Kirjoittanut
Nykyään Kan-kodissa työskentelevä Jukka Lampela oli menettää elämänsä viinalle.
Jukka Lampela on kotoisin Itä-Suomesta Enonkoskelta, josta hän jo nuorena muutti Raumalle.
− Olihan se noin 11-vuotiaalle pojalle aika kulttuurishokki.
Muuttaminen pienestä kylästä kaupunkiin kerrostaloon oli jännää. Lampela kasvoi suuressa seitsenlapsisessa perheessä. Isä halvaantui, kun hän oli vielä lapsi, ja isän kuollessa poika eli nuoruuttaan. Hengellisyys ei ollut kodissa läsnä. Pyhäkoulussa hän kuitenkin kävi.
− Päihteet tulivat kuvioihin jo nuorena. Viinapullo oli ystäväni. Viikonloput menivät kaljoitellessa kavereitten kanssa.
Vankilassa oli hyvä olla
Noin kolmikymppiseksi asti Lampela paiski vuorotöitä paperitehtaalla. Sitten hän muutti yli vuodeksi Keski-Eurooppaan, Prahaan, jossa juomiskierre syveni.
− Siellä minusta tuli kokopäiväinen juoppo, Lampela muistelee.
− Elämässä ei ollut mitään velvollisuuksia. Asuin jenkkiläisen vuokralaisena, mutta hän halusi purkaa vuokrasuhteen, ja jouduin palaamaan kotimaahan.
”Aina oli kovat suunnitelmat, että nyt ryhdistäydyn.”
Ryyppääminen jatkui Suomessa, ja Lampela eleli eri puolilla tuttavien ja lapsuuskavereiden nurkissa.
− Edesmennyt veljeni asusteli Raumalla, ja hänen avustuksellaan sain itseni asettumaan. Tein apulaisen hommia, kunnes eräällä ruokatunnilla oli pullo mukana.
Lampela kertoo, miten viina vei kaikista yrityksistä voiton. Mukaan tuli myös rattijuopumuksia ja pieniä rikoksia.
− Vankilassa oli hyvä olla, oli katto pään päällä ja ruokaa. Aina oli kovat suunnitelmat, että nyt ryhdistäydyn.
Ihme tapahtui
Lampela vapautui vankilasta ja sai Katulähetykseltä tukiasunnon. Päihteet olivat edelleen kuvioissa.
”Sitä ihmettä en voi vieläkään käsittää, että juominen jäi sille teho-osastoreissulle”
− Sitten tuli tammikuun 19. päivä vuonna 2014. Olin niin kipeä, että mikään ei pysynyt sisällä. Kaveri soitti ambulanssin ja minut vietiin Porin teho-osastolle.
Haimatulehdus oli niin pitkällä, että lääkäri piti miehen henkiinjäämistä suurena ihmeenä.
− En osannut ajatella uskon asioita. Mutta muistan, että pyysin Jumalalta, ettei Hän antaisi minun vielä kuolla. Sitä ihmettä en voi vieläkään käsittää, että juominen jäi sille teho-osastoreissulle, Lampela hämmästelee.
Jumala kutsui hellävaraisesti
”Sitten yhtenä ehtoona halusin antaa elämäni Jeesukselle.”
Katulähetyksen tiloissa oli hengellisiä tilaisuuksia, joihin Lampelakin tutustui. Erään kerran vanhempi mies tuli kysymään, että tuletko soittamaan kitaraa.
− Mies antoi Jeesus-lauluvihkon. Sanat puhuttelivat. Kohta huomasin, että olin soittamassa perjantaisin hengellisiä lauluja.
− Jumalalla oli minullekin suunnitelma, ja miten hellävaraisesti Hän minua kutsui. Sitten yhtenä ehtoona halusin antaa elämäni Jeesukselle.
Kärsivällisyys palkitaan
Lampela kannustaa olemaan ilman päihteitä päivä kerrallaan.
”Rohkaisen myöntämään asiat niin kuin ne ovat.”
− Että saa yhden raittiin päivän, sitten toisen ja kolmannen. Kärsivällisyys palkitaan. Esimerkiksi jos pystyt olemaan kuukauden juomatta, niin voisit palkita itseäsi siitä. Siinä vaiheessa jokainen päivä on voiton puolella.
− Rohkaisen myöntämään asiat niin kuin ne ovat. Aina kannattaa hakea apua, Lampela toteaa.
Teksti: Hanna Valkonen, Taisto Laakson haastattelun pohjalta
** Kuuntele Jukka Lampelan (28.1.2024) ja muiden haastateltavien koskettavia Iltalamppu-elämäntarinoita Radio Deistä ma klo 18.03 ja uusintana la klo 21.03 sekä Dei Plussasta.
