Koko kansan kevätkarnevaaliksi ja ylioppilaiden humuksi muuttuneen vapun luonne työväen juhlana laimenee, kirjoittaa toimittaja Janne Villa.
Tietoyhteiskunnan ammateissa yhä harvempi mieltää itsensä perinteisessä mielessä työväeksi. Monista suorittavaa työtä tekevistä ja ulkoistetuista duunareista, kuten siivoojista, on tullut pakon edessä itsenäisiä ja riskialttiita yrittäjiä. Näin kuvaa toimittaja Janne Villa vappuviikon Sana-lehdesä.
Globaalin talouden myötä tapahtuneen työelämän muutoksen kovimpiin kriitikoihin on kuulunut professori Juha Siltala. Työelämän huonontumisen lyhyt historia -teoksen (Otava) uudistetussa laitoksessa hän toteaa, että vuonna 2004 kirjan ikävän viestin tuoja leimattiin kilpailukyvyn vaarantavaksi apeuden apostoliksi.
-On Siltala tietysti pessimisti, mutta kyllä hänen aikalaiskritiikkinsä osuu monesti myös maaliinsa, Villa luonnehtii.
Psykohistorioitsija lukee madonluvut materialismia ja suorittamista palvovalle kulttuurille. Jatkuva kasvu tuhoaa luonnon lisäksi ihmisen itsensä. Kysymys ei ole Siltalan mukaan vähemmästä kuin sielun kadottamisesta – ja sen takaisin voittamisen vaatimuksesta.
Siltalan mukaan 1990-luvulla työelämän valtasi hulluus. Suoritusten koveneva kontrollointi johti henkiseen pahoinvointiin ja loppuun palamisiin. Esimerkiksi hoitoaloilla tehokkuusajattelu tuotti vastakkaisia tuloksia kuin toivottiin. Työn mielekkyys ja laatu heikentyivät.
Jatkuva epävarmuus työpaikan säilyttämisestä tekee ihmisestä alistetun. Syntyy silmänpalvoja.
Ennen heikosti koulutetut tai työkyvyltään alentuneetkin saattoivat löytää jonkin itselleen sopivan paikan työelämässä, kunhan tekivät parhaansa. Ansion ja palkinnon periaatteen murtaminen vie pohjaa yhteiskuntamoraalilta.
Pätkätyösuhteissa kukaan ei voi olla tyytyväinen itseensä. Psykohistorioitsija näkee, että nykyihmisestä tulee kuin traumatisoitu lapsi. Hän juoksee hylkäämisen uhalla peloteltuna oravanpyörässä. Elämästä tulee menestyjien kilvoitus kohti yhä korkeampaa elintasoa.
Lue koko artikkeli Sana-lehdestä 2.5.
