Putoamisia koulusta ja työelämästä, päihteitä, pelaamista, pahoinvointia, rapakunto ja Pisa-romahdus. Nuorista miehistä ollaan totutusti huolissaan. Nyt tutkijat ovat vaihteeksi ihmeissään, sillä suomalaisnuorukaiset ovat löytäneet Jumalan.
Naiset ovat miehiä uskonnollisempia. Nuoret ikäluokat ovat edeltäjiään vähemmän uskonnollisia.
Tällä vuosikymmenellä nämä suomalaisväestön uskontosuhteen kehityksen nyrkkisäännöt on jouduttu yllättäen kyseenalaistamaan. Yhtenäiskulttuurin murtuminen on muuttanut suuresti suomalaisten hengellisyyttä. Tästä kertoo se, että vanhempien sukupolvien edustajista itseään kuvaa uskonnollisiksi yhä valtaosa, nuoremmista vain neljännes.
Vähiten uskonnollisia ovat pääosin 1980-luvulla syntyneet millenniaalit. Ovatko he uusi normaali? Ilmeisesti eivät, sillä 1990-luvulla ja 2000-luvun ensivuosina syntynyt Z-sukupolvi nyrjäytti nyrkkisäännöt. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tutkimusjulkaisuja Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa -tutkimusjulkaisu (2022) osoittaa samaan suuntaan kuin moni muukin tutkimus: nuoret miehet uskovat Jumalaan yleisemmin kuin samanikäiset naiset ja 2010-luvun alussa nuoruuttaan eläneet miehet. Vastaavaa kehitystä ei toistaiseksi ole tiettävästi todistettu missään muussa länsimaassa. Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä tosin huomauttaa, että tuoreet kansainvälisen rippikoulututkimushankkeen aineistot antavat viitteitä mahdollisista samanlaisista kehityskuluista muissa Pohjoismaissa.
Aito ilmiö
– Ruohojuuritason kokemuksen kautta ei edes niin yllättävää, sanoo Korson helluntaiseurakunnan nuorisopastori Mikke Tiainen.
Hän on nähnyt puolentoista viimevuoden aikana useita ”täysin kristillisen kuvion ulkopuolelta” tulevien nuorten miesten uskoontuloja, vaikka väestötasoisen ilmiön ei voi välttämättä olettaa näkyvän verrattain pienen vapaakristillisen seurakunnan arjessa.
Kansanlähetysopiston apologialinjasta vastaava Miikka Niiranenkin kertoo havainneensa ”pieniä alkuja” etenkin Opiskelija- ja koululaislähetys OPKO:n palveluksessa taannoin työskennellessään.
– Alkoi olla niitä, jotka tulivat uskoon. Kymmenen vuotta aiemmin näin ei ollut. Toisaalta en osaa sanoa, olivatko kyseessä juuri nuoret miehet vai yleisesti nuoret ja opiskelijat.
Ottaako vielä muutama vuosi sitten epätodennäköiseltä vaikuttanut nuorten miesten herätys nyt taaperoaskeleitaan?
1990-luvulla ja 2000-luvun ensivuosina syntynyt Z-sukupolvi nyrjäytti nyrkkisäännöt.
Professori Kati Tervo-Niemelä huomauttaa, että kriittistä arviointia on hyvä harjoittaa. ”Yksittäisissä tutkimusaineistoissa tällaisia yllättäviä ilmiöitä voi tulla vastaan esimerkiksi siksi, että aineisto on huolimatta siitä, että se pyrkisi olemaan edustava, jollain tavoin vinoutunut jonkin ryhmän kohdalla”, hän toteaa.
Nuoria miehiä on vaikea tavoittaa vastaajiksi tutkimuksiin. Jos vain tietynlaiset nuoret miehet vaivautuvat vastaamaan, otanta vääristyy. Tervo-Niemelä pohti itsekin aiemmin tätä mahdollisuutta, kun ensitiedot nuorten miesten lisääntyneestä uskonnollisuudesta tulivat julki. Eikä hän ollut ainoa.
Havainnon vakuuttavuutta lisää kuitenkin, että samansuuntaisia tuloksia on saatu useista toisistaan riippumattomista tutkimuksista, huomauttaa Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikköä johtavan Hanna Salomäki. Vaikka vastaajien valikoitumisen vaara on olemassa, monet aineistot on kerätty samalla menetelmällä kuin aiemmat vastaavat — ja muutos näkyy myös niissä.
”Aihe on kaiken kaikkiaan monimuotoinen, ja tarvitsemmekin siitä lisää sekä määrällistä että laadullista tutkimusta”, Salomäki toteaa.
Kuva: Tommi Lehto
Useita tutkimuksia
Kati Tervo-Niemelälle uskottavin osoitus nuorten miesten uskontosuhdetta koskevan aidon ilmiön tavoittamisesta ovat aineistot, jotka on kerätty yli 100 000 nuorelta rippikoulukyselyissä vuosien 2019–2023 aikana. Ne rajoittuvat vain rippikoulun käyviin nuoriin, mutta heitä on yhä kolme neljästä. Pääsääntöisesti kaikki kyselyyn valittuihin rippikouluryhmiin kuuluvat ovat vastanneet siihen — ne yleensä vastahakoisetkin. Tämä ehkäisee vääristymiä.
Tulokset osoittavat Tervo-Niemelän mukaan ”hämmentävänkin isosti” nuorten miesten uskonnollisuuden vahvistumisen suuntaan. Ne ovat myös linjassa muiden koko Suomesta kerättyjen aineistojen kanssa.
Rippikoulukyselyissä on mitattu esimerkiksi uskoa Jumalan olemassaoloon. Sen suhteen suurimmat muutokset koskevat tyttöisosia ja poikarippikoululaisia. Vuonna 2020 sekä poika- että tyttöisosista yli puolet uskoi Jumalaan, rippikoululaisista reilu kolmannes. Vuonna 2023 jo puolet poikarippikoululaisista ja reilusti yli puolet poikaisosista ilmoitti uskovansa Jumalaan, tyttöisosista 45 prosenttia ja tyttörippikoululaisista 37 prosenttia. Pojat uskovat kristinuskon muihinkin keskeisiin oppeihin tyttöjä yleisemmin.
Suurissa kaupungeissa vuonna 2023 toteutetun Seurakuntien empatia- ja tunnettuuskyselyn perusteella tiedetään, että nuoret miehet kokevat luterilaisen kirkon arvojen vastaavan omiaan nuoria naisia selvästi yleisemmin. He harkitsevat useammin myös kirkkoon liittymistä, mikäli eivät siihen kuulu.
Ottaako vielä muutama vuosi sitten epätodennäköiseltä vaikuttanut nuorten miesten herätys taaperoaskeleitaan?
Viime syksynä julkaistiin Kati Tervo-Niemelän ja Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Jouko Porkan uskonnollisuuden vaikutuksia luterilaisten nuorten hyvinvointiin tarkastellut tutkimusartikkeli, jonka tausta-aineisto kerättiin 77 000 rippikoululaiselta ja isoselta. Se osoittaa tyttöjen uskonnollisuudesta etääntymisen ja hyvinvoinnin heikkenemisen. Poikien hyvinvointi on säilynyt ja uskonnollisuus vahvistunut. Aiemmasta poiketen pojat myös kokivat tyttöjä useammin rippikoulun hengellisesti vahvistavana.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että uskonnolliset nuoret ovat onnellisempia kuin ei-uskonnolliset. Sitä, millä tavoin nuorten naisten hyvinvoinnin heikentyminen on kytköksissä uskonnollisuuden heikentymiseen, ei tiedetä: Haastaako oheneva hengellisyys hyvinvoinnin, vai vähentääkö heikkenevä hyvinvointi hengellisyyttä? Se tiedetään, että uskonnollisuus ja kirkon toiminta puhuttelee herkimmin jo valmiiksi hyvinvoivia nuoria, Tervo-Niemelä ja Porkka pohtivat.
Nuorten miesten sitoutuminen kristinuskoon näkyy myös toiminnan tasolla. Vuonna 2019 kerätty Gallup Ecclesiastica -tutkimusaineisto osoittaa, että he ovat samanikäisiä naisia uskonnollisempia uskomusten lisäksi uskonnollisessa osallistumisessa ja rukoilemisessa. Nuoret naiset ovat myös vähiten halukkaita välittämään uusille sukupolville uskontoa esimerkiksi iltarukouksen muodossa.
Lupa puhua
Emme vielä tiedä, miksi nuorten suomalaismiesten suhde kristinuskoon on tiivistynyt. Aihetta ei ole tutkittu riittävästi.
”Aiempi tutkimus on keskittynyt enemmän naisten näkökulmaan jo pelkästään senkin takia, että naiset ovat paljon aktiivisempia vastaamaan tutkimuksiin”, Tervo-Niemelä kertoo.
Tiedon puutteessa on arvattava. Viekö sukupuolten tasa-arvoistumiskehitys miehiä ja naisia uskonnon suhteen eri suuntiin? Jo vuonna 2017 julkaistun European Values Studyn arvotutkimuksessa havaittiin, että eurooppalaisittain poikkeuksellisen harvat nuoret suomalaisnaiset arvioivat itsensä uskonnollisiksi.
”Suomalainen spiritualiteetti -kirjan artikkelissani (2022) kävi ilmi, että Suomessa myös vanhemmilla naisryhmillä uskonnollisuus on heikentynyt nopeasti, millä voi olla oma vaikutuksensa nykyisten nuorten naisten poikkeuksellisen vähäiseen uskonnollisuuteen — onhan uskonnollisuuden välittäminen uusille sukupolville ollut paljolti naisten vastuulla”, Hanna Salomäki toteaa.
Aiemmasta poiketen pojat myös kokivat tyttöjä useammin rippikoulun hengellisesti vahvistavana.
Mahdollistaako esimerkiksi tasa-arvoistumisen myötä monipuolistunut mieskuva nuorille miehille avoimemman suhteen kristinuskoon? Samalla nuoret naiset tekevät irtiottoa naisia koskeneesta uskonnollisuusoletuksesta.
Salomäen mukaan myös maahanmuutolla, uskonnollisella monimuotoistumisella ja kansainvälisillä vaikutteilla on merkitystä. ”Nuorten maailmassa uskonto on monin tavoin läsnä monenlaisten katsomusten kautta, mikä voi avata uudella tavalla tilaa myös omalle uskonnollisuuden julkituomiselle.”
Nykyisin mediassa törmää nuorten miestenkin haastatteluihin, joissa usko kuvataan osaksi arkea. ”Nuorilla näyttää esimerkiksi meidän tekemiemme uskonnonvapauskyselyiden pohjalta olevan aika mutkaton suhde siihen, että uskonto on näkyvillä esimerkiksi pukeutumisessa”, Salomäki kertoo.
Ajatusta keskustelukulttuurin vapautumisesta tukee Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2022 julkaistu Kati Tervo-Niemelän, Jenni Spännärin ja Laura Kallatsan ”Ei oo puhuttu” -tutkimus. Sen mukaan nuoret sukupolvet, etenkin miehet, ovat murtaneet puhumattomuuden kulttuuria. Se heijastuu uskonnonkin alueelle.
Voiko siis olla niinkin, että nuori mies tuo nyt esiin kokemuksia ja ajatuksia, joita hänen isällään tai isoisälläänkin on ehkä ollut? Niistä vain ei ennen puhuttu — edes tutkimuskyselyissä.
Kuva: Linnea Koivu
Eri teille
– Ei yllätä, että nuorten naisten ja miesten uskonnollisuus kulkee eri suuntaan, sanoo Miikka Niiranen.
Käynnissä on kehitystä, joka eristää nuoria miehiä ja naisia toisistaan. He opiskelevat eri asioita eri koulutusasteilla ja päätyvät tekemään erilaisia töitä maantieteellisesti erillään.
– Naiset keskittyvät yliopistokaupunkeihin, miehet maaseudulle ja kaupunkien ympäryskuntiin.
Ihmekö siis, että nuoret naiset ovat liberalisoituneet useissa länsimaissa nopeasti, nuoret miehet kulkeneet konservatiivisempaan suuntaan. Aiemmin maailmankatsomus vaihteli sukupolvien välillä, ei sisällä. Nykytilanteen syyksi on ehdotettu sosiaalisen median kuplauttavaa logiikkaa, meetoo-liikettä vastareaktioineen, yhtenäiskulttuurin murtumista sekä nuorten naisten ja miesten koulutustason eroja.
Aiemmin maailmankatsomus vaihteli sukupolvien välillä, ei sisällä.
Nuorten miesten tiivistyvä suhde kristinuskoon on luontevaa liittää konservatismin aaltoon sekä populististen oikeistopuolueiden vakiintuneeseen asemaan. Hiljattain käydyssä presidentinvaalissakin nuoret miehet asettuivat Jussi Halla-ahon taakse, nuoret naiset Pekka Haaviston ja Li Andersonin. Ovatko nuoret miehet ottaneet kristinuskon kainaloonsa kaartaessaan oikealle?
”Voi olla. Tällöin kristinuskon arvot nähdään jonkinlaisena vastakulttuurisena asiana. Nuoret miehet ainakin itse nostavat tällaisia näkökulmia, kun heitä haastattelee. Nuoret naiset puolestaan nostavat esiin paljon kritiikkiä kristinuskon vanhoillisuutta ja patriarkaalisuutta kohtaan”, Kati Tervo-Niemelä kertoo.
Ehkä nuoret miehet näkevät kirkon osana perinteistä suomalaista kulttuuria, jota halutaan tukea. ”Toisaalta naisten tärkeänä pitämät tasa-arvo- ja vähemmistöteemat voivat etäännyttää heitä (nuoria miehiä) kirkosta”, Hanna Salomäki pohtii. Lisää tietoa aiheesta saadaan lokakuussa 2024 julkaistavassa Kirkon nelivuotiskertomuksesta ja jo tämän kevään Nuorisobarometrista, jonka teemana on pitkästä aikaa uskonto.
Konservatiivikirkko?
Yli 40 prosenttia 18–24-vuotiaista suomalaismiehistä arvioi luterilaisen kirkon arvojen vastaavan omiaan. Mutta mitä nuo arvot ovat? Entä vastaavatko ne todella kirkon arvoja, mikäli sellaiset voidaan määritellä? Ja jos kirkon arvot omakseen kokevat nuoret miehet ovat juuri konservatiiveja, juontaako heidän kuvansa konservatiivikirkosta kirkon toimintaan ja viestintään vai sosiaalisen median vaikuttajahahmojen luomaan mielikuvaan?
Esimerkiksi suursuosioon noussut psykologi Jordan Peterson on kehottanut nuoria miehiä etsiytymään kristinuskon ja kirkon siipien suojaan, vaikkei itse tunnustaudu kuin kulttuurikristityksi. Mikke Tiainen onkin huomannut seurakuntaansa tulleiden nuorten miesten usein seuranneen tai lukeneen juuri tiettyjen vaikuttajien podcasteja ja kirjoja — kuten kuulemma sekulaarit kaverinsakin. Koska suomalaisen kansankirkon liberalisoitumiskehitys ilmeisesti jatkuu, konservatiiviset arvot omaksuneet nuoret miehet saattavat etsiytyä vapaiden suuntien lisäksi myös katoliseen tai ortodoksiseen kirkkoon. Viime vuosina Suomessakin on nostanut päätään myös monien älyllisesti antoisaksi kokema ja esimerkiksi sukupuolten eroja ja perhearvoja korostava reformoitu kristillisyys.
Ei ole kuitenkaan kirkossa kuulutettua, että kristinusko puhuttelisi vain tai pääasiassa konservatiivinuoria. Kirjailija Antti Hurskainen pohtii Helsingin Sanomien (17.12.2023) haastattelussa, josko kirkkoon löytävä nuoret miehet ovatkin koulutettuja liberaaleja, jotka näkevät kristinuskon ytimen nimenomaan liberaalina. Miikka Niiranen tosin huomauttaa, että rippikoulukyselyn perusteella konservatiivisilla arvoilla ja myönteisellä suhtautumisella kristinuskon perustotuuksiin vaikuttaa olevan yhteys.
Kuva: Tommi Lehto
Kodittomat
Miikka Niiranen on pannut merkille, että Jordan Petersonin videoiden kommenttikentät vilisevät todistuksia siitä, miten psykologin ilosanoma on vetänyt nuoria miehiä pois syrjäytymisvaaran syvästä kuilusta.
– Petersonilla on peruselämänohjeita, joita ei valitettavasti hirveästi nykyvanhemmilta kuule.
Moni on saanut aidosti apua vastuun ottamisessa omasta elämästään.
– Petersonin ihmiskuva on hyvin kristillistyylinen, ja hän tunnustaa, että elämä on lähtökohtaisesti vaikeaa ja traagista kaikille. Voit kuitenkin olla tyytyväinen, jos elämässäsi on merkitys, Mikke Tiainen kuvaa.
Puhe merkityksestä on liki väistämättä puhetta Jumalasta jollakin tavoin ymmärrettynä. Onko Peterson siis isähahmo, joka kuljettaa poikiaan kohti merkitystä opettaen siinä sivussa, että koulut on paras käydä ja oma peti pedata — kuvaannollisesti ja konkreettisesti. Uhriksi ei pidä heittäytyä, vaikka nykykulttuuri sitä tukisi.
Ei ole kuitenkaan kirkossa kuulutettua, että kristinusko puhuttelisi vain tai pääasiassa konservatiivinuoria.
Niiranen myöntää, että jonkinlaisesta isähahmosta on kyse; monilla nuorilla miehillä kun ei ole isää tai muuta tasapainoisen maskuliinisuuden mallintajaa. Mutta mistä muista tekijöistä syntyy sosiaalinen tilaus, joka vetää nuorta miestä sosiaalisen median isähahmojen äärelle?
Sekä Niiranen että Tiainen kuvaavat samaa draaman kaarta: feminismin uusin aalto, metoo-liike, woke-kulttuuri. Naisten ja vähemmistöjen oikeudet ja asema ovat olleet tapetilla toki syystäkin.
– Mutta radikaalifeminismin noususta on seurannut hyvin negatiivinen kuva mieheydestä. Maskuliinisuus nähdään lähtökohtaisesi negatiivisena. Nuoret miehet eivät koe nykykulttuuria kodikseen, Tiainen ajattelee.
Some vilisee sellaisia käsitteitä kuin valkoinen heteromies, toksinen maskuliinisuusja mansplaining. Vaikka puhutaan yksittäisen ihmisen persoonan ja valintojen sijaan rakenteista, nuori mies saattaa kokea, että ympärillä on miinakenttä ja hän on syntipukki. Missä koti?
– Perinteinen kristinusko tarjoaa aika kiinnostavan vaihtoehdon tässä kontekstissa, Tiainen sanoo.
Mieshämmennys
Nuoret miehet kokevat nykyisin hämmennystä maskuliinisuudestaan, ajattelee Mikke Tiainen. Voima, seikkailunhalu ja rohkeus tuntuvat ominaisuuksilta, joita pitäisi toisaalta karttaa, mutta olla samalla mies ja maskuliininen. Algoritmien kärjistysvaikutus radikalisoi somekansaa suuntaan ja toiseen. Antifeministisiin poteroihin asettautuvien, maskuliinisuuttaan kriiseilevien nuorten miesten parissa suosiota niittää siksi myös epäterve ja kapea mieskuva, johon kuuluu naisten halveksiminen ja hypermaskuliinisuus.
– Esimerkiksi hyvin kyseenalainen vaikuttaja Andrew Tate on hoksannut, että huutamalla ääneen perusasioita, joista nykykulttuuri vaikenee, saa yleisöä. Treenaa ja ole periksiantamaton, niin onnistut, Miikka Niiranen kuvaa.
Jos joku sanoo nykyisin mitään positiivista miehistä, nuoret miehet ovat vastaanottavaisia.
Radikaalifeminismin vastustamiseen liittyy usein selkeä kristillinen juonne toisin kuin radikaalifeminismiin. Ja sisältäähän kristinusko itsessäänkin lähtökohtaisesti maskuliinisuutta; sen Jumala on Isä ja keskushahmo mies.
– Jos joku sanoo nykyisin mitään positiivista miehistä, nuoret miehet ovat vastaanottavaisia, vakuuttaa Niiranen kahden teinipojan isän kokemuksella.
Jos nuorten miesten esikuvat ovat maskuliinisuudesta arvostavasti puhuvia miehiä, nuoret naiset seuraavat Mikkelin vapaaseurakunnan pastori Mikko Ohra-ahonhavaintojen mukaan tunnettuja ja usein vielä varsin nuoria naisosaajia. Nämä vaikuttajat ajavat voimakkaasti liberaaleihin arvoihin perustuvaa yhteiskuntaa, mikä on mahdollisesti saanut nuoret naiset ottamaan etäisyyttä kristinuskoon ja kirkkoihin — ainakin jos ne nähdään konservatismin linnakkeina.
Kuva: Linnea Koivu
Uuvahtanut uusateismi
Onko uusateismilla ja sen myötä uuteen kukkaan puhjenneella kristillisellä apologialla osuutensa nuorten miesten hengellisessä heräämisessä? Uusateismi alkoi kukoistaa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kuluessa. Siitä muodostui voittopuolisesti nuorten miesten liike, joka perustui Miikka Niirasen mukaan pikemmin ”halveksuntaretoriikkaan” kuin kestäviin argumentteihin. Uusateismin aallon mukana tulivat eroakirkosta.fi ja lopulliseksi povattu nuorten miesten maallistuminen.
Viitisentoista vuotta myöhemmin moni asia on toisin.
– Skeptikko-lehden kannessa komeillut Tuomas Enbuske käy nyt kirkossa ja puhuu Jeesuksesta, Niiranen sanoo.
Ja esikuvillahan on merkitystä. Raamatusta ja kristinuskosta positiiviseen sävyyn puhuvan Jordan Petersoninohella nuorten miesten suosikkivaikuttajiin lukeutuu myös esimerkiksi juutalainen Ben Shapiro. Älykkö ei ole enää jumalankieltäjä.
Skeptikko-lehden kannessa komeillut Tuomas Enbuske käy nyt kirkossa ja puhuu Jeesuksesta.
Mikke Tiainen liittää tämänkaltaisten älykköhahmojen suosioon laajempia kulttuurin syvävirtoja. Erilaisten narratiivien varaan rakentuvan postmodernin kulttuurin suhde yhteisiin arvoihin tai katsojasta riippumattomaan totuuteen on kielteinen.
– Ei ihme, että nuoret miehet ja nuoret laajemminkin reagoivat tähän. Jos vaikkapa taiteessa ei tunnusteta mitään yhteisiä kauneuden ja hyvyyden kriteerejä, tulevaisuus näyttää nopeasti ei-kiinnostavalta.
Katse kääntyy menneeseen, jolloin kristinuskon ohi on vaikea nähdä.
– Siksi postmodernismi voi synnyttää uusklassisia kulttuuri-ilmiöitä. Monia kiinnostaa esimerkiksi klassinen kirjallisuus, koska siinä on laajempaa kulttuurista dataa kuin se, mitä ympärilläni näen.
Petersoninkin suosio perustunee osin siihen, että hän on yksi klassisen kulttuurin henkilöitymistä. Tässä seurassa on nykyisin sekä ateisti- että teistiälykköjä, jotka huomaavatkin yllättäen seisovansa samalla puolella aitaa suhteessa esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksiin huomiota kiinnittävään woke-kulttuuriin. Koetaan, että se pyrkii ohittamaan luonnontieteen totuudet ideologisin syin. Ateismi ja teismi jäsentyvätkin saman kolikon kääntöpuoliksi, woke-kulttuuri aivan toiseksi valuutaksi.
Apologian kultakausi
– Kristityt miehet kokivat uusateismin uhkana, joka herätti käymään asioita läpi. Anglosaksisessa maailmassa syntyi paljon apologeettista palvelutyötä, Mikke Tiainen sanoo.
Huomattiin, että yliopistofilosofeista suuri osa oli kristittyjä. Apologian kukoistuskausi ei ollut kaivannut kuin sytykettä. Uusateismin tavoin siitäkin tuli nuorten, luonnontieteistä kiinnostuneiden miesten liike. Ja myös sen laineet löivät Suomeen saakka.
– Nykyisin apologian harjoittamista suositellaan luterilaisessa kirkossa ihan piispatasoltakin. Vähän marginaaliseksi mielletty touhu on salonkikelpoistunut, Miikka Niiranen sanoo.
Onko apologia saanut nuorten miesten aivot ja lopulta sydämetkin sykkimään kristinuskon tahdissa?
Koulutustason nousun myötä vapaakristillisissä seurakunnissakin on ymmärretty, ettei älyllisyys ole synti. Moni pastorina tai nuorisotyöntekijänä nyt toimiva eli nuoruuttaan uusateismin kukoistaessa ja perehtyi siksi apologiaan. Onko siis piristynyt ja älyllisesti naseva apologiaskene saanut nuorten miesten aivot ja lopulta sydämetkin sykkimään kristinuskon tahdissa?
– Toivoisin, että tämä olisi yksi selittävä asia. Voi tosin olla, että apologian kultakausi meni jo, sillä monet huomiot eivät mahdu 30 sekuntiin, Niiranen sanoo TikTok-videoihin viitaten.
Kukoistukseen on apologian ohella puhjennut myös uushenkisyys. Sen muotojen tiedetään puhuttelevan etenkin naisia ja sisältävän osin senkaltaista feminismiä, jossa kapina kohdistuu kristinuskoonkin yhtenä patriarkaatin edustajista. Tämä selittänee osaltaan nuorten naisten irtautumista kristinuskosta.
Kuva: Tommi Lehto
Sulatusuuni
– Olisi kiva sanoa, että olemme tehneet seurakuntina jotakin niin hyvin, että evankeliumilla on tavoitettu nuoria miehiä, sanoo Mikke Tiainen.
Mutta niin ei hänen mukaansa ole. Mitä korjausliikkeitä seurakunnat voisivat tehdä nyt, kun muihin syihin liittyvä nuorten miesten hengellinen herääminen on käsillä.
– Tärkeintä on pitää tuntosarvet koholla sen suhteen, vaikuttaako ilmiö jotenkin omassa seurakunnassa, ajattelee Miikka Niiranen.
Heti ei siis kannata käynnistää apologiaseminaareja tai nuorten miesten itsetuntoryhmiä. Sen sijaan keinoja sukupuolten eriytymiskehityksen kampittamiseksi olisi hyvä ”profeetallisessa” hengessä etsiä. Kyseinen kehityshän on johtanut osaltaan niin alhaisiin syntyvyyslukuihin, ettei hyvinvointiyhteiskunta tule niitä kestämään.
– Jenkkilässä on havaittu, että ihmiset eivät halua vastakkaisen puolueen edustajaa puolisokseen. Vaikka Suomi ei ole samanlainen äärimmäisyyksien maa, ilmiö on olemassa.
Voisiko seurakunta olla sulatusuuni, jossa nuoret miehet ja naiset löytävät puolison? Siellä syvin identiteetti perustuu jaettuun uskoon, jolloin muihin kysymyksiin liittyvät jakolinjat kenties voidaan ylittää: persussa nähdään persoona.
Lisäksi pitäisi huomioida notkahdus, joka tapahtuu nuoren lähtiessä opiskelemaan uudelle paikkakunnalle. Miten silloittaa tie seurakuntaan myös siellä?
– Tiedetään, että tyypillisesti juuri nuorina ihmiset kääntyvät kristityiksi, jos ovat kääntyäkseen, Niiranen muistuttaa.
Aivot taskuun
Nuorilla on usein luonnostaan ajattelun joustavuutta, joka tulisi seurakunnissa ottaa paremmin huomioon, ajattelee Mikko Ohra-aho.
– Meillä on haasteita sen kanssa, että annetaan aika valmiita vastauksia ja puolustetaan asioita, joita ei niin kovin kannattaisi puolustaa.
Vaikka kristinuskoon kuuluu luovuttamattomia oppeja, esimerkiksi luomiseen liittyvistä tulkinnoista tehdään välillä tarpeettoman ehdottomia. Voi syntyä mielikuva, että jos menettää uskonsa yhteen asiaan, koko uskon korttitalo sortuu. Siksi olisi tärkeää, että kyseenalaistaa saisi ja vaikeita voisi kysyä — eikä kaikkeen tarvitsisi olla vastausta.
Jos syvin identiteetti perustuu jaettuun uskoon, rajoja voidaan kenties ylittää: persussa nähdään persoona.
Mikke Tiainen huomauttaa, että seurakunnan resurssit on otettava huomioon. Suomessa on valtavasti vapaakristillisiä seurakuntia, joissa ei ole täyspäiväistä työntekijää tai ketään, jolla on edellytyksiä keskustella nuorille miehille tärkeistä kysymyksistä.
– Mutta jo seurakuntien ja kristinuskon olemassaolo on paljon. Olemme kestäneet ajan patinasta huolimatta. Tämä instituutio on ja pysyy postmodernismiin tai radikaalifeminismiin murenematta.
Tiainen pitää uusien ihmisten tulemista seurakuntaan etenkin opetuslapseuttamisen haasteena.
– Ja se on kriisissä.
Ei ymmärretä, miksi uusien jäsenten rinnalla pitäisi kulkea. Eikö riitä, että ihminen on saanut juridiset asiansa kuntoon Jumalan kanssa ja on matkalla taivaaseen? Älykkäiden vaikuttajien seurakuntiin ohjaamien nuorten miesten opetuslapseuttamistarpeet ovat omanlaistaan lajia. Pahimmillaan käy niin, että he huomaavat tulleensa ympäristöön, jossa aivot laitetaan toiseen taskuun kuin usko.
– Tämä on vapaiden suuntien ongelma, sillä pohjaamme pietistiseen anti-intellektualismiin, jossa ollaan jatkuvasti valppaana liiallisten järjen päätelmien suhteen.
Vanhojen kirkkojen teologia sen sijaan on syvällisen älyllistä ja luovaa, mutta ne ovat suurina laivoina toisaalta hitaampia reagoimaan nuorten miesten hengellisiin tarpeisiin.
– Ja luterilainen kirkko on jo liian liberaali.
Kuva: Linnea Koivu
Karikot
Monessa seurakunnassa riemulla ei liene rajoja, mikäli kirkon kynnyksen ylittää yllättäen nuori mies. Mutta miten suhtautua tilanteeseen, jossa tuo nuori mies onkin kaartanut somen kuplauttamana laitaoikealle ja seuraa hypermaskuliinisia vaikuttajia? Iskeekö houkutus hyväksyä seurakunnalle jo valmiiksi ominaisten konservatiivisten arvojen jatkeena nekin arvot, jotka eivät Jumalan valtakuntaan yksinkertaisesti sovi? Pahimmillaan äärikonservatiivisten nuorten miesten ajatusmaailma voi hivuttaen koventaa muun seurakunnan arvoja. Jos taas houkutukseen ei sorruta, on pohdittava, miten nuoret miehet ohjataan irtisanoutumaan esimerkiksi naisiin tai vähemmistöihin kohdistuvasta vihasta ja katkeruudesta.
Miten nuoret miehet ohjataan irtautumaan naisiin tai vähemmistöihin kohdistuvasta vihasta ja katkeruudesta?
Kristityn osaan kuuluu se, että suomujen on annettava toisinaan pudota silmiltä. Totuus omista motiiveista on kohdattava, samoin velvollisuus suorittaa korjausliikkeet. Vapaakristilliset seurakunnat eivät liene laajasti ottaen lähdössä liberaalien laivaan, mutta niiden tulisi kyetä vaalimaan äärimmäisyyksien karikot välttävää maltillista konservatismia.
Vaikka olisi suurikin houkutus purjehtia pullein purjein poliittisen polarisaation tuottamalla identiteettipolitiikalla, seurakunnan tehtävä on suurempi: tehdä kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi — sekä vasen että oikea puoli, ihminen kerrallaan. Juuri nyt tuo ihminen voi hyvinkin olla nuori mies, joka seurakuntaan tiensä löytäessään oikaisee siellä niin nuorten kuin miestenkin aliedustusta. Oman kokemuspiirinsä ja taitojensa vuoksi hänellä on yhteisölle todennäköisesti paljon enemmänkin annettavaa kuin yllättävän saapumisensa tuottama ilo. Vähintäänkin häneltä kannattaa kysyä, miten saisimme tänne kaverisikin, ja mitä itse voit tehdä sen eteen.
Artikkelin kuvituksena on käytetty sekä Tampereen vapaakirkossa järjestetyssä nuorille ja nuorille aikuisille suunnatussa Legacy Launch -lähetystapahtumassa (Tommi Lehto) että Tampereen Saalem-helluntaiseurakunnan tiloissa järjestetyn Carry The Love -kiertueen tilaisuudessa (Linnea Koivu) otettuja kuvia.
