Kirjoittanut
Kirkon kansliapäällikkö Jukka Keskitalo esittää Elämään-lehdessä (2/2013), miten kirkon tulisi vastata maallistumisen haasteeseen, joka on käynyt ilmi esimerkiksi kirkon tuoreesta nelivuotiskertomuksesta.
Keskitalon mukaan tärkein vastaus on sitoutuminen uskon ytimeen ja perustehtävään.
– Selkeä identiteetti merkitsee sitä, että tiedämme kirkkona ja kristittyinä mihin uskomme ja pidämme sitä rohkeasti esillä.
– Luterilaisen kirkkomme Meidän kirkko -strategiassa on todettu yksinkertaisesti, että ”puhumme rohkeasti Jumalasta”, Keskitalo jatkaa.
Hänen mukaansa uskonto kiinnostaa ihmisiä ja mediaa uudella tavalla, eikä Jumala-puhetta haluta vaientaa ”samalla tavoin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten”.
– Uskonnosta jo kertaalleen ”vapautunut” ihminen etsiikin uudella tavalla yhteyttä Jumalaan ja kirkkoon. On tärkeää, että kirkossa vastataan tähän kaipaukseen.
Keskitalon mukaan toinen vastaus maallistumisen haasteeseen on kirkon rukous- ja jumalanpalveluselämä.
– Toivon, että oma kirkkomme olisi rukoileva kirkko ja kiinnittäisimme enemmän huomiota jumalanpalveluselämään. Ei ole sattuma, että niin moni nuori ja vanhempikin on löytänyt tiensä ekumeeniseen Taizen yhteisöön etsiessään syvempää merkitystä elämäänsä. Yksi selitys on varmasti rukouksen ilmapiiri, joka hallitsee koko yhteisöä.
Kansliapäällikkö Keskitalon mukaan kirkon tulisi regoida maallistumiseen myös suuntautumalla aktiivisesti ulospäin.
– Missionaarinen kirkko tekee aktiivisesti lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa. Samalla missionaarinen ulospäin suuntautuminen merkitsee aktiivista yhteiskunnallista vaikuttamista kirkon arvojen mukaisesti.
– Neljäs vastaus maallistumisen haasteeseen ovat kirkon jäsenet. Taloudellisesti vauras kirkko on saattanut kadottaa merkityksellisen ja vastuullisen jäsenyyden viranhaltijoiden huolehtiessa monista kirkon tehtävistä. Näen tulevaisuudessa kirkon, joka tukeutuu paljon nykyistä enemmän jäsenistöönsä ja tarvitsee heidän osaamistaan, Keskitalo kirjoittaa.
Lue Jukka Keskitalon artikkeli kokonaan Elämään-lehdestä 2/2013
