Kirjoittanut
Kyllikki Saaren murha, Tulisaaren kaksoissurma. Siinä muutama historian pimeä hetki, joiden tutkimisessa Kaisa Kautto on ollut mukana. Hän kuuluu historioitsija Teemu Keskisarjan tutkimustiimiin.
– Ihmisillä on oikeus tietää.
Näin ajattelee Kautto, joka lähti päälle viisikymppisenä opiskelemaan itselleen uutta ammattia. Historiantutkimus ja sen kautta erityisesti rikoshistoria ovat avanneet Kauton eteen kokonaisen uuden maailman. Merkityksellistä on ollut myös historian nivoutuminen nykyhetkeen.
– Aiemmin tapahtuneet asiat eivät poistu tai lakkaa olemasta sillä, että niistä ei puhuta. Pahimmillaan vaietut asiat koteloituvat ihmiseen itseensä ja koko yhteisöön, esimerkiksi suvun tai perheen piiriin, Kautto toteaa.
Tämän Kaisa tietää myös oman sukunsa historian kautta.
– Olen Karjalan evakon lapsi, ja jo vuosia takaperin minulle tuli tarve selvittää omaa sukuhistoriaani. Sitä, millaista oli isovanhempieni suru menetetystä kodista, kielestä ja kulttuurista.
Kautto kokeekin kantavansa mukanaan jonkinlaista geenimuistia sukunsa menneisyydestä.
– Omia sukujuuriani tutkiessani jouduin ensin ymmälleni. Ihmettelin sukulaisteni tekemiä ratkaisuja elämässään, samoin kuin niitä asioita, joista suvussani oli vaiettu. Aloin hahmottamaan ja ymmärtämään niitä vasta siinä vaiheessa, kun tutustuin laajemmin kyseiseen aikaan, paikallishistoriaan ja kulttuuriin. Oivalsin, että historia vaikuttaa oleellisella tavalla tulkintoihimme nykyhetkessä, ja että tämä kaikki on myös portti rikoshistoriaan ja sen tutkimiseen.
Tutkimuksia naismurhista
Viime kuussa ilmestyi Teemu Keskisarjan uusin kirja Tulilahti. Tutkimuksia naismurhista, jossa Kautto on toiminut tutkimusavustajana yhdessä Eeva Tammen kanssa. Kirja avaa lukijalleen koko Suomea järkyttäneen Tulilahden kaksoismurhan tapahtumia heinäkuussa 1959. Kautto matkusti murhien tapahtumapaikalle keräämään tutkimusaineistoa sen jälkeen, kun oli ensin käynyt läpi tuhansia sivuja KRP:n tutkintamateriaaleja ja Kansallisarkiston asiakirjoja.
– Olen keskustellut uhrien läheisten, sekä epäiltyjen sukulaisten kanssa, ja jututin myös paikallisia historioitsijoita ja aikalaisia. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka nuo tapahtumat edelleen puhututtivat ja myös järkyttivät ihmisiä. Tuolloin ymmärsin, että asianosaisille pienikin uusi tiedonjyvä voi olla todella merkityksellinen asia.
Ennen Tulilahden tapahtumista kertovaa projektia Kautto oli mukana kuvatoimittajana ja tutkimusavustajana Kyllikki Saaren murhaa käsittelevässä teoksessa Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia. Kyseinen historiateos käsitteli yhtä Suomen kuuluisimmista henkirikoksista erityisesti arkistotutkimusten ja ennen julkaisemattomien lähteiden pohjalta.
En koe pelkoa, mutta on pakko myöntää, että olen valpastunut.
– Ajattelen, että tämänkaltainen historiantutkimus tekee historiaa eläväksi ja tuo sen niin sanotusti iholle. Historia ei ole sitä, että katse käännetään menneisyyteen, vaan se voi ratkaisevasti muuttaa myös nykyisyyttä ja tätä hetkeä. Ajatellaan vaikka Mainilan laukauksia ja niistä jälkikäteen tehtyjä tulkintoja. Ne vaikuttivat merkittävästi käsityksiin sodan syttymisestä! Siksi ajattelen, että tutkimalla ja tuntemalla historiaa rakennetaan samalla tulevaisuutta. Sekä yksilöiden että kansakuntien, Kautto pohtii.
Vaikka Keskisarjan tutkimukset avustajineen pohjaavat historiaan, koskettavat ne voimakkaasti myös tätä päivää, koska niistä ei ole kulunut ajallisesti kauaa. Tästä herää väistämättä kysymys, kokeeko Kautto olonsa turvallisemmaksi kirkossa urkujen äärellä kuin tutkimuksellista kenttätyötä tehdessä?
– Kyllähän näitä asioita tutkiessa eteen on tullut kaikenlaisia tilanteita. Mukana on paljon tunteita ja ratkaisemattomia asioita, kun elossa on ihmisiä, joita murhat ovat koskettaneet syvästi. En koe pelkoa, mutta on pakko myöntää, että olen valpastunut, Kautto sanoo.
Murhatutkimukset tuovatkin tutkijan eteen erityisesti ihmisen pahuuden. Kauton käsitys siitä ei ole kuitenkaan radikaalisti muuttunut sivutoimen johdosta.
– Paha löytyy meistä kaikista jollakin tasolla. Kuka tahansa ei tee murhaa, mutta pahan siemen on jokaisessa. Ajattelen, että jokaisen kohdalla omat pienetkin valinnat tulevat vaikuttamaan omaan elämänhistoriaan. Nuo hetket voivat olla pieniä polunpäitä, ratkaisevia valintoja.
Toisaalta Kautto tarkastelee rikostutkimusta ja pahuutta välillä myös hengellisen perspektiivin kautta.
– Jumala antaa anteeksi ehdoitta, mutta ihminen vaatii selityksiä kyetäkseen antamaan anteeksi.
Myös marginaaliin jääneiden historia on merkityksellistä
Kauttoa ei vienyt kulttuurihistorian opintojen pariin ajatus lähteä selvittämään murhamysteerejä, vaan syvä kiinnostus ja innostus historiaa kohtaan.
– Murhatutkimukset tulivat kuvaan oikeastaan ihan sattuman kautta. Meillä on Keskisarjan kanssa meneillään todella monenlaisia mielenkiintoisia projekteja, mutta murhatutkimus vain on sattunut saamaan eniten julkisuutta. Koukuttavaa tässä työssä onkin juuri se, että aina tupsahtaa näköpiiriin jokin uusi asia.
Tällä hetkellä työn alla on esimerkiksi kahden liikemiessuvun historiikki.
– On innostavaa tavata kiinnostavia ihmisiä, ja saada selville tai nostaa esiin jotain heille merkityksellistä. Minua kiehtovat ihmiset ja heidän tarinansa. Erityisen koskettavaa oli, kun tutkin vuoden 1918 sisällissotaa, ja löysin arkistosta käsinkirjoitetun ruutupaperin, jossa paperiin kirjoittanut henkilö toivoi, että hänen kokemistaan asioista ei vaiettaisi, vaan joku joskus kertoisi hänenkin tarinansa. Edesmenneille ihmisille tekee oikeutta se, että heidän tarinaansa ei unohdeta. Siksi myös tavallisten ja marginaaliin jääneiden ihmisten historia on merkityksellistä, Kautto toteaa.
Myös Kauton oma tarina ja historia on innostava. Kun omat lapset muuttivat omilleen, Kautto totesi, että nyt on tullut hänen aikansa tehdä elämässään asioita, joihin kokee intohimoa.
-En hetkeäkään miettinyt, että olisin liian vanha opiskelemaan yliopistossa tai ottamaan uutta suuntaa elämässäni. Olen tehnyt opiskeluvalinnat ja työhakemukset korostamatta tai väheksymättä omaa ikääni. Minulla on mittava elämänkokemus ja työkokemus, ja niitä ei tarvitse hävetä.
Kautto sanoo kokevansa suurta kiitollisuutta siitä, että on saanut alan töitä.
– Tällä hetkellä toimin 100 prosenttisessa kanttorin virassa, ja teen historioitsijan töitä sivutoimisesti vapaa-ajallani..
Toisaalta hän myöntää tasaisin väliajoin miettivänsä, mille asialle sydän palaa; olisiko mahdollista keskittyä jompaan kumpaan toimenkuvaan?
– Tällä hetkellä en ole voinut luopua kummastakaan, vaan tasapainoilen ajankäytön suhteen kanttorin töiden ja historiantutkimuksen välillä. Toisaalta nämä myös tasapainottavat toisiaan: historiantutkimus vaatii paljon ajattelutyötä, mutta kun kanttorin työssä soitan, niin musiikki vie mukanaan ja unohdan rikokset ja murhat. Tämä on välttämätöntä oman hyvinvointini kannalta, Kautto toteaa.
