Lähetystyöntekijöiden elämää seuratessaan Maria ymmärsi, että rakkaus voi tehdä paljon enemmän kuin tiukat säännöt. ”Tietenkin säännötkin ovat välttämättömiä, mutta ilman rakkautta ne eivät ole yhtään mitään.”
Istun pienessä olohuoneessa Siperiassa Sahan tasavallan pääkaupungissa Jakutskissa. Tämä ei ole mikään tavallinen olohuone, vaan pienen Inkerin kirkon kotiseurakunnan kirkkosali. Tänne kokoontuvat joka sunnuntai kello 11 innokkaat seurakuntalaiset, joita on tänä sunnuntaina koolla viisi aikuista sekä kaksi tyttöä. Vanha pieni pöytä on somistettu kauniiksi alttariksi, jossa on Jeesus ristillä, kaksi kynttilää ja erikielisiä Raamattuja, koska täällä käy montaa kieltä puhuvia ihmisiä.
Jumalanpalveluksen alussa jokaiselle annetaan Inkerin kirkon virsikirja. Soittimia ei ole, mutta laulaminen käy hyvin tietokoneelta tulevien virsien tahtiin. Jumalanpalveluksessa seurakuntalaiset lukevat ääneen kaikki päivän raamatuntekstit. Saarnan jälkeen kerätään rukousaiheet. Toiset rukoukset rukoillaan polvillaan, mutta tämä yhteinen esirukous rukoillaan seisten. Jumalanpalveluksen jälkeen syödään pienessä keittiössä yhdessä lounas. Kun jokainen on tuonut jotakin, siitä kertyy paljon sekä ruokaa että herkkuja teen tai kahvin kanssa. Tunnelma on iloinen ja leppoisa.
Yksi seurakuntalaisista on Maria. Hänellä on mukanaan 12-vuotiaat kaksostytöt, jotka luovat kivan, rennon tunnelman jumalanpalveluksiin. Marian suku on asunut Jakutiassa jo pitkään. Hänen perheeseensä kuuluu myös hänen äitinsä eli tyttöjen isoäiti. Maria on lastentarhanopettaja. Hänellä on kaunis hymy ja hänen silmistään säteilevät rauha, ilo ja Jeesuksen rakkaus.
Maria on tullut uskoon 21-vuotiaana. Hän oli menossa bussilla kaupunkiin, josta pääsi junalla Moskovaan. Bussissa oli mies, jonka kädet olivat täynnä tatuointeja. Mariaa pelotti ja hän mietti, että täältä ei pääse mihinkään pakoon tuota miestä. Mutta sitten hän huomasi, että mies ottikin laukustaan Raamatun. Maria tutustui matkan aikana mieheen ja muihin nuoriin, jotka olivat raamattukoulun opiskelijoita. Matkalla nuoret kertoivat Marialle Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. Kun he tulivat perille pikkukaupunkiin, nuoret kutsuivat Mariaa kirkkoon. Marian mielestä kaikki oli hyvin mielenkiintoista, joten hän päätti lähteä. Se päivä oli Marian syntymäpäivä. Kirkossa pappi kysyi, että kuka haluaa tehdä elämässään parannuksen. Maria koki, että hän haluaa ja meni eteen rukoiltavaksi, mutta hän ei täysin ymmärtänyt, mistä oli kysymys.
Tuli aika jatkaa matkaa pikkukaupungista kohti Moskovaa. Marialla ja tatuoidulla miehellä oli ”sattumalta” lippu samaan junaan. Matka kesti kuusi päivää. Tatuoitu mies kertoi matkan aikana Marialle, että hän oli ollut huumeidenkäyttäjä, rikollinen ja vankilassa. Mariaa kosketti syvästi, kun hän kuuli, miten Jeesus oli täysin muuttanut miehen elämän. Nuoret olivat antaneet Marialle Johanneksen evankeliumin. Maria luki sen matkan aikana kannesta kanteen. Kun hän sitten tuli takaisin kotiin Jakutiaan, hän kirjoitti raamattukoulun yhdelle opiskelijalle, joka antoi hänelle erään kirkon osoitteen. Siellä Maria tutustui saksalaiseen lähetystyöntekijään ja raamattukoululaisiin. Niin Maria alkoi käydä seurakunnassa.
Maria piti paljon seurakunnasta; sisarista ja veljistä Kristuksessa. Hän kävi siellä useamman vuoden. Hänellä on siellä yhä edelleen hyviä ystäviä. Kerran kirkkoon tuli suomalainen Kylväjän lähetystyöntekijä, joka kyseli, olisiko kirkossa joku, joka voisi auttaa häntä kirjoittamaan saarnoja venäjäksi. Kirkon pastori esitteli Marian lähetystyöntekijälle. Maria lupautui auttamaan. Saarnat olivat vähän erilaisia kuin mihin Maria oli tottunut.
– Niissä saarnoissa oli paljon armoa, muistelee Maria.
Maria alkoi käydä myös luterilaisessa ryhmässä. Hän tapasi erilaisia ihmisiä, joista tuli hänen ystäviään. Vähitellen Maria alkoi ajatella, että hän haluaisi liittyä tähän pieneen luterilaiseen seurakuntaan. Hän puhui asiasta omassa seurakunnassaan. Siellä asiaan suhtauduttiin kauniisti siunaamalla hänet uuteen elämänvaiheeseen.
– Pidän luterilaisesta teologiasta. Koen oloni niin rauhalliseksi täällä. Halusin liittyä seurakuntaan ja viime marraskuussa minut konfirmoitiin. Nyt olen iloinen, että olen täällä. Pidän todella tästä kirkosta. Minulla on rauha sydämessäni siitä, että en ole täällä sattumalta vaan Jumalan suunnitelmasta.
Maria kertoo, että hän on tavannut paljon suomalaisia lähetystyöntekijöitä ja siksi hän tietää paljon Suomesta ja suomalaisista.
– Jumala on luonut niin värikkään ja erilaisen maailman. Se on hyvin mielenkiintoista, sanoo Maria.
– Yleensä se maailma, jossa itse asut, on pieni: käyt paikallisessa kirkossa ja et tiedä, miten Jumala toimii eri maissa, miten Hän eri tavoin tavoittaa eri ihmiset.
Maria kertoo, että Jumala antoi hänelle hyviä esimerkkejä todellisesta uskosta lähetystyöntekijöiden kautta. Lähetystyöntekijöillä on yleensä mukava elämä omassa maassaan. Sitten he uhraavat itsensä ja mukavan elämänsä eri ihmisten ja kansojen takia.
– Se on tosi hyvä esimerkki ympärillä oleville ihmisille, sanoo Maria.
– Kun luet Raamatusta sellaisesta ja sitten vielä näet oikeasti, että niin tapahtuu, se koskettaa sydäntä ja rikkoo totuttuja kaavoja.
Maria miettii, että ehkä se oli Martti Luther, joka sanoi vasemmassa kädessä olevan lain ja oikeassa armon. Maria sanoo, että kun näkee lähetystyöntekijöiden toteuttavan tätä, se on vaikuttanut myös häneen niin, että hän on tehnyt suuria muutoksia elämässään.
– Ymmärsin, että rakkaus voi tehdä paljon enemmän kuin tiukat säännöt. Tietenkin säännötkin ovat välttämättömiä, mutta ilman rakkautta ne eivät ole yhtään mitään.
Marialla on työssään lastentarhanopettajana mahdollisuus kertoa uskostaan työkavereilleen ja myös lapsille. Toiset heistä kuuntelevat evankeliumia, toiset taas kieltäytyvät kuuntelemasta. Aluksi jotkut reagoivat olemalla ilkeitä, mutta nyt he käyttäytyvät normaalisti. Kaikki tietävät, että Maria on uskossa. Joskus he kyselevät neuvoja omiin asioihinsa. Maria sanoo, että välillä rituaalit tuntuvat olevan muille tärkeitä, ja silloin hän yrittää saada heidät huomaamaan, että rituaalit eivät tuo onnea, vaan Jeesus.
Maria on iloinen siitä, että sekä päiväkoti että päiväkodin lapset ovat hyvin avoimia evankeliumille. Erityisesti jouluviikolla päiväkodissa voi vapaasti kertoa lapsille Jumalasta ja Jeesuksesta.
– Näen, että se koskettaa lapsia. Monet heistä eivät tiedä mitään Jeesuksesta. He aivan yllättyvät, kun kuulevat Hänestä.
– Kun tulin kristityksi, luulin, että on välttämätöntä tehdä jotain suurta ja tärkeää. Yritin ottaa osaa kirkon eri tilaisuuksiin. Ajattelin, että mitä enemmän teen ja osallistun, sitä parempi.
Maria työskenteli seurakunnassa lasten parissa. He menivät lähikyliin evankelioimaan, ja heillä oli paljon lastenleirejä ja -tapahtumia.
– Vähitellen ymmärsin, että Jumala on järjestyksen Jumala. Myös meidän elämämme joka osa-alueen pitäisi olla järjestyksessä. Meidän pitäisi olla esimerkkinä muille. Eli jos olet hyvä lähetystyöntekijä, mutta huono äiti, niin se ei ole Jumalan tahto. Sinun pitäisi olla myös hyvä äiti. Et voi tuottaa hyvää hedelmää vain kirkossa, vaan elämän joka alueella. Maria pohtii.
Nyt Maria kuuluu Inkerin luterilaiseen kirkkoon. Hän toivoo, että Jumala näyttää hänelle, miten hän voisi kantaa hedelmää myös luterilaisessa kirkossa. Silloin lähetystyöntekijä muistuttaa häntä siitä, että hänhän kantaa jo paljon hedelmää: Hän on seurakunnan tukipilari monessa mielessä. Hän on ollut suuri apu myös monelle lähetystyöntekijälle käytännön asiassa, byrokratian koukeroissa ja esimerkiksi saarnojen kääntämisessä venäjäksi.
– Mutta sehän on vain ilo minulle! nauraa Maria.
