Meillä kaikilla on erilaiset aivot. Niissä on yksilöllisiä piirteitä, kuten muissakin kehon osissa. Kehon erilaisuus tuntuu luonnolliselta ja on hyväksyttävää, mutta entä aivojen erilaisuus?, pohtii aivotutkija Huotilainen artikkelissaan.
Aivojen rakenteen ja toiminnan erilaisuus heijastuu erilaisina mielen toiminnan vahvuuksina ja piirteinä. Yhdellä lapsella on koko ajan kova tarve liikkua, kun taas toinen lapsi osaa keskittyä kuuntelemaan musiikkia. Yksi nuori piirtelee mielellään yksin, kun taas toiselle on helppoa ja mieluisaa tutustua uusiin ihmisiin ja esitellä ajatuksiaan. Osaammeko antaa jokaiselle heistä mahdollisuuden olla oma itsensä ja kehittyä?
Aivot muuttuvat jatkuvasti
Lapsen keho kasvaa, ja nuoren keho muuttuu joskus ihan pelottavankin nopeasti. Sama tapahtuu aivoissamme. Aina kun opimme uusia taitoja, aivomme muuttuvat hieman. Aivomme ovat hyvin muovautuvat ja niihin vaikuttaa oppiminen, ympäristö ja kaikenlainen toiminta. Olemme kaikki keskeneräisiä, sillä meillä on aina uutta opittavaa. Aivomme ovat siis jatkuvassa muovautuvuuden tilassa.
Olemme kaikki keskeneräisiä, sillä meillä on aina uutta opittavaa.
Oikeastaan koko ihmisen kehitys perustuu yksilöllisyyden ja keskeneräisyyden vuoropuhelulle. Lapsi tarvitsee kasvurauhaa, mahdollisuutta kokeilla, epäonnistua ja kokeilla uudelleen. Toivottavasti lapselle tarjotaan moninaisia polkuja, mahdollisuus kokeilla sekä jääkiekkoa että balettia, viulua että hevikitaraa, eräretkiä ja kirjastokäyntejä. Toivottavasti hän lopulta löytää niistä oman suuntansa meidän aikuisten ennakkoluulojen sitä estämättä.
Lapsen keskeneräisyys on helppo ymmärtää, hänhän kasvaa vielä pituuttakin, mutta entä nuoren tai aikuisen? Päätöksentekoon ja oman toiminnan ohjaukseen liittyvien aivoalueiden kehitys jatkuu vielä pitkään täysi-ikäisyyden jälkeen. Nuori voi näyttää aikuiselta ja kuvitella itsekin olevansa aikuinen, mutta sitä hän ei vielä ole. Miten osaisimme hyväksyä nuoren yritykset ja erehdykset ja kannustaa häntä yksilönä eteenpäin omalla polullaan?
Oppiminen alkaa tietämättömyydestä
Entä miten hyväksymme keskeneräisyyden omassa itsessämme? Ihmiskuvaamme tulisi päivittää. Sankarimme ei saisi olla kiiltokuvamainen someilmiö ja julkisuuden menestyjä, vaan keskeneräinen, mokaileva, tietään etsivä, oppiva, rehellinen ihminen. Ihmiskuvamme tulisi sisältää armollinen ajatus siitä, että oppiminen alkaa tietämättömyydestä ja taitavaksi kehittyy ajan kanssa harjoittelemalla.
Meidän tulisi tietenkin hyväksyä ihmisten erilaisuus, sillä on selvää, että eri asiat kiinnostavat eri ihmisiä ja luonnistuvat eri ihmisiltä. Mutta kutsuisin sinua mukaan vielä radikaalimpaan ajatukseen: pelkän erilaisuuden hyväksymisen sijaan toivoisin erilaisuuden juhlistamista. Eikö olekin upeaa, että emme ole kopioita toisistamme vaan näemme maailman niin eri tavoin? Että meitä motivoivat niin erilaiset asiat? Että olemme suuntautuneita oppimaan niin erilaisia taitoja? Tästä erilaisuuden juhlasta kasvaa oppiva ja uutta luova tulevaisuus.
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä toukokuussa 2024.
