Kirjoittanut
Sodan keskellä Kiovan liepeillä asuva Katariina Oja ei pelkää. Jatkuvien pommitusten keskellä hän pelon sijaan keskittää voimavaransa muiden auttamiseen. YWAM:n tukikohdasta käsin ruoka-apua viedään sadoille ukrainalaisille päivittäin.
Kiovan lähettyviltä Zoomin välityksellä kanssani keskusteleva Katariina Oja, 29, kääntyy tasaisin väliajoin katsomaan ikkunasta ulos. Ulkoa kantautuu taistelun ääniä ja räjähdyksiä myös keskustelumme aikana.
– Välillä koko talo tärisee ja ikkunat helisee. Viime yönä me kaikki täällä YWAM:in tiimissä olimme hereillä pommitusten alkaessa, mutta lopulta jatkoimme sitten unia. Tuntuu, kuin päällämme olisi rukouspeitto. Koemme vahvasti, kuinka ihmisten rukoukset kannattelevat ja suojaavat meitä, Oja toteaa.
Muoniosta kotoisin oleva Oja päätyi Ukrainaan kesällä 2019, kun hän lähti vapaaehtoiseksi Youth With A Mission Kiovan toimipisteeseen. Kiovassa Oja alkoi nopeasti toimia ylistyksenjohtajana.
-Käytännössä minut kutsuttiin tuomaan uutta näkyä ylistyksen ja rukouksen alueelle. On ollut etuoikeus kasvaa ylistyksen johtajuuteen juuri täällä Kiovassa. Ja nyt sodan aikana koen, että ylistyksellä ja rukouksella on vielä aiempaakin merkittävämpi rooli: niiden kautta saamme jättää jokaisen alkavan päivän ja yön sen Jumalan käsiin, joka lopulta on kaiken alkaja ja loppuunsaattaja, Oja pohtii.
Ojan tullessa valituksi Kiovassa toimivan YWAM:n johtotiimiin, teki hän yhdessä muun henkilökunnan kanssa toimintasuunnitelmaa sodan syttymisen varalle. Tuossa vaiheessa kukaan ei uskonut, että suunnitelmaa oikeasti tarvittaisiin.
– Viikko ennen sodan syttymistä lähdin pois Ukrainasta. Tuossa vaiheessa eri maiden lähetystöt kutsuivat aktiivisesti kansalaisiaan pois Ukrainasta, joten lähdin itsekin naapurimaa Puolaan, Oja kertoo.
Ylistyksen kuuluu nousta etujoukoista, ja minä halusin ja haluan olla yksi heistä.
Hänen ollessaan Puolassa Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Oja kertoo olleensa shokissa.
– Järkytyksestäni huolimatta jo sodan toisena päivänä mieleeni tuli ajatus, että minun on päästävä takaisin Kiovaan. Tuntui, että mikään muu vaihtoehto ei tuonut rauhaa sisimpääni. Yksi iso syy oli se, että koin vahvasti, että nyt jos koskaan tarvitaan ylistäjiä ja rukoilijoita eturintamalle. Ylistyksen kuuluu nousta etujoukoista, ja minä halusin ja haluan olla yksi heistä, Oja toteaa.
Pakettiautollinen toivoa ja välittämistä
Vaikka Ojan työ Kiovassa alkaa edelleen joka aamuisella rukoushetken vetämisellä, sisältyy siihen sodan seurauksena myös paikallisten asukkaiden konkreettista auttamista.
– Päivämme ovat kiireisiä. Päärakennuksessamme on iso keittiö, jossa kokkaamme sadoille ihmisille päivittäin. Ruoat lastataan pakettiautoihin, ja autonkuljettajamme vievät ruuat ympäri Kiovaa: tarkastusasemilla oleville sotilaille ja siviileille, pommisuojiin, sairaaloihin, vanhainkoteihin ja yksityisiin koteihin, Oja luettelee.
Oma lukunsa ovat vapaaehtoiset, jotka kiertävät paikallisia ruokakauppoja ja etsivät myös muualta raaka-aineita, joista voisi valmistaa aterioita.
– Olemme saaneet valtavan määrän lahjoituksia. Esimerkiksi paikallinen McDonals lahjoitti meille kaikki pakasteessaan jäljellä olleet ruuat, toinen paikka lahjoitti 100 kiloa kanaa, ja makaronitehdas antoi pilkkahintaan 1000 kiloa pastaa. On ihmeellistä, miten sota on tuonut täällä esiin ihmisten parhaimmat puolet. Kaikki ovat valmiita auttamaan ja antamaan omastaan, Oja iloitsee.
Ruoka-avun lisäksi pakettiautot palvelevat myös ihmisten evakuoinnissa.
– Käytössämme on Saksasta lahjoituksena saatu pakettiauto. Kolme nuorta ihmistä ajaa jatkuvasti Kiovasta Länsi-Ukrainaan. Mennessä kyydissä on ihmisiä jotka haluavat paeta Kiovan taisteluja, takaisin tullessa auto on täynnä elintarvikkeita, Oja kertoo.
Tuohon Saksasta lahjoituksena saatuun pakettiautoon liittyy myös Ojan oma takaisin tulo Kiovaan.
– Puolassa ollessani olin jo tehnyt päätöksen Kiovaan paluusta, ja rukoilin Jumalalta, että hän avaisi ovet ja järjestäisi paluuni. Alle tunti rukouksestani minuun otti yhteyttä henkilö, joka pyysi minua järjestämään toisen ihmisen Puolasta Ukrainaan. Totesin hänelle että selvä, mutta tulen itse samalla kyydillä, Oja naurahtaa.
Alle vuorokauden kuluttua puhelinsoitosta Ojalla oli kädessään lentoliput Saksaan.
– Saksassa minua odotti YWAM:lle lahjoitettu pakettiauto, joka oli pakattu täyteen Ukrainaan menevää avustustavaraa, mutta vain kuski puuttui. Se kuski olin sitten minä, ja vieressäni istui amerikanukrainalainen matkaseurani, Oja hymyilee.
Tuntuu, että taivas on avoinna, näen jatkuvasti ympärilläni parantumisia ja konkreettisia rukousvastauksia.
Ylipäätään Oja näkee koko Ukrainaan sodan keskelle paluunsa Jumalan mittatilaustyönä tekemänä johdatuksena.
– Minulla ei ole ikinä aikaisemmin elämässäni ollut tämänkaltaisia viikkoja, jolloin olen kokenut, että jokainen askeleeni on ennalta valmistettu. Tuntuu, että taivas on avoinna, näen jatkuvasti ympärilläni parantumisia ja konkreettisia rukousvastauksia. Saan vain astua virtaan ja katsoa ihmetellen, mitä Jumala tekee.
Sodan keskellä Ojan viesti onkin selvä.
– Älkää vain lopettako rukouksia Suomessa! Olkaa kestäviä. Teidän ja monien muiden rukoukset ovat syy siihen, että Ukrainan armeija on kestänyt näin pitkään. Kun viemme ruoka-avustuksia, sotilaat kertovat jatkuvasti todistuksia siitä, miten heitä kohti ammutaan, mutta luodit vain menevät ohi.
Nuo miljoonien ihmisten rukoukset ovat Ojan mukaan tuki ja turva myös niille ihmisille, jotka auttavat sodan keskellä eläviä.
– Rukouksen voima tuntuu täällä tosi selkeästi. Se syvä rauha mikä meillä on, tuntuu työssä tosi selkeästi. YWAM:in tukikohdassamme ei ole pommisuojaa, mutta silti meillä on rauha, Oja toteaa.
Pelon sijasta luottamus Jumalaan
Keskustelumme lomassa on pakko kysyä Ojalta, eikö hän ikinä pelkää.
– En yhtään. Ehkä sen takia, että lähdin pois ennen sotaa, ja sitten koin niin vahvasti, että minun pitää tulla takaisin. Haluan painottaa, että en koe että Jumala olisi käskenyt minun tulla takaisin sota-alueelle, vaan se oli oma haluni, ja Jumala vain avasi ovet, Oja toteaa.
Ojan mukaan päätöstä vahvisti syvä rauha, joka levisi koko hänen kehoonsa päätöksen teon jälkeen.
– Itselläni on paljon syvempi rauha olla täällä, kuin mitä minulla oli Puolassa ollessani. Tottakai tiedostan ne riskit, mitä sotarintamalla asumisessa on, mutta olen valmis antamaan kaikkeni, oli se sitten oma elämäni tai mikä hyvänsä. Rohkenen sanoa näin, koska tiedän mihin olen menossa, ja koska tiedän miten hyvä Jumala on.
Ojan päätös jäädä sota-alueelle on varsin poikkeuksellinen. Kiovan asukkaista jo yli puolet ovat lähteneet evakkoon.
– Kaduilla on tosi hiljaista. Käytännössä ne ihmiset joita itse tapaan, ovat halunneet jäädä Kiovaan. Lähes kaikilla olisi mahdollisuus lähteä pois, mutta syystä tai toisesta he ovat halunneet jäädä, Oja toteaa.
Hänellä onkin mielikuva Ukrainalaisista vahvoina, periksiantamattomina ihmisinä, jotka ovat valmiita antamaan kaikkensa oman kansansa ja kansalaistensa auttamiseen ja tukemiseen.
– Ukrainalaiset ovat vahva ja kaunis kansa. He ovat täysin oman itsenäisyytensä arvoisia. Kaikki joiden kanssa olen jutellut, ajattelevat, että tottakai Ukraina voittaa!
Maassa myös ortodoksikristillisyys on vahvaa.
– Rukoilen aina niiden puolesta, joille vien ruokaa, ja rukousta otetaan myös mielellään vastaan. Lähes kaikki ihmiset kertovat rukoilevansa päivittäin Ukrainan puolesta, Oja kertoo.
Sodan uhkaa pelkääville suomalaisille Ojalla on selkeä ohje.
– Tämä maailma ei ikinä anna meille turvaa. Vaikka Suomi on hyvä ja turvallinen maa, niin mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Jo korona osoitti sen. Turvalliset yhteiskunnan rakenteet voivat romahtaa ja horjua yhdessä päivässä.
Oja painottaakin, että turvallisin paikka on olla siellä, mihin Jumala on sinut kutsunut.
– Ole ja pysy siellä, mihin Jumala on sinut asettanut, oli se sitten Suomessa omassa työssä ja perheen parissa, tai Ukrainassa rintamalla. Ole siellä, ja luota siihen että Jumalassa on turva. Jumalan turva voi näyttää erilaiselta, kuin mitä itse ajattelemme turvallisuudesta, mutta lopulta vain Jumala tietää, missä meidän pitää kulloinkin olla, Oja summaa.
