Pekka Simojoki ja Markku Vuorinen ovat osallistuneet Joulun Lapsi -pakettien jakelumatkoille Romaniaan. Tässä artikkelissa he kertovat kokemuksiaan matkalta.
Operaatio Joulun Lapsen lahjojen teko on monessa suomalaisessa perheessä perinne, joka on siirtynyt jo seuraaville sukupolville. Monessa kodissa joulun odotus alkaa siitä, kun punavihreät laatikot tuodaan olohuoneeseen täytettäviksi. Suomalaisten tekemiä paketteja onkin tehty jo yli puoli miljoonaa niiden 30 vuoden aikana, joina operaatio on Suomessa toiminut.
Urvindin Jeesus
”Romanian aamu oli kylmä. Olimme ensi kertaa vaimoni kanssa jakamassa Joulun Lapsi -paketteja köyhien kylien lapsille. Autot täyteen pakattuina lähdimme matkaan. Kaukana siintelivät Karpaattien lumihuiput ja sisällä kutitti jännitys.
Pienen Urvindin kylän koulussa aloitimme työn, lauloimme pari laulua ja kerroimme Jeesuksesta. Lahjat lähtivät onnellisiin käsiin.
Koululta ajoimme romanikylään metsän takana. Siellä odotti kurainen tie ja ränsistyneet hökkelit, jotka oli rakennettu savesta, kepeistä ja muovisäkeistä. Koiria ja sikoja tonki pihoilla, ja ihmisillä oli likaiset vaatteet. Pienessä kirkossa meitä odotti joukko lapsia, joiden silmät tuikkivat ryysyjen alta. Lauloimme, puhuimme ja jaoimme taas lahjat. Iloisina lapset katosivat paketteineen kylän uumeniin.
Täällä ihmiset myös avasivat kotiensa ovet meille. Siitä tuli ehkä matkamme kovin shokki. Kun astuin ensimmäisen hökkelin hämärään, vastaan tuli löyhkä. Lattia oli vain kosteaa maata, ja nurkassa savutti peltitynnyristä tehty hella. Pieni sänky oli täynnä likaisia vaatteita. Nuori tyttö kantoi pientä vauvaa sylissään ja hiljaa katsoi meitä. Sitä näkyä en unohda.
Minun ajatukseni jäivät siihen Urvindin hökkeliin. Jeesuskin syntyi hökkeliin lian, eläinten ja hajun keskelle. Tänään taisin nähdä Hänet keskellä romanialaista romanikylää.”
Pekka Simojoki
Kyyneleet puhuvat enemmän kuin sanat
”Romanian lähestyvä yö on sysimusta ja hiljainen. Pienen savimökin huoneessa loistaa katosta roikkuva lamppu, joka valaisee haalistuneet seinät ja savisen lattian. Nurkassa humisee tiilistä kyhätty uuni, jonka puoliksi puhki palaneesta luukusta hehkuu liekehtivä tuli.
Sylissäni istuu pieni tyttö, joka on juuri saanut lahjapaketin vierailevalta suomalaisryhmältä. Vierestä kuuluu iloista lasten naurua ja puheensorinaa. Huoneessa on seitsemän lasta ja äiti. Silminnähden äiti on onnellinen lastensa ilosta ja heidän saamistaan lahjoista.
Ajatukseni lentävät lapsuuteni kotiin. Yli kuusikymmentä vuotta sitten minäkin istuin köyhän työläisperheemme lattialla avaamassa saman kokoista kenkälaatikkoa, jossa oli köyhäinavustuksena saadut monot. Miten voikaan yksi laatikko tehdä pienen lapsen elämän onnelliseksi?
Tunti kodissa kului nopeasti. Leikimme yhdessä lasten kanssa. Rukoilimme Taivaan Isän siunausta lasten ja perheen ylle. Tuli lähdön aika. Lapset jäivät lahjoineen suuren yhteisen sängyn päälle. Äiti seisoi ikkunan vieressä, kun kävelin hänen luokseen. Yhteistä puhekieltä ei ollut, mutta kuitenkin ymmärsimme toisiamme. Laskin käteni äidin olkapäälle ja sanoin hiljaa: ” God bless You!” Kyyneleet valuivat äidin silmistä, hämärä valo loisti kyynelissä kuin tähdet Romanian yössä.
Katsoin häneen ja luin sanatonta viestiä: ”Kiitos, että tulitte kotiimme, toitte iloa ja rakkautta perheeseemme, emme unohda teitä koskaan.” Pyyhin kyyneleeni ja hiljaisena kävelin pimeään yöhön. Katsoin taakseni ja näin valon loistavan romanikodin huoneesta. Näin äidin kyyneleiset kasvot ja lasten kirkkaat silmät. Jeesus oli ollut kanssamme tuossa kodissa. Lähetin pyyntöni tähtitaivaan taakse: ”Jeesus, anna valosi aina loistaa tässä kodissa.” Me lähdimme, mutta Hän jäi.”
Markku Vuorinen
Joulun Lapsen palautusviikko 18.-24.11.2024
