Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Juha Auvinen: Israel on kahden tulen välissä

 

Lähi-idän kriisillä on poliittinen

”Rukoilen teidän puolestanne ja koko maailman puolesta, että Jumala varjelisi kaikelta pahalta. Lentokoneet pommittivat raskaasti ja tuhosivat taloja asuinalueellamme. Herra varjeli talomme, ja ainoana se säästyi pommien iskuilta. Rukoilin Jumalan suojelusta joka yö.”
Näin kertoi palestiinalainen, kristillisen satelliittitelevisio SAT-7:n katsoja muutama päivä sitten. Palaute on tänään ilmestyneen Lähde-lehden pääkirjoituksesta, jossa medialähetysjohtaja Juha Auvinen pohtii Lähi-idän kriisin monia ulottuvuuksia.

Lähi-idän uskonnolliset johtajat ovat jo vuosia tehneet työtä vihan ja erimielisyyksien hälventämiseksi. Sillä on vaikutusta, Juha Auvinen kirjoittaa, että kristittyjen, juutalaisten ja muslimien edustajat yhdessä tuomitsevat väkivaltaisuudet.

Lähi-idässä ihmiset kuuntelevat hengellisiä johtajia jopa enemmän kuin poliitikkoja. Uskonnollisten johtajien aloitteesta muun muassa tutkitaan, mitä lasten koulukirjat opettavat eri uskonnoista.

Sekl neliöb. 20.-26.12.

Lähi-itä on kuin ruutitynnyri, jonka pienikin yllyke voi sytyttää liekkeihin, Auvinen kuvailee. Vajaan kuuden miljoonan asukkaan Israelin ympärillä elää yli 120 miljoonaa arabia. Samanaikaisesti Gazan puolitoista miljoonaa palestiinalaista ovat Israeliin nähden alakynnessä.

”Israel on kahden tulen välissä. Toisaalta Syyriassa jo puolitoista vuotta jatkunut kansannousu ja sisällissota on vaarassa levitä naapurimaihin. Myös Libanonissa on levotonta. Toisaalta Palestiinalaisalueen ahdinko ajaa epätoivoisiin tekoihin. Nähtäväksi jää, kykeneekö Hamas hillitsemään monien islamististen ääriliikkeiden Israelin-vastaista toimintaa”, Auvinen pohtii pääkirjoituksessaan.

Lue koko kirjoitus tänään ilmestyneestä Lähde-lehdestä. Lähde on Medialähetys Sanansaattajien julkaisu.

 
Sansa artikkeliban.11.11.- MJa