Kirjoittanut
Matemaatikko Kaisa Matomäki on kansainvälisesti arvostettu tutkija, jolle painiskelu matemaattisten ongelmien parissa tuottaa suurta iloa. Kolmen lapsen äiti on kristitty, jolle usko tuo turvaa sekavassa maailmantilanteessa.
Mitä erityistä on luvussa 17? Entä luvussa 11 tai vaikkapa luvussa 853?
Kaikki kolme ovat niin kutsuttuja alkulukuja: ykköstä suurempia kokonaislukuja, jotka ovat jaollisia vain itsellään ja ykkösellä. Jo Eukleides antiikin Kreikassa noin 300 eKr. osoitti, että jokainen kokonaisluku voidaan hajottaa alkulukujen tuloksi. Siis esimerkiksi 2024 = 2 x 2 x 2 x 11 x 23. Alkuluvut ovat tavallaan kokonaislukujen rakennuspalikoita. Ja ne ovat myös yksi matematiikan professori Kaisa Matomäen tutkimuskohteista. ”Me matemaatikot emme tyydy tietoon, että alkulukuja on äärettömästi, vaan haluamme tietää kuinka äärettömästi niitä on”, Matomäki totesi professoriluennossaan Turun yliopistossa viime vuoden marraskuussa.
Tapaan Kaisa Matomäen hänen työhuoneellaan Turun yliopistolla Quantum-rakennuksessa. Professorin työhuone on pieni, mutta sen ikkunasta tulvii sisään keväistä valoa. Seinällä on liitutaulu. Kaisa kertoo, että kun taloa remontoitiin, tutkijat kertoivat sisustussuunnittelijoille, että huoneisiin tarvittiin ehdottomasti liitutaulut. Liitu on edelleen käytössä, kun Kaisa pohtii matemaattisia ongelmia. Niin myös kynä ja ruutupaperi. Eikä aina tarvita edes niitä: ongelmia voi ratkoa omassa mielessä.
Ongelmanratkaisun ilo
Akatemiatutkija Kaisa Matomäki on omalla alallaan arvostettu tutkija, joka on saanut työstään useita arvostettuja palkintoja. Vuonna 2016 hän sai Intiassa yhdessä yhteistyökumppaninsa Maksym Radziwiłłin kanssa Sastra Ramanujan -palkinnon. Sen perusteluissa todettiin, että ”Kaisa Matomäki on yksi vahvimmista nuorista analyyttisen lukuteorian tutkijoista maailmassa.” Viime vuoden alussa Matomäki sai Radziwiłłin kanssa American Mathematical Society -yhdistyksen myöntämän 2023 Frank Nelson Cole Prize in Number Theory -palkinnon. Palkinto jaetaan kolmen vuoden välein huomattavasta tutkimustyöstä, joka on tehty lukuteorian alalla kuuden viime vuoden aikana.
Yliopiston sivut kertovat Kaisa Matomäen tutkimusaiheiksi ”alkuluvut ja seulamenetelmät, multiplikatiiviset funktiot ja Chowlan konjenktuurin, L-funktiot sekä additiivisen kombinatoriikan”. Ihminen, joka ei ole perehtynyt matematiikkaan, joutuu Kaisan tutkimusaiheita edes jotenkin ymmärtääkseen tekemään yhden jos toisenkin haun netissä. Kaisalle itselleen hänen työssään on kyse ennen muuta ongelmanratkaisusta. Hänelle tuottaa iloa strategian pohtiminen jonkin ongelman ratkaisuun, ja sen tutkiminen, toimiiko idea. Kaisan mielestä alkuluvut ovat kiehtovia juuri siksi, että niihin liittyy niin monia ratkaisemattomia ongelmia.
”Oletkos pyhä?”
Kaisa kävi kolmasluokkalaisesta asti Karkun evankelisella opistolla lasten harrasteleireillä, joista hän oli alun perin lukenut kotiinsa tulleesta Vinkki-lehdestä. Kaisan isoveli meni Sleyn rippikoululeirille Karkkuun, ja myös Kaisa kävi Karkussa riparin vuonna 2000.
Kaisa toteaa, että uskonasiat olivat hänelle ennen leiriä ”periaatteessa selviä”, olihan hän kasvanut uskovassa perheessä ja uskonut lapsesta asti.
– Koulukiusaamisen vuoksi itsetuntoni oli kuitenkin tosi alhaalla. Minulla ei myöskään ollut mitään pelastusvarmuutta. Vaikka uskoin, en luottanut omaan uskooni.
Oma usko ei tuntunut riittävältä. Rippikoulussa pidetyssä kokeessa kysyttiin: ”Oletkos pyhä?”
– Kysymys viittasi siihen, olenko matkalla taivaaseen. Vastasin siihen, että toivottavasti. Rippikoulun pappi Erkki Koskenniemi otti vastaukseni puheeksi kanssani.
Pastorin kanssa keskustellessaan Kaisa ymmärsi, että uskon kohde, Kristus, on merkittävämpi kuin ihmisen epävarmuus omasta uskostaan.
Kaisalle kysymys siitä, miksi hän on kristitty, ei ole mielekäs.
– Ajattelen, että kristinuskossa on totuus. Kyse ei ole siitä, että valitsisin, uskonko siihen vai en. Kun maailman tilanne on mikä on, usko tuo turvallisuuden. Loppujen viimeksi Jumala tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja hän tietää myös ne omat asiani.
Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 7/2024.
Teksti: Elina Takala
