Kirjoittanut
Kulttuurin individualistinen käänne on emeritusarkkipiispa John Vikströmin mielestä ollut viime vuosikymmenien merkittävin muutos Suomessa. Myös uskonto ja kirkot nähdään nykyään minuuden jatkeena. Perheiden vieraantuminen kristinuskosta voi olla kirkolle jopa aikapommi, Vikström arvelee.
John Vikström, 83, toimi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispana vuosina 1982–1998. Hän näkee virkakautensa merkittävimpänä yhteiskunnallisena muutoksena kulttuurin yksilöllistymisen.
– Varsinkin 1980-luku oli aikaa, jolloin yksilöllinen ajattelu voimistui. Sitä onkin kutsuttu minän vuosikymmeneksi. Tämä individualistinen käänne kulttuurissamme on ollut ehkä merkittävin muutos viime vuosikymmeninä. Se näkyy niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin.
Vikströmin mielestä myös ihmisten suhtautuminen uskontoon ja kirkkoihin on muuttunut välineelliseksi: kaikkea halutaan käyttää välineenä itsensä toteuttamiseen.
– Ihmiset eivät halua sitoutua suuriin instituutioihin. Tässä kirkko on samassa veneessä poliittisten puolueiden ja yhteiskunnallisten järjestöjen kanssa.
Emeritusarkkipiispa ei kuitenkaan halua syyllistää ihmisiä tästä kehityksestä. Kysymys on ajattelutavan yleisestä muutoksesta.
– Individualismi on nyt se ilma, jota me kaikki hengitämme. Siitä huolimatta ihmisiä pitäisi auttaa kokemaan ja löytämään syvemmin myös yhteisöllisyyden tärkeää merkitystä.
Kirkon ja uskonnon yhteiskunnallisessa asemassa Vikström on havainnut kaksi toisilleen vastakkaista trendiä. Ne ovat uusateistien ajama uskonnon marginalisointi ja samaan aikaan uskonnon merkityksen voimakas kasvu monissa maissa ympäri maailmaa.
– Luulen, että uskonnon ja kirkkojen merkitys tulee olemaan julkisessa elämässä tulevaisuudessa vielä suurempi, emeritusarkkipiispa ennakoi globaalia kehitystä.
Perheiden tärkeä rooli
Arvoajattelun yksilöllistyminen on lyönyt leimansa myös perheisiin ja tehnyt monista vanhemmista epävarmoja kasvattajia varsinkin uskonasioissa. Vikströmin mukaan juuri perheet ovat kuitenkin kristillisen kasvatuksen ytimessä, sillä niillä on tärkeä vastuu kristillisen perinnön siirtämisessä.
– Perheiden kristillisyydestä vieraantuvat elämäntavat ja perinteet saattavat muuttua kirkolle kohtalokkaaksi. Tässä piilee jopa aikapommi.
Vikström viittaa saksalaisen tutkimuskeskuksen tutkimukseen, joka ennusti kristinuskon tulevaisuuden riippuvan eniten juuri perheiden roolista.
– Ratkaisevaa on se, miten perheissä lapsia ja nuoria kasvatetaan ja mitä he siellä kokevat. Ellei ihminen ole jo nuorena saanut tutustua kristinuskoon ja kohdata hengellisiä kysymyksiä todennäköisyys sille, että hän myöhemmin elämässään kääntyisi uskoon, on hyvin pieni. Siksi seurakuntien perhe-, lapsi- ja nuorisotyö ovat äärimmäisen tärkeässä asemassa. Niistä seurakunnilla ei ainakaan ole varaa tinkiä, Vikström painottaa.
John Vikströmin haastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa Ristin Voiton numerosta 4/2015.
