, Erika koki tarvetta alkaa itse edistämään tietoisuutta ja avunsaantia. Erika kertoo, että keskimäärin menee 14–17 vuotta, ennen kuin OCD:stä kärsivä ihminen saa oikean avun.
Erika on OCD-terapiaan erikoistunut psykofyysinen fysioterapeutti. Tällä hetkellä hän opiskelee hyvinvointiteknologian ylempää korkeakoulututkintoa ja toiminnallista neurotiedettä sekä kouluttaa muita OCD-toipumisvalmentajiksi.
Erikan ja Johannan tiet kohtasivat juuri toipumisvalmennuksen kautta. Johannan OCD oli puhjennut jo 2010, mutta tultuaan pitkän tien Johanna on omien sanojensa mukaan vasta viime aikoina päässyt oman sairautensa hyväksymispisteeseen ja sen myötä toipumisprosessiin. Erikan tuen Johanna löysi sosiaalisen median avulla tavalla, jossa naiset kuvaavat olleen selvää johdatuksen makua. Johanna oli nimittäin rukoillut Jumalalta, että voisi saada ystävän, jolla myös on OCD.
– Jumala antoikin sekä toipumisvalmentajan että ystävän, Johanna iloitsee.
Johanna kertoo oman OCD:nsä oireilevan absurdeilla peloilla. Esimerkiksi autolla töyssyn yli ajaessaan Johannalle on saattanut herätä kysymys, oliko tiellä ihminen, jonka yli hän ajoi. Pakkotoimintoina Johanna kuvaa takapeilistä katsomista tai palaamista katsomaan, ajoiko jonkun yli. Ahdistus voi johtaa siihen, ettei uskalla ajaa autolla ollenkaan.
Osalla OCD:stä kärsivistä juuri vastuullisuus näyttelee ylikorostunutta osaa.
– Jos näen lapsen kaatuvan puistossa, voi alkaa vaivata ahdistava ajatus, tuliko lapselle aivovaurio ja pitäisikö siitä mennä kertomaan lapsen vanhemmille. Pakkoajatus väittää, että mahdollinen vaurio on muuten minun syytäni, Johanna kuvaa.
Auttamistyössä toimiva voi jäädä kohtuuttoman paljon miettimään, mahtoiko sanoa tai jättää sanomatta jotakin sellaista, mikä voisi ajaa toisen ihmisen tekemään itsemurhan. OCD-kielellä puhutaankin ruminaatiosta eli ajatuksen pakottavasta märehtimisestä.
Johanna naurahtaa olevansa toisaalta tyytyväinen, että hänen pakkoajatuksensa liittyvät usein melko absurdeihin asioihin. Osa pakko-oireisista ajatuksista tai tuntemuksista liittyy asioihin, joita voi olla vaikeampi hahmottaa poikkeaviksi ajatuksiksi.
Erikan OCD on kohdistunut parisuhteeseen, minkä Erika kertoo olevan yleisimpien vaikeasti tunnistettavien OCD-muotojen joukossa.
– Elämme ajassa, jossa avioerot ja vaihtuvat suhteet nähdään normaalina. Parisuhteeseen liittyvät pakkoajatukset ovat ikään kuin enemmän oikean kuuloisia ajatuksia ja siksi hankalia tunnistaa, Erika valottaa.
– Tykkääkö toinen minusta riittävästi? Tai rakastanko minä häntä riittävästi? Onko hän se oikea? Onko hän riittävän oikeanlainen, tai onko hänellä vääränlaine nenä? Miltä me näytämme yhdessä? Erika kuvaa mahdollisten pakkoajatusten kirjoa.
Pidemmässä suhteessa OCD:stä kärsivä voi jatkuvasti miettiä, olenko toisen kanssa vain tottumuksesta, tunnenko oikeasti mitään ja tyydynkö vähempään kuin haluaisin.
Totta tosiaan, moni tämänkaltaisista pakkoajatuksista saa helposti vettä myllyynsä maailman hehkuttaessa todellista itsensä löytämistä eron jälkeen. On kuitenkin hyvä huomioida, että syyt eroihin ovat yleisesti moninaisia, ja tässä jutussa asiaa tarkastellaan vain yhdestä näkökulmasta.
Erika kuvaa tietynlaisten lehtijuttujen ja sometilien toimineen omien oireidensa triggereinä tai laukaisijoina. Isoksi pakkotoiminnoksi Erika nimeää eron, ja nuoruuden parisuhteessaan Erika päätyikin eroon juuri tästä syystä.
– Ahdistus on niin kovaa, että se ajaa etsimään ratkaisua ahdistuksen loppumiselle. OCD ei kuitenkaan helpottunut, vaan muutti vain muotoaan eron jälkeen, Erika kertoo ja lisää, että eron myötä saattaa kuitenkin joutua prosessoimaan asioita, joita olisi voinut pystyä käsittelemään ilman eroakin.
Nykyisessä avioliitossaan Erika on ollut vuosia, mutta OCD on vaivannut häntä siinäkin. Juuri ajatus siitä, ettei hän koe riittävästi positiivisia tunteita suhteessaan, on piinaava, vaikka tiedollisesti tietääkin olevansa hyvässä parisuhteessa eikä haluaisi erota.
Kannattaa ennemmin asettaa lempeä mutta jämäkkä raja eikä lähteä uuteen keskusteluun.
Erika tuli uskoon kolmisen vuotta sitten ja kertoo ennen sitä olleensa mukana uushenkisyydessä. Omaksi aiemmaksi pakkotoiminnokseen Erika mainitsee Tarot-lukijalla käymisen. OCD:ssä yksi keskeinen asia onkin ulkopuolisen varmistelun hakeminen suuntaan tai toiseen suhteessa omiin pakkoajatuksiin.
– Uushenkisissä piireissä ja sometileillä on paljon itsensä löytämisen riittiä, joka liittyy henkiseen kasvuun. Pitää katkaista yhteydet vanhaan, että voi siirtyä uuteen vaiheeseen, Erika kuvaa.
Tällainen puhe on bensaa liekkeihin eroa ratkaisukeinona pohtivalle OCD:stä kärsivälle.
– Koska kaikki terapeutitkaan eivät tunnista OCD:tä, on eroa pohtivaa saatettu avun piirissäkin kannustaa eroamaan. Salakavaliin pakkoajatuksiin on helppo hairahtua mukaan, Erika miettii.
Erikan OCD on pitänyt sisällään myös homoseksuaalisuuden pelkoa. Tämä on ilmennyt ahdistavina ajatuksina, että mitä jos onkin lesbo ja pitäisi siksi erota miehestään. OCD:lle tyypillisesti ajatuksista kärsivä pelkää elävänsä valheessa ja johtavansa muitakin harhaan. Erika näkeekin myös tämän OCD-tyypin haastavaksi omassa ajassamme, koska seksuaalisen suuntauksen kyseenalaistaminen vyöryy erityisesti nuorille joka suunnalta. Erika painottaa, että homoseksuaalisuuteen liittyvä OCD on eri asia kuin homofobia. OCD:stä kärsivä ei ole homoseksuaali, mutta pelkää pakonomaisesti olevansa.
Vielä otamme puheeksi yhden OCD-muodoista, nimittäin hengellisen OCD:n. Erikan tarjoamassa OCD-terapiassa käy myös OCD:stä kärsiviä uskovia. Osalla pakkoajatukset liittyvät uskonelämään.
– Tyypillisiä pakkoajatuksia voivat olla ahdistus siitä, ettei kuule Jumalan ääntä, ei tunne tarpeeksi Pyhän Hengen kosketusta tai ei ole antautunut täysillä Jumalalle, Erika kuvaa.
– Uskonelämään tulee mukaan paljon lakihenkisyyttä pelätessä, että on paatunut tai elää ”lihan mukaan”. Kaikki on tehtävä varmasti oikein.
Pakkotoimintoina voi esiintyä esimerkiksi rukoilua tai paastoamista. Hengellinen OCD on haastava hoidettava, koska helvettiin joutumisen pelko voi olla niin voimakas. Toipuakseen pitäisi lopettaa pakonomainen sydämensä avaaminen Jumalalle aina vain lisää, mutta se tuntuu ihmisestä väärältä tai omantunnon vastaiselta. Osana toipumista ihmisen pitäisi hyväksyä se, ettei Jumala tai Pyhä Henki tunnukaan tunteissa, Erika summaa.
Itse asiassa Raamattu tarjoaa kestävää kivijalkaa myös OCD:n kanssa kamppailevalle.
– Raamatun arvomaailmassa tunteet ovat huono tienviitta. Uskoville asiakkailleni olen käyttänyt esimerkkinä Pietaria kävelemässä vetten päällä, sitä miten Pietari alkaa epäillä ja vajoaa, jos hän ei katso Jeesukseen. Mutta Jeesus nappaakin kiinni. Myös OCD-toipumisprosessin ydin on siinä, että astut vetten päälle ja luotat ohjaukseen etkä omiin tunteisiisi, Erika kertoo.
Johanna ja Erika pohtivat, että Raamattu lukuisine kehotuksineen olla pelkäämättä on hyvää altistusta OCD:stä kärsivälle.
Nimenomaan altistus ja ahdistuksen sietäminen on osa OCD:stä toipumista. Kaikki lähtee hyväksynnästä. Johanna toteaakin, että toipuminen on jatkuvaa hyväksymistä.
– Ensin pitää hyväksyä, että on OCD. Sen jälkeen pitää hyväksyä, ettei ole tulossa mitään ahaa-elämystä toipumiseen. Pitää hyväksyä, ettei itse tiedä paremmin, vaikka oma pää niin väittää. Joka päivä ja monta kertaa pitää tehdä sama hyväksymisprosessi, vaikka se tuntuisi onnettomalta, Johanna kuvaa toipumistielle pääsemistä.
– Toipumisessa oleellista on oman ydinpelon löytäminen. Itselläni se on ollut avuttomuus, jota olen yrittänyt kompensoida, ja olen myös yrittänyt välttää vaikeita tunteita, Johanna pohtii.
Johannan kohdalla hyväksyminen on tarkoittanut omien vaikeidenkin tunteiden tuntemista analysoinnin sijaan. Erikan kohdalla puolestaan hyväksyminen on tarkoittanut sitä, ettei koko ajan tarvitse olla tunteita. Johanna kuvaa kauniisti oivaltaneensa, että Raamatun vertauksen mukaan hiekkapohjalle rakentaminen on omaa ajattelua siitä, miten toipumisen kuuluisi tapahtua. Kalliopohjalle rakentaminen on tässäkin Jeesuksen varaan antautumista.
Miten sitten läheisen tai vaikkapa seurakunnan työntekijän kannattaisi toimia tukeakseen OCD:tä sairastavaa?
– Vakuuttelun hakeminen oman itsen ulkopuolelta on kaikille OCD-tyypeille tyypillinen kompulsio. Ihminen voi yrityksenä helpottaa omaa oloaan kysellä läheisiltä, onko mahdollista, että hän olisi homoseksuaali, tai ”vaikutammeko me hyvältä parilta”. Omien tuntemusten tarkistelu on tavallaan sama asia kuin hellan levyjen tarkistelu, Erika pohjustaa.
– Rationaalinen perustelu ei kuitenkaan auta pakkoajatuksiin, eikä läheisen kannata lähteä varmisteluun mukaan. Vakuuttelu ruokkii OCD:tä, koska aivot tulkitsevat, että oma ajatus on merkityksellinen eli vaarallinen, Erika avaa.
– Pastorin taktiikka voi olla, että keskustellaan siitä, mitä armo on. Mutta OCD:stä kärsivällä voi olla tosi laaja Raamatun tuntemus. Keskustelu ei auta.
Erika toteaa myötätuntoisesti, että on vaikeaa tunnistaa, milloin ihminen tutkii omaa uskoaan ja milloin kyseessä on OCD.
– Tietysti, jos osaa epäillä OCD:tä, olisi hyvä ohjata ihminen avun piiriin. Hälytysmerkki hengellisen työn tekijälle voi olla se, että ihminen haluaa uudelleen tulla puimaan samoja uskon kysymyksiä. Tällöin kannattaa ennemmin asettaa lempeä mutta jämäkkä raja eikä lähteä uuteen keskusteluun.
Hengellisestä OCD:stä kärsivälle häpeää voi tuottaa myös se, että ei-uskovat läheiset tai terveydenhuollon ammattilaiset saattavat suhtautua ihmisen hengellisiin ajatuksiin ja tuntemuksiin kauhistelevasti.
– Voidaan todeta, että tuo uskonto ei ole tervettä, eroa siitä äkkiä tai tuo on hengellistä väkivaltaa. Uskontojen uhreista varoittelevat artikkelit voivat tässä kääntyäkin ihmistä vastaan ympäristön tulkitessa OCD:tä sairastavan juttuja tietynlaisten linssien läpi. Sairastavalle tuo lisää vaikeutta kertoa terveydenhuollossa kokemistaan Jumalan merkeistä, jos ne tulkitaan vaikkapa psykoosin oireiksi, Erika kuvaa.
– Ihminen on voinut kasvaa terveessä hengellisessä yhteisössä, eikä se ole aiheuttaja tai ongelma. OCD on se ongelma. Ilman uskoa OCD olisi silti puhjennut mutta kohdistunut johonkin muuhun itselle tärkeään asiaan.
OCD diagnosoidaankin usein virheellisesti joksikin muuksi mielenterveyshäiriöksi.
– Myös häpeä estää ihmistä tuomaan esiin pakkoajatuksiaan. On vaikeaa kertoa kenellekään, jos esimerkiksi pelkää vauvan peppua pestessään tehneensä lapselle jotakin epäsopivaa, Erika kuvaa.
– Voi myös olla, että OCD diagnosoidaan, mutta sitä pidetään vähäpätöisempänä ja hoidetaan esimerkiksi pelkästään masennusta. Usein kuitenkin OCD on diagnooseista vallitsevin, ja siitä toipumisessa edistyminen auttaa muissakin mielenterveysongelmissa.
Johanna on sosiaalialan ammattilainen, ja kun aika Johannan toipumisen suhteen tuntui kypsältä, päättivät naiset tarttua kummankin mielessä kyteneeseen ideaan toteuttaa aiheesta podcast.
Pikkupakkosen tarkoitus on tuoda tietoa ja vertaistukea OCD:tä sairastaville, heidän läheisilleen ja ammattilaisille. Podcastissa on myös hengellistä näkökulmaa, sillä naiset haluavat tarjota tukea myös OCD:tä sairastaville kristityille. Kuitenkin sisältöjä voi soveltaa omaan arvomaailmaansa myös erilaisista lähtökohdista tuleva kuuntelija.
– Jostakin syystä Suomessa törmää enemmän toivottomuuden ilmapiiriin OCD:stä toipumisen suhteen. Maailmalla kuulee toiveikkaampaa asennetta, Erika kertoo.
Naiset toteavatkin, että he haluavat olla toivon tuojia.
– OCD:n kanssa on toivoa, koska se on sairaus, johon voi itse vaikuttaa, Johanna kertoo hymyillen.
Pikkupakkonen – Toivopuhetta OCD:stä -podcastin ensimmäinen jakso Spotifyssa, YouTubessa ja muilla yleisillä alustoilla.
Lähteet:
Pakko-oireinen häiriö. Duodecim Terveyskirjasto. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00403#s1 . 12.7.2022.
Lisää tietoa:
Kansainvälinen OCD-järjestö: https://iocdf.org/
Erikan Instagram-tili: @ocdkompassi
Pikkupakkonen-podcastin Instagram-tili: @pikkupakkonen
