Kirjoittanut
Monet kristityiksi kääntyneet entiset muslimit eivät ole tottuneet laulamaan tai musisoimaan. Saksan Hampurissa asuva Sleyn lähetystyöntekijä Siiri Turunen luo yhdessä seurakuntalaistensa kanssa uutta luterilaista musiikkiperinnettä.
Kun Sleyn lähetystyöntekijät Siiri ja Marko Turunen yli kuusi vuotta sitten aloittivat lähetystyön iranilaisten parissa, Berliinissä kokoontuvalla seurakunnalla oli käytössään yksi tai kaksi kristillistä laulua omalla kielellään.
Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon, ja käännöslaulujen ja aivan uusien, seurakunnan keskellä syntyneiden laulujen lisäksi myös suuri osa jumalanpalvelusliturgiasta on saatu käännettyä farsiksi.
– Haluamme tuoda jumalanpalveluksiimme ja yhteisiin kokoontumisiimme kristillistä musiikkia, joka sopisi meidän luterilaiseen uskoomme ja toisi esiin evankeliumia, Jeesuksen ristintyötä ja syntien anteeksiantamusta.
– Lisäksi musiikin olisi hyvä sopia päivän teksteihin ja täydentää niitä. Laulujen tulisi mielellään olla myös ”yhteislaulettavia” ja sanoitusten loppusoinnullisia, Siiri Turunen luettelee.
Aina tehtävä ei ole aivan helppo.
Mistä luterilaisia lauluja?
Suurin osa Turusten yhteistyöseurakunnassa Hampurissa käyvistä iranilaisista on kääntynyt kristityiksi Euroopassa tai Turkissa. Jotkut ovat osallistuneet maanalaisen seurakunnan toimintaan jo kotimaassaan. Iranissa on myös vanhoja armenialaisia ja assyrialaisia kirkkokuntia, mutta niissä ei ole sijaa muslimitaustaisille, eikä niiden musiikki ole varsinaisesti persialaista.
Aivan tyhjästä ei farsinkielisen kristillisen musiikkiperinteen luomista ole silti tarvinnut aloittaa. Internetistä löytyy satoja farsinkielisiä lauluja sanoineen ja sointuineen, monet jopa nuotteineen ja nauhoituksineen. Lauluja ovat julkaisseet pääosin länsimaihin muuttaneet iranilaiset. Esimerkiksi Gilbert Hovsepian, joka menetti pastori-isänsä Iranin vainoissa, on ahkerasti tuottanut persiankielistä kristillistä musiikkia ja tehnyt yhteistyötä myös Pekka Simojoen kanssa.
Kattavin Turusten käytössä olevista musiikkisivustoista on Hovsepian-säätiön julkaisema. Musiikki heijastelee kuitenkin baptistista tai helluntailaista teologiaa eikä täysin istu luterilaiseen seurakuntaan, ja siksi sanoituksia täytyy joskus muokata paljonkin.
– Usein näissä lauluissa ei ole kovin selvää aihetta tai tarinaa vaan ennemmin sellaista yleishengellistä ”Jumala on kaikkeni, turvani, rakkaimpani”. Tai sitten ne ovat pahimmillaan melko minäkeskeisiä ylistyslauluja, joissa ”minä annan itseni Jumalalle, minä ylistän”, Siiri Turunen kuvaa.
Internetissä olevien laulujen lisäksi Siiri Turunen on saanut käsiinsä anglikaanikirkon piirissä syntyneen laulukirjan, jossa on jopa 1880-luvulta peräisin olevia farsinkielisiä käännöksiä tutuista virsistä kuten Oi Herra luoksein jää, Vaiti kaikki palvokaamme ja monista joululauluista.
– Farsinkieliset käännökset ovat kuitenkin aika vanhaa kieltä, ja minun pitää usein tarkistaa joltain seurakuntalaiselta vokaalit ja lausuminen. Monesti persialaiset ehdottavat itse, että vaihdetaan jokin vanhentunut sana toiseen.
Aina käännös ei vastaa alkuperäistä sisältöä. Turunen kuvaa, miten hän ensin saattaa innostua virren kauniista sävelestä, sanoista ja loppusoinnuista, mutta tarkastelun jälkeen huomaa, että sanoma on käännösprosessin aikana muuttunut. Viimeksi näin kävi loppiaisena.
– Loppiainen on persialaisille erityinen juhla, koska itämaan tietäjät tulivat todennäköisimmin Iranin seudulta. Iloksemme laulukirjasta löytyi farsiksi käännetty loppiaislaulu We Three Kings (suom. Me kolme kuningasta). Marko huomasi ensin, että eihän farsinkielisessä käännöksessä lauleta ollenkaan samoista asioista. Olin juuri palannut kokopäiväisesti töihin ja aloin siinä hätäisesti korjailla käännöstä.
Laulu laulettiin kuin laulettiinkin seurakunnan loppiaismessussa, ja myös seurakunnan persialaiset muusikot olivat lopputulokseen tyytyväisiä.
Paastonaikana ”himmaillaan”
Siiri Turunen on tehnyt käännöksiä jonkin verran itse, usein suoraan saksan kielestä. Hän kertoo kauniista saksalaisesta kastevirrestä, jonka pitkään Berliinin seurakunnassa vaikuttanut persialainen toivoi pääsevän myös maanmiestensä käyttöön. Hän oli tehnyt sanasta sanaan -käännöksen, joka ei kuitenkaan ollut kovin helposti laulettavissa.
– Farsin kielessä on paljon enemmän tavuja kuin vaikka saksassa. Jos sanon saksaksi ”Minä elän”, tavuja on kolme, kun taas farsiksi seitsemän, eivätkä ne siis mitenkään voi sopia samaan melodiaan, Turunen selittää.
Farsi on onneksi joustava kieli, ja sanat voi laittaa eri järjestykseen, jotta loppusoinnut onnistuvat.
– Muokkailin virren käännöstä niin, että sain sanat ujutettua melodiaan. Sen jälkeen luetutin käännöstä monilla ihmisillä, joiden ehdotusten pohjalta vielä vaihtelin sanoja ja muutin rytmiä. Sitten harjoittelimme virttä seurakunnan laulu- ja kuorotunneilla, jotta ihmiset oppisivat sen.
Uusia lauluja syntyy myös seurakunnan sisällä. Itse sävelletty pääsiäislaulu odottaa parhaillaan pääsyä seurakunnan ylösnousemusiloon.
– Virren runo oli Berliinin maahanmuuttajaseurakunnasta, mutta melodia oli vähän tylsä. Pyysin Hampurin musiikkiryhmää tekemään uuden melodian, joka syntyikin hetkessä.
Tämänhetkinen ”ongelma” on se, että laulu on niin hyvä, etteivät seurakuntalaiset haluaisi säästää sitä pääsiäiseksi.
– Heidän oli vaikea hyväksyä sitä, että tiettyjä lauluja lauletaan vain tiettyjen kirkkovuoden juhlien aikaan ja sitten vuoden päästä uudestaan. Samoin on vaikea ymmärtää, että paastonaikana ei lauleta halleluja-lauluja. Yritin kyllä selittää, että nyt ”himmaillaan” ja sitten pääsiäisenä vasta annetaan palaa, Turunen naurahtaa.
Mullah kielsi musiikin
Shaahin vallan aikaan, ennen vuoden 1979 islamilaista vallankumousta, Iranissa sai pukeutua länsimaisesti ja myös naisten oli lupa laulaa ja tanssia.
Sitten kaikki muuttui, eikä rajoituksille näy loppua.
Islamissa musiikilla ei ole ylipäänsä juuri mitään asemaa uskovan elämässä. Moskeijoissa ei ole musiikkia muezzinin, ”muslimien suntion”, esittämää rukouskutsua lukuun ottamatta, koulussa ei opiskella musiikkia eikä varsinkaan naisten ole nyky-Iranissa mahdollista harjoitella laulua oikein missään. Melkein kaikki kuitenkin kuuntelevat musiikkia ja pitävät siitä.
Jos ei ole koskaan laulanut, eri sävelkorkeuksien löytäminen ottaa aikansa.
– Kerran kirkon lauluharjoituksissa oli mukana vain yksi osallistuja, vanhempi nainen. Hän oli innoissaan laulamisesta ja yritti kovasti, mutta kykeni aluksi laulamaan vain puheäänellä, hyvin möreästi. Rohkaisin häntä, että kyllä se lauluääni siellä jossain on, et vain ole käyttänyt sitä, Turunen kertoo.
– Jossain vaiheessa hän hoksasi, miten löytää korkeampia säveliä ja hänen kasvonsa loistivat ilosta.
Miehet ovat usein naisia parempia laulajia.
– Mutta hekin enemmän tanssivat kuin laulavat, Turunen naurahtaa ja kertoo keskustelleensa hiljattain seurakunnassa käyneen miehen kanssa, joka mainitsi oppineensa torvisoittoa Iranin armeijassa.
”Musiikittoman” kulttuurin kontrasti Saksan itsenäisessä luterilaisessa kirkossa vallitsevaan poikkeuksellisen elävään musiikkiperinteeseen on suuri.
– Vaskipuhallinperinne on kirkossa erityisen vahva ja tuntuu, että jokainen osaa soittaa jotain vaskisoitinta. Vaskikokoonpanot avustavat usein myös messuissa, Turunen kertoo.
– Missä tahansa seurakunnan tilaisuudessa voi käydä niin, että joku ehdottaa, että nyt lauletaan kaanonissa, te aloitatte ja te jatkatte, tai sitten moniäänisesti – ja kaikki osaavat.
Vastakääntyneille on uutta, että Raamatussa ja kristillisessä perinteessä musiikille annetaan niin suuri arvo.
– Pidän usein kastekurssilla oppitunnin musiikista ja kerron esimerkiksi siitä, miten Paavali ja Siilas lauloivat vankilassa. Kaikki ovat innoissaan.
Neljäsosasävelaskelen jäljillä
Samalla tavalla kuin uuden kielen, myös uudenlaisen musiikin omaksuminen vie aikaa.
Persialainen musiikki eroaa melodioidensa, harmoniansa ja sointukuvioidensa osalta länsimaisesta. Perinteisessä musiikissa on käytössä koko- ja puolisävelaskelten lisäksi myös neljäsosasävelaskel, joka länsimaisen korvaan kuulostaa epävireiseltä.
– Mutta kun sen hoksaa, se on tosi jännä, kertoo Siiri Turunen, jonka vihki neljäsosasävelaskelen saloihin Leipzigissa asuva iranilainen ammattilaulaja.
Turunen kertoo, että persialaisessa musiikissa tärkeää on rytmi, ja perinteisen kansanmusiikin säestämiseen käytetään kielisoitinten, kuten setarin, lisäksi monia erilaisia rumpuja ja puhaltimia.
Iranin alueen musiikille tyypillistä on myös sekvenssi, sävelkuvio, joka toistuu melodiassa eri sävelkorkeudella, usein laskevasti.
– Jos annan tällaisen perinteistä persialaista musiikkityyliä edustavan uuden laulun seurakuntamme pianistille harjoiteltavaksi, hänen tarvitsee kuulla se kerran ja hän on jo keksinyt siihen hienot soinnut, Turunen ällistelee.
– Toisaalta jos itse ajattelen esimerkiksi jostain perinteisestä Suomessakin lauletusta joululaulusta, että ”tämä on ihana, tästä varmasti kaikki tykkää”, seurakuntalaiset eivät ymmärräkään laulua tai sen ihanuutta ollenkaan ja sitä pitää hioa pitkään.
Turunen yrittää välttää kiusauksen kääntää jatkuvasti itselleen tärkeitä suomalaisia lauluja persiaksi. Tarkoituksenmukaisempaa on totuttaa seurakunta saksalaiseen musiikkiperinteeseen.
Joitain poikkeuksia kuitenkin on.
– Adventtina lauloimme seurakunnassa farsinkielisen Hoosiannan, hän paljastaa nauraen.
Pekka Simojoen tuotannon lisäksi suomesta farsiksi käännettyä kristillistä musiikkia on varsin paljon tarjolla jo valmiiksi. Esimerkiksi pastori Timo Keskitalon maahanmuuttajaseurakunnassa käyvä farsinkielinen henkilö on kääntänyt suomalaista hengellistä musiikkia äidinkielelleen.
Yksi laulu ylitse muiden
On yksi laulu, johon seurakuntalaiset eivät tunnu kyllästyvän koskaan.
– Sitä lauletaan aina, jos on jokin tärkeä tilanne. Viimeksi messuun oli tullut Berliinistä vieraita, jotka myös osaavat tämän laulun, ja päätimme lopettaa jumalanpalveluksen siihen, Siiri Turunen kertoo.
Laulu on yksi uudemmista persiankielisistä lauluista ja Turusen mukaan ”hyvin risti- ja Kristus-keskeinen”.
Seurakuntaa puhuttelee eniten kohta, joka vapaasti suomennettuna kuuluu:
”Muut kuninkaat ottavat ihmisiä hengiltä hallitakseen maailmaa,
Meidän Kuninkaamme antoi oman henkensä tullakseen sydämeni Herraksi.”
