Kansanlähetyspäivät alkoivat tänään. Avajaistilaisuuteen Pieksämäen jäähalliin kokoontui 400 kävijää kuulemaan Pieksämäen seurakunnan kirkkoherra Mika Riikosen tervetulopuhetta ja Jarkko Jokimiehen raamattuopetusta. Avajaistilaisuuden musiikista vastasi Gospel-Äijät & Lady.
Pieksämäen seurakunnan tervehdyksen päiville toi kirkkoherra Mika Riikonen.
– Pieksämäki ja Raamattu liittyvät vahvasti toisiinsa. Siirtyihän Sisälähetysseuran keskuspaikka toisen maailmansodan jälkeen Sortavalasta kaupunkiimme ja tähän liittyen myös Raamattujen painaminen.
– Pyhän kirjan asema ajassamme ei kuitenkaan ole enää kiistaton.
Riikonen viittasi keväällä hotelliraamatuista julkisuudessa käytyyn keskusteluun. Kun Jyväskylässä avattiin äskettäin uusi hotelli, alun perin sen huoneisiin ei oltu valmiita sijoittamaan lahjoituksena saatavia Raamattuja. Perusteluissa viitattiin monikulttuurisuuteen sekä pyrkimykseen palvella kaikkia tasapuolisesti.
– On aika merkillistä, että yöpöydän laatikkoon sijoitettu pieni kirja voi olla uhka jonkun vapaudelle. Käänteisellä tavalla se osoittaa, että Raamattu sittenkin on läpitunkevan tehokas valaisin.
– Raamatun valoon on kristikunnassa jo varhain liitetty erityisesti kuusi ominaispiirrettä: innoitus, auktoriteetti, täydellisyys, selvyys, riittävyys ja vaikuttavuus.
– Jumalan sana on olemukseltaan niin väkevää, että se lyö itsensä läpi omalla painollaan.
– Myös näillä juhlilla saamme jäädä sen luottamuksen varaan, että täällä keskellämme julistettava Jumalan Sana on elävä ja voimallinen, itsessään vaikuttava.
Jeesus on tuntenut sen, että Jumala on hänet hyljännyt – meidän tähtemme
Avajaistilanteessa raamattuopetuksen piti Jarkko Jokimies. Hän puhui Matteuksen evankeliumin 14. luvun kuvaamasta tilanteesta, jossa Jeesus pyytää opetuslapsiaan nousemaan veneeseen ja menemään vastarannalle edeltäkäsin.
– Opetuslapset olivat pimeässä yössä keskellä myrkyistä järveä ilman Vapahtajaansa, vaikka he olivat vain tehneet, mitä itse Jeesus heiltä pyysi.
– On aivan eri asia kärsiä tehdessään oikein kuin kärsiä väärin tekemisestään. Niin kuitenkin tapahtuu.
– Kun myrskyn harjapäät iskevät vastoin kasvoja ne pesevät pois ne väärät olettamukset, että kun toimin oikein saan kiitosta enkä joudu koskaan kärsimään. Elämä ei mene näin.
Jokimies kertoi liikuttuneena omista vastoinkäymisistään hänen työskennellessään Keski-Aasiassa.
– Jeesus itse on ollut samassa tilanteessa kuin niin moni meistä. Hän on käynyt sen saman läpi.
– Itse Jeesus on tuntenut sen, että Isä Jumala on hänet hyljännyt.
– Eikö ole lohduttavaa! Saamme huutaa tuon saman rukouksen Jumalan puoleen, niin kuin Jeesuskin teki: ”Jumalani, miksi sinä minut hylkäsit?”
– Samalla meillä on se etuoikeus, että tiedämme miten loppujen lopuksi kävi. Tämä se vasta lohduttaa. Jumala oli valmis luopumaan pojastaan meidän tähtemme, jotta elämän myrskyn keskellä saat nähdä kuinka itse Jumala on käynyt tuon myrskyjen tien läpi näyttääkseen sinulle tien, tien joka vie iankaikkiseen lepoon ja rauhaan.