Mongolialainen Lhamaa näkee lähetystyöntekijöiden kantaman hedelmän seurakunnassaan ja iloitsee evankeliumin kertomisesta eteenpäin.
On sunnuntaiaamu, olemme juuri saapuneet kirkolle ja Lhamaa (67 vuotta) tulee luoksemme hieman hermostuneen oloisena.
– Teemmekö me nyt sen haastattelun? hän kysyy arkaillen. Viime viikolla olimme kysyneet, haluaisiko hän kertoa omasta elämästään ja siitä, miten hän on päätynyt palvelemaan seurakunnassaan ja elämään Kristukselle uskollisena. Mongolialaisen kristityn, Lhamaan, elämäntarina on vahva todistus siitä, kuinka Jumalan suunnitelmat ovat uskomattomampia kuin me voimme kuvitella. Jumala on johdattanut Lhamaata Mongoliasta Saksaan ja takaisin – paikalle, jossa hänen uskonsa on kantanut hedelmää jo yli 20 vuoden ajan.
Lhamaa syntyi Ulaanbaatarissa kommunistisessa Mongoliassa vuonna 1952 tavalliseen mongolialaiseen ateisti-buddhalaiseen perheeseen.
– Minulla on neljä sisarusta. Asuimme kaikki yhdessä äitini, isäni ja isoäitini kanssa. Kävin koulua ja elämä oli normaalia. Kun valmistuin 10. luokalta vuonna 1974, päädyin aloittamaan vuoden saksan kielen kieliopinnot yliopistossa. Kun olin oppinut kieltä tarpeeksi, muutin seuraavana vuonna silloiseen Itä-Saksaan opiskelemaan vaatetuotantoa Itä-Berliiniin. Valmistuin siellä tekstiili-insinööriksi vuonna 1981, minkä jälkeen muutin takaisin Mongoliaan. Sain täällä töitä eräästä vaatetehtaasta, jossa työskentelin melkein 20 vuotta.
Mongolia oli maassa tapahtuneen kommunistisen vallankumouksen myötä ollut sosialistinen maa vuodesta 1924 eteenpäin. Lhamaan työskennellessä vaatetehtaassa vuoden 1989 Itä-Euroopan vallankumousten ja kommunistipuolueiden luhistumisten vaikutukset saapuivat myös kaukaiseen ja kahden suurvallan, Kiinan ja Neuvostoliiton, keskelle jääneeseen eristäytyneeseen Mongoliaan. Vuonna 1990 Mongoliassa tapahtunut demokraattinen vallankumous johti monipuoluejärjestelmän käyttöönottoon, uuden perustuslain tekemiseen ja siirtymiseen vapaaseen markkinatalouteen.
Historian suurten mullistusten aallot rantautuvat lopulta aina myös pienen ihmisyksilön kotiin. Muuttunut poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne omassa kotimaassa ei jättänyt Lhamaankaan elämää koskettamatta.
– Vaatetehdas, jossa työskentelin, yksityistettiin ja jäin lopulta työttömäksi vuonna 1995. Minulla ei ollut enää toimeentuloa. Silloin päätin muuttaa takaisin Saksaan, Lhamaa kertoo. Kahden vuoden ajan Lhamaa eli Berliinissä elämää, joka oli hänelle jo ennestään tuttua opiskeluajoilta, kunnes vuonna 1997 hän meni ensimmäistä kertaa elämässään kirkkoon. – Olin ystävystynyt Berliinissä erään paikallisen naisen kanssa ja hän kutsui minut erään pienen luterilaisen seurakunnan joulujuhlaan. Hän sanoi, että minun täytyy tulla! Niin minä sitten menin.
Tämä pieni luterilainen seurakunta oli Pyhän Marian kirkko, joka sijaitsee entisen Länsi-Berliinin puolella.
– Olin ihmeissäni siitä, kuinka kaunis kirkko oli ja kuinka ihana joulujuhla oli. Ystäväni esitteli minut seurakunnan pastorille, ja minut vastaanotettiin lämpimästi seurakunnassa. Pastori auttoi minua myöhemmin jopa käymällä kanssani maahanmuuttovirastossa selvittelemässä maassaololupapapereitani. Olen seurakunnan ihmisille edelleen hyvin kiitollinen kaikesta saamastani tuesta ja avusta.
Lhamaa kastettiin noin vuosi sen jälkeen, kun hän ensimmäistä kertaa oli astunut kirkon sisälle. Jumala oli kuitenkin varannut kristityksi kääntyneen Lhamaan kohdalle jo seuraavan yllätyksen. Parin vuoden ajan hän osallistui seurakunnan toimintaan aktiivisesti ja palveli eri tehtävissä. Oleskelulupasyistä Lhamaan täytyi kuitenkin palata Mongoliaan tammikuussa vuonna 2000. Hän oli jälleen työtön, mutta saksalaisten ystävien ja kontaktien kautta sai töitä Keski-Gobin maakunnasta, joka sijaitsee pääkaupungista etelään.
– Työskentelin kolme vuotta johtotehtävissä erään kristillisen ulkomaalaisen järjestön koulutushankkeessa, joka oli suunnattu sokeille ihmisille. Keski-Gobissa aloin käydä pienessä paikallisessa seurakunnassa ja osallistuin siellä raamattupiiriin. Jaoimme yhdessä muiden kristittyjen kanssa evankeliumia ihmisille, joita kohtasimme arjessamme.
Kolme vuotta Keski-Gobissa työskenneltyään Lhamaa muutti takaisin Ulaanbaatariin, jossa hän alkoi etsiä luterilaista seurakuntaa, johon kotiutua.
– Niinpä minä sitten lopulta tutustuin Kylväjän työhön ja Säin medee -seurakuntaan, Sainaa-pastoriin ja Pentti ja Marja-Kaarina Marttilaan, jotka silloin työskentelivät lähetteinä Mongoliassa. Sain töitä Kylväjän kehitysyhteistyöhankkeesta ja työskentelin kaksi ja puoli vuotta taloudenhoitajana eläkkeelle jäämiseeni asti. Eläkkeelle jäätyäni olen toiminut omaishoitajana pojalleni, joka sairastaa kotona. Nyt, kun minulla on enemmän aikaa, voin toimia aktiivisesti Säin medee -seurakunnassa.
Lhamaan kasteesta on kulunut nyt 20 vuotta. Hän on ollut mukana Ulaanbaatarin Säin medee (suomeksi Hyvä uutinen) -seurakunnan toiminnassa Ulaanbaatariin palaamisesta lähtien.
– Aika on kulunut hirveän nopeasti! Raamatusta, rukouksesta ja kristittyjen yhteydestä on tullut tärkeä osa elämääni. Usko on todella muuttanut minua. Ennen en esimerkiksi tiennyt, minkälaista kristityn elämä on. Olen saanut kasvaa kristittynä ihmisenä ja nyt, kun ajattelen vanhaa elämääni ennen Jeesuksen tuntemista, seurakunnassa käyminen ja usko ovat muuttaneet minun ja poikani elämää suuresti. Ennen Kristusta elämäni oli pimeää ja tein vääriä asioita, Lhamaa selittää avoimesti.
– Sain vastaanottaa uskon lahjan. Raamatun lukemisen ja seurakunnassa saadun opetuksen myötä olen ymmärtänyt sen, että palvelu, auttaminen ja evankeliumin kertominen ovat kristityille annettuja tärkeitä tehtäviä. Kun olin Saksassa ja olin saamassa kasteen, minulle luettiin Raamatusta Markuksen evankeliumista sanat: ”Joka sen (evankeliumin) uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:16) Minulle on tärkeää Kristuksen kanssa puhuminen ja yhdessä hänen kanssaan eläminen. Ilman häntä en pysty tekemään mitään, en ole mitään. Näistä syistä minä haluan kertoa Jeesuksesta myös muille ihmisille. Evankeliumin kertominen antaa minulle suurta iloa. Me teemme Jeesuksen työtä.
Lhamaa on vuosien varrella nähnyt monen lähetystyöntekijän työn jäljet ja siunaukset omassa seurakunnassaan. Hän muistaa hyvin, kun Pentti ja Marja-Kaarina olivat töissä Ulaanbaatarissa.
– Etenkin Marja-Kaarina on ollut minulle tärkeä henkilö, koska hänen kanssaan käänsimme monia kristillisiä kirjoja, muun muassa Vähän ja Ison katekismuksen. Marja-Kaarina vastasi käännöstyöstä ja minä olin välillä hänen apunaan mongolin kielen osalta. Aina kun käänsimme tekstejä, Marja-Kaarina selitti minulle samalla raamatunkohtien merkityksiä. Opin häneltä paljon. Niko ja Marija Ijäs olivat aloittamassa nuorten liikuntatoimintaa. Marija opetti meille seurakunnan naisille kokkaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Paljon tärkeää työtä on tehty, hän kiittelee.
Lhamaa näkee selkeästi lähetystyöntekijöiden kantamat hedelmät seurakunnassaan. Kun häneltä kysyy, millä tavoin hän itse on ollut kantamassa hedelmää, hän puhuu hyvin vaatimattomasti.
– Viime aikoina olen ollut vetämässä naisten raamattupiiriä Zuunmodissa, pääkaupunki Ulaanbaatarista 40 km etelään erään toisen seurakuntalaisen kanssa. Tänä syksynä olemme käyneet siellä seitsemän kertaa opettamassa Raamatusta ja Jeesuksesta. Haluamme kertoa evankeliumia eteenpäin ja olla luomassa seurakuntayhteyttä paikkakunnalla, jossa seurakunnassa ei ole paljoa muuta toimintaa tällä hetkellä. Todistamme Jeesuksesta, mikä on tärkeää ja hyvää työtä. Ulaanbaatarissa olen ollut mukana evankeliointityössä, jossa olemme kiertäneet kirkon lähellä olevissa kerrostaloissa kertomassa evankeliumia. Tästä tekemästä työstä on ainakin yksi perhe alkanut käydä seurakunnassamme. Olemme hyvin iloisia, Lhamaa kertoo.
Lhamaan kertoessa omaa tarinaansa ja hänen toteuttamaansa tehtävää evankeliumin eteenpäin viemisessä yksi asia toistuu hänen puheessaan useaan otteeseen.
– Minulle on ollut tärkeää yhdessä tekeminen muiden kanssa. Yksin tekeminen ei ole hyvä. Haluamme uskovien kanssa tehdä asioita yhdessä ja palvella muita ihmisiä yhdessä. Mielestäni joukolla tekeminen on tärkeää.
Lhamaata haastateltuani seurakunnan jumalanpalvelus alkaa. Kun jumalanpalvelus on loppunut, kerään kokoon soittimia ja nuotteja ja huomaan Lhamaan kantavan tarjotinta, jolle hän kerää muovikuppeja, joista kaikki ovat juoneet paikalliset ”kirkkokahvit” – tosiasiassa juomme aina jääteetä emmekä kahvia. Ojennettuani hänelle tyhjän kuppini hän siirtyy reippain askelin tiskaamaan kuppeja kirkon perällä olevan kylpyhuoneen käsienpesualtaalle. Hän palvelee uskollisesti ja ilolla, omilla lahjoillaan, omalla paikallaan. Ilo ja kiitollisuus nousevat sydämeeni. Olen iloinen siitä, että olen saanut oppia tuntemaan Lhamaan.
Yksin tai yhdessä, ääneen puhuen tai hiljaa palvellen, rohkeasti tai arasti, aina omana itsenämme voimme jokainen kertoa siitä, minkä varaan olemme elämämme perustaneet – voimme jokainen kantaa hedelmää. ”Älkää heitä pelätkö älkääkä hämmentykö, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.” (1. Piet. 3:14–15)
Kuva: Janne Henriksson
