Kirjoittanut
Kirkkohistorioitsija Teemu Kakkuri patistaa herätysliikkeitä keskittymään sanan julistukseen sekä keskinäiseen yhteistyöhön ja vaikuttamiseen. Nyt niitä kuristavat raskaat rakenteet ja kykenemättömyys sopeutua muuttuneeseen elämänmenoon. Hyvää on se, että uusi polvi ammentaa musiikista voimaa ja avartuu lakihenkisyydestä.
Kakkuri on pitkään harrastanut ja tutkinut herätysliikkeitä. Työ huipentui viime syksynä ilmestyneeseen Suomalainen herätys -teokseen (Kirjapaja 2014), jossa hän käy kattavasti läpi suomalaisen herätyksen historiaa alkaen 1600-luvun pietismistä päättyen Nokia missioon ja Luther-säätiön perustamiseen.
Suomi on saanut kokea useita herätyksiä historian kuluessa, toisin kuin esimerkiksi naapurimaa Viro, jonka hengelliseen kenttään on vaikuttanut lähinnä Saksasta lähtenyt herrnhutilainen herätys.
Menneinä vuosikymmeninä ja -satoina herätykset ja niiden vanavedessä syntyneet herätysliikkeet koskettivat sankkoja joukkoja. Ne vaikuttivat laajasti kyläyhteisöjen, maakuntien ja niiden ihmisten elämään. Esimerkiksi Lars Levi Laestadiuksen voimakkaan käännytystyön seurauksena lähes koko alkoholisoitunut pohjoiskalotin väestö raitistui. Syntynyttä herätystä alettiin myöhemmin kutsua lestadiolaisuudeksi.
– Herätysliikkeet opettivat suomalaisille kansalaistoimintaa ja maallikkoaktiivisuutta. Niiden ansiosta suomalainen itsetunto ja osaaminen kasvoivat niin kaupunkien käsityöläispiireissä kuin viljelijäväestössäkin.
Herätysliikkeiden menestyksen päivät ovat kuitenkin takanapäin. Tilaisuuksien kävijämäärät ovat romahtaneet, vaikka toimintaa on edelleen paljon. Julistuksen palo on laantunut. Tosin myös kehitystä parempaan suuntaan on tapahtunut. Esimerkiksi tuomitsevasta lakihenkisyydestä on päästy avarammalle.
Kakkurin mukaan monen herätysliikkeen keskiössä on nykyään muisteleminen ja perinteiden vaaliminen, vaikka niiden pitäisi keskittyä julistamaan sanaa.
– Olisi toivottavaa, että herätysliikkeet pyrkisivät myös enemmän yhteistyöhön ja yhteiseen vaikuttamiseen. Se tekisi niille hyvää.
Vuosikymmenten kuluessa herätysliikkeet ovat institutionalisoituneet. Niitä ovat kuristaneet raskaat rakenteet ja kykenemättömyys sopeutua muuttuneeseen elämänmenoon.
Kakkuri moittii herätyskristillisyyttä myös pinnallisuudesta.
- Sillä tarkoitan ihastumista pelkkään myönteisyyteen. Elämän realiteetit ja kärsimys vievät kuitenkin lähelle Kristusta.
Vaikka aika entinen ei palaa, voi Jumala armossaan vielä suoda Suomelle herätyksen aikoja. Ja vaikka niin ei kävisikään, Kakkurin mielestä kirkon tulee hoitaa ydintehtävänsä mahdollisimman hyvin, tapahtui mitä tapahtui.
Jumala vaikuttaa edelleen ja kohtaa suomalaisia.
Sari Savelan tekemän haastattelun voi lukea kokonaisuudessaan maaliskuun Elämä-lehdestä.
