Kirjoittanut
Satunnainen aikuisten ryhmä heittäytyi yhdeksi illaksi jouluevankeliumin rooleihin – ja yllättyi. Kokemus hersytti makeita nauruja, mutta myös liikutuksen kyyneliä.
Kävin syksyllä konsertissa Tampereella Lielahden kirkossa. Samassa yhteydessä tein löydön kirkon oveen kiinnitetystä lappusesta.
Harjun seurakunta kutsui väkeä kolmeen, erilliseen bibliodraamailtaan. Päivämäärien lisäksi ilmoituksessa luki Raamatun kohta, jota kulloinkin käsiteltäisiin.
Viime keskiviikkona, 8.11.2017, lähdin kokeilemaan bibliodraamaa ensi kertaa elämässäni. Keskiössä olivat Luukaksen evankeliumin toisen luvun jakeet 1-20.
Paikalle ilmaantui toistakymmentä ihmistä. Ilahduttavasti joukkoon kuului viisi miestäkin, joista yksi syntyjään irakilainen, reilu kuukausi sitten kristityksi kääntynyt.
Alkukahvitteluiden ja lyhyiden esittelyiden jälkeen aloitettiin työskentely. Ohjaaja Riitta-Liisa Rusi kertoi lyhyesti Luukaksesta ja evankeliumin historiasta.
Sitten aulatilan keskelle asetettiin tyhjä tuoli, jolle Luukaksen kuvittelimme. Saimme pommittaa Luukasta kysymyksillämme, ja kyllä niitä irtosikin: Kumpi oli sinulle tärkeämpää, lääkärin vai kirjoittajan työ? Onko sinulla perhettä?
Pian illan osallistujat ohjattiin rakentamaan rekvisiitoista sekä Joosefin että Marian asumusta. Millaisia ne olivat? Millainenhan niissä oli tunnelma? Mitä esineitä siellä mahdollisesti oli?
Yksi erityisistä hetkistä oli eläytyä tilanteeseen, jossa Maria selittää Joosefille sen, että on raskaana.
Mitä sanoja hän käytti? Miten ihmeessä noin vaikean asian voi ilmaista, kun se olisi nykypäivänäkin hankalaa?
Bibliodraamamme Maria ja Joosef kommunikoivat urhoollisesti haastavassa elämäntilanteessa.
Kohta meitä, estradilla olevia, hätkähdytti tieto, että he taivalsivat peräti 150 kilometrin matkan lähtiessään hoitamaan veroasioitaan. Ja Maria oli viimeisillään raskaana!
– Voi hyvänen aika, ajatteli meistä moni.
Majatalon pitäjäksi bibliodraamassamme heittäytyi mies, joka ilmi selvästi tuli roolissaan puhutelluksi. Hän joutui sanomaan, ettei majataloon mahdu. Myöhemmin hän sai varmasti tietää käännyttäneensä oveltaan Jumalan pojan äidin. Miltähän se hänestä mahtui tuntua?
”Yövuorossa” olleet paimenet eivät olleet uskoa silmiään enkelin ilmestyessä. Miten Jumala näki juuri heidät arvolliseksi enkelin kohtaamiseen? Ja toisaalta – voisiko enkelin ilmoitusta edes uskoa? Miten Vapahtaja voi olla seimessä, niin alkeellisissa oloissa?
Bibliodraamamme enkelinä esiintyi irakilaissyntyinen mies, joka kääräisi harteilleen kultakankaan.
Ehkä seimen lähellä oli eläimiä. Niillekin yö oli poikkeuksellinen, kun ympärillä oli outoja ihmisiä ja tapahtumia.
Bibliodraamajoukosta tuntui luontevalta laulaa yhdessä Maa on niin kaunis.
Illan päätteeksi kokemuksia ja tuntemuksia purettiin ringissä istuen. Majatalon mies kertoi liikuttuneena ymmärtäneensä sen, miten uutinen Jeesuksesta on todellakin suunnattu ihan jokaiselle.
Maria tuumi löytäneensä roolistaan koko ajan uusia syvyyksiä.
Paimenen mielestä koko ilta oli virkistävä kokemus perinteisempien seurakuntatilaisuuksien joukossa.
Ohjaaja totesi, ettei jouluevankeliumi ole enää sama kuin ennen:
– Kun sen seuraavan kerran kuulee, teksti elää bibliodraaman ansiosta uudella tavalla.
Bibliodraama on väline, jonka avulla tutkitaan Raamatun tekstiä eläytymällä siihen maailmaan, josta teksti kertoo. Bibliodraaman avulla on mahdollista mieltää uudella tavalla Raamatun merkitystä itselle ja saada erilaista ulottuvuutta uskonelämään.
