Kansan Raamattuseura aloittaa juhlavuoden

 

Kansan Raamattuseuran nuoria aikuisia ja opiskelijoita Avain-raamattukonferenssista elokuussa 2014 Vivamossa. (Kuva JOHANNA MANNER)

Kansan Raamattuseura juhlii tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden teemana on ”Lähellä”. Teeman mukaisesti juhlinta pyritään tuomaan ihmisten keskelle. Keväällä on luvassa kahviloita, kesällä kesäjuhlia, syksyllä kaupunkijuhlia ja joulun lähestyessä konsertteja.

– Haluamme liikkua kentällä, tavata työn ystäviä ja kuulostella, mitä he meiltä odottavat, toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma kommentoi.

Juhlavuoden suuria tapahtumia ovat kesäjuhlien ohella Nordic Praise -kiertue Pekka Simojoen ja Higher Ground Vocals -kuoron kanssa sekä seurakuntien yhteinen Uskon Yö 19.9. kautta maan.

Fida neliöb. 4.-10.11. + 25.11.-1.12. (ilm.1-2/2)

Uskon Yön merkeissä kutsutaan eri alojen taiteilijoita tekemään yhdessä hyvää oman paikkakunnan kirkon suojissa. Jokainen seurakunta luo tapahtumansa sisällön itse. Yhteistä on se, että ilta aloitetaan kirkonkellojen soitolla klo 19.00. Illalla klo 22.00 kaikissa kirkoissa lauletaan tai esitetään virsi Soi kunniaksi Luojan.

Uutta evankeliointia

Evankelioimisjärjestönä tunnettu Kansan Raamattuseura etsi jo 70 vuotta sitten uusia tapoja tavoittaa uskon ytimestä vieraantuneita ihmisiä. Silloin hakeuduttiin työväentaloille pitämään tilaisuuksia. Siitä saatiin siihen aikaan myös moitteita.

Nyt järjestöllä on käytössään uudenlaisia evankelioimistapoja. Luukas 10 -elämäntapa opastaa osoittamaan Jumalan rakkautta arjessa silmät ja sydän avoimina lähimmäisille. Alkuvuodesta suomeksi julkaistavalla Mystory.me-nettisivustolla ihmiset kertovat siitä, mitä usko Jumalaan heille merkitsee. Perinteisessä evankelioinnissa käytetty Neljä hengellisen elämän tosiasiaa -vihkonen löytää keväällä modernin olomuodon netissä ja tuotteissa, jotka herättävät kiinnostumaan evankeliumista.

Työmuodoista uusin on pari vuotta Vivamossa toiminut Lastenkylä, jossa tulevana kesänä on valmistumassa lapsille oma Pyhän Lapsen kirkko. Sitä on rakennettu talkoovoimin ja lahjoitusvaroin.

Armo kantaa

Kukin aika on tuonut Ulla Saunaluoman mukaan Kansan Raamattuseuran toimintaan uudenlaisia työotteita. Nyt pohditaan ihmisen arvoa, tulevaisuutta ja turvaa.

– Mistä ammennan voimavarani tähän elämään? Mitkä ovat asioita, jotka kannattavat minua? Saunaluoma listaa ja vastaa itse, että häntä kannattelee armo.

– Mitä elämässä tapahtuukin, minun ei tarvitse miettiä, olenko yksin tai riitänkö minä. Mitään sellaista ei voi tulla eteen, missä Jeesus ei olisi rinnallani.

70 vuoteen on mahtunut myös monenlaisia taloudellisia vaiheita.

– Nyt eletään tiukan talouden aikoja. Entistä selvemmin tilanne on se, että olemme lähettäjien uskollisuuden varassa. Olemme heistä todella kiitollisia, Saunaluoma sanoo.

Seniori-ikään yltäneen järjestön toimintaan tulee edelleen mukaan uusia ihmisiä ja sukupolvia. Vivamon rippikoululeirit ovat yhä suosittuja, ja opiskelijatyö kokoaa nuoria aikuisia neljässä kaupungissa. Myös kaupunkityössä on tehty uusia avauksia.