Kirjoittanut
Koronakaranteeniin pannut seurakunnat striimaavat jumalanpalveluksiaan nettiin. Se viestittää kirkollisen elämän eli jumalanpalvelusten jatkuvuudesta koronankin aikana ja nyt koko kirkon sanotaan jo tekevän digiloikkaa suurin harppauksin.
Vantaan seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Meri-Anna Hintsala muistuttaa, että puhe kirkon digiloikasta saattaa kuitenkin olla vähän Helsinki-keskeistä. Pohjoisemmassa Suomessa jumalanpalveluksia on myös ennen koronaa katseltu usein nettistriimeinä. Nyt jumalanpalveluksia striimataan jokaisessa seurakunnassa ja tästä Hintsalakin on silminnähden innoissaan.
– Onhan se ollut hieno nähdä, kun mikrofoneja ostellaan ja kameroita laitellaan. Vaikka tilanne on pelottava ja turvaton, monella tavalla vaikea, kirkon työntekijöillä on valtavasti intoa ja ihan uusi työnäky. Näin tavoitetaan ihmisiä ja näin voidaan oppia uutta, hän iloitsee.
Nyt seurakuntalaiset näkevät, mitä kirkon seinien sisäpuolella tapahtuu – toisin kuin aikaisemmin, kun kirkkojen ovet olivat jumalanpalveluksen ajan auki.
– Nyt myös seurakunnan työntekijöiden ilo ja osaaminen näkyvät ihan uudella tavalla, sanoo Hintsala.
”Siitä joukosta, jotka jumalanpalveluksissa yleensä käyvät – tai siis vielä kuukausi sitten kävivät – moni ei pääse nettiin. Heillä ei ole laitteita ja jos onkin, he eivät osaa niitä käyttää.”
Evankelisen lähetysyhdistyksen ELYn hallituksen puheenjohtaja, pastori Pekka Kiviranta kantaa nyt erityistä huolta niistä, joita kirkon digiloikka ei tavoita.
– Siitä joukosta, jotka jumalanpalveluksissa yleensä käyvät – tai siis vielä kuukausi sitten kävivät – moni ei pääse nettiin. Heillä ei ole laitteita ja jos onkin, he eivät osaa niitä käyttää, harmittelee Kiviranta.
Ne, jotka nettiin pääsevät, ovat Hintsalan mukaan kuitenkin löytäneet sieltä kirkon. Vantaan seurakuntayhtymän tilastoissa seurakunnan työtä seuraa netissä nyt nelinkertainen määrä yleisöä. Pekka Kiviranta suhtautuu tilastoihin skeptisemmin.
– Kirkko ja kaupunki kertoi Espoon tuomiokirkon striimausta katsotun yhteensä 2.700 kertaa. Se on iso luku. Keskimääräinen katseluaika oli kuitenkin vain vähän yli kolme minuuttia. Siinä on aika iso joukko ihmisiä, jotka ovat vain käyneet katsomassa, arvioi Kiviranta.
Kiviranta arvelee toimittajankin käyneen vähintään vilkaisemassa kymmeniä eri jumalanpalveluksia ja osuu arvelussaan täysin oikeaan. Myös Meri-Anna Hintsala kertoo nähneensä striimejä valtavan määrän. Hän iloitsee näkemästään.
– Sitä samaa tuttua jumalanpalvelustahan netissäkin tulee kuin mitä se todellisuudessakin on. On iloista menoa ja paatoksellista menoa. On koskettavaa ja läsnäolevaa sekä vähän jäykempääkin. Netissä näkyy nyt koko seurakuntatodellisuuden kirjo, sanoo Hintsala.
Pekka Kiviranta tyytyisi pienempään striimien määrän, mutta toivoisi parempaa laatua.
– Vähän kyseenalaistaisin tätä päätöstä, että jokaisessa seurakunnassa pitää striimata. Monissa seurakunnissa on pitänyt käyttää siihen paljon aikaa ja resursseja. Olisi sen tiedon, että seurakunta järjestää tänäkin aikana jumalanpalvelukset, helpomminkin voinut kertoa kuin vaatimattoman nettistriimin avulla, sanoo Kiviranta.
Nettistriimien teknisestä toteutuksesta ja musiikista onkin kirkon sisällä keskusteltu paljon. Paljon vähemmän on näkynyt keskustelua puheista, saarnojen sisällöstä. Pekka Kivirannan mukaan keskeisintä juuri nyt ei edes ole, miten seurakuntalaista puhutellaan, vaan miten heitä kuunneltaisiin.
– Monella, joka on nyt kotona, on kuppi nyt niin täynnä, ettei siihen mitään saa päälle kaadettua. On pelkoa, epävarmuutta ja kotona oleminen ahdistaa. Moni kysyy nyt, kuka minua kuuntelisi. Se on oleellisempaa kuin puhuuko pappi striimissä viisaita, Kiviranta sanoo.
Nettijumalanpalveluksia paremman välineen kuuntelemiseen tarjoaa Kivirannan mukaan puhelin. Sitä on esitetty aiemminkin. Kirkolliskokouksessa syksyllä piispa Teemu Laajasalo haastoi seurakuntia uuteen työmuotoon, jossa vapaaehtoiset soittelisivat puhelimella seurakuntalaisille, kysyisivät kuulumisia ja kertoisivat seurakunnan työstä. Siitä on tullut todellisuutta koronan myötä kuin vahingossa. Nyt seurakunnat niin pääkaupunkiseudulla kuin muualla Suomessakin soittavat iäkkäämmille seurakuntalaisille ja tarjoavat apua – myös nettijumalanpalvelusten löytämiseen.
”On pelkoa, epävarmuutta ja kotona oleminen ahdistaa. Moni kysyy nyt, kuka minua kuuntelisi. Se on oleellisempaa kuin puhuuko pappi striimissä viisaita.”
Korona-aika ei kuitenkaan jatku ikuisesti, mutta videoidut jumalanpalvelukset ja hartaudet ovat tulleet jäädäkseen. Samoin on tulleet jäädäkseen se Kivirannan mainitsema kolmen minuutin keskimääräinen katseluaika. Uutta todellisuutta on, että seurakuntalaiset käyvät virtuaalisen oven raosta vilkaisemassa, millainen meno kirkossa on.
– Pitää hyväksyä, että netissä kuluttaminen on erilaista. Ei tulla tunniksi istumaan vaan katsotaan eri toimijoiden tekemiä jumalanpalveluksia, jostakin virsi ja jostakin saarna, vastaa Meri-Anna Hintsala.
Jos jumalanpalveluksen kuluttaminen – tai siihen osallistuminen – on netissä erilaista, onko perinteisen sanajumalanpalveluksen kaavasta ylipäänsä nettivideoin käsikirjoitukseksi? Kiviranta ei pidä piispojen toivetta nimenomaan jumalanpalvelusten toteuttamisesta suorina nettilähetyksinä onnistuneena.
– Luulen, että parhaat näkemistäni on tehty nauhoittamalla ja leikkaamalla videot etukäteen. Jumalanpalvelusten ohellahan on toteutettu myös paljon paremmin nettiin soveltuvia hartauksia.
Kivirannan mukaan hyvä nettihartaus on jumalanpalvelusta lyhyempi ja voisi rakentua rohkaiseviin sanoihin, tuttuun lauluun ja siunaukseen.
– Hyvä hartaus sisältää jumalanpalveluksen oleelliset osat: Jumalan sanan lukeminen, evankeliumi Kristuksesta ja sanoma syntien anteeksiantamuksesta. Sen jälkeen hyvää yötä, sanoo Kiviranta.
Myös Meri-Anna Hintsala kehottaa soveltamaan kaavaa, tarvittaessa radikaalistikin.
– Nettijumalanpalveluksen ei pidä olla vain toisto siitä, mitä kirkossa tavallisesti tapahtuu.
Kuuntele Viikon debatti [Radio Dei 15.4.2020]
