Kirjoittanut
Vuoden 1993 Missa Concordiae -kiertueesta on kulunut 25 vuotta. Ensi kesänä Missa palaa jälleen – uudistettuna.
Vuoden 1993 juhannusaattoperjantaina puolen yön aikaan Juhannuskonferenssin pääteltta oli kuin tukkoon nuijittu. Paikalla kahden teltan kompleksissa oli noin 10 000 ihmistä.
Tilaisuus oli nimetty ajan tyylin mukaisesti Nuorten yövartioksi.
Ilmassa oli käsinkosketeltavaa jännitystä ja suoranaista euforiaa. Missa Concordiae – Sovinnon messu -levy oli ilmestynyt talvella. Se oli osunut selvästi pinnan alla kyteneeseen kysyntään. Missa oli täysverinen bändilevy, mutta samalla porukkahenkeä huokuva yhteisöllinen teos. Kiertueella Sovinnon messu oli kohdannut yleisön, joka osasi laulut ulkoa ja ymmärsi messun sanoman. Missa oli ajan mittapuulla myös kutkuttavan rohkea ja anarkistinen, siinä Jeesus oli ”vietävän hyvä”.
Jos nykyaikana seurakuntakentän näkemykset polarisoituvat, osattiin sama jo 1990-luvulla. Kun messu alkoi ja Jumala puhuu –kappale räjähti käyntiin, juhlatelttaa kiersi ryhmä, joka rukoili esityksen epäonnistumista. Missa Concordiae nousi esiin sittemmin kustannusliike Ristin Voiton (nyk. Aikamedia) yhtiökokouksessa. Sen uskottiin olevan pohjasyy konkurssin partaalla hoippuvan yhdistyksen talousvaikeuksille. Myös Ristin Voitto -lehden yleisöpalstalla messua arvioitiin värikkäin sanakääntein.
Juhannusyössä teltan sisällä skismasta ei ollut kuitenkaan tietoakaan. Messu oli monelle tajunnan räjäyttävä kokemus, johon palataan yhä – 25 vuotta myöhemmin.
Nuoret aikuiset haastoivat liikkeen
1990-luvun alussa moni asia oli helluntailiikkeessä toisin. 1960-70 –luvuilla syntyneen niin sanotun Heinola-sukupolven nuoret olivat kasvamassa aikuisiksi.
Raamattuopisto Iso Kirja oli asettunut Keuruulle uusiin tiloihin. Tuore maali tuoksui ja kursseille oli tungosta. Samoin yhteiset tapahtumat, kuten viitisen tuhatta nuorta koonnut Heinola-aktio, olivat vielä voimissaan.
Muutoshalu alkoi yleistyä toisen ja kolmannen polven helluntailaisten parissa. Vain vuosikymmentä aikaisemmin ylivainiolaisen herätyksen aikana oltiin paalutettu sotien jälkeen muodostunutta kokouskulttuuria, josta oli monille muodostunut luovuttamaton osa seurakuntien olemusta. Tämä vanhempien vaalima herätysliikkeen yhteinen ymmärrystila alkoi tuntua monesta nuoresta ahtaalta.
Nuori säveltäjä Lasse Heikkilä pyöri Gospel Power -yhtyeen jälkeisinä vuosina Tampereen eri seurakuntien nuortenkahviloissa. Kerran pöydän ääreen koottiin nuorten ryhmä, laitettiin nauhuri pyörimään ja ideoitiin, miltä näyttäisi ja tuntuisi sellainen kokous, johon ei hävettäisi tuoda kavereita mukaan. Näiden ajatusten pohjalta Missa Concordiae myöhemmin syntyi.
– Ei Jeesusta kukaan hävennyt. Jotkut helluntailaisuuden muodot vain tuntuivat vaivaannuttavilta, Heikkilä arvioi nyt.
”Aika oli kypsä”
Lasse Heikkilä pääsee kiinni ajatukseen, jossa Missa Concordiae oli jonkinlainen Heinola-nuorison ”viimeinen huuto” ja toive tulevaisuudensuunnasta.
– Kritiikkiä oli aivan murto-osa kaikkeen siihen innostukseen ja positiivisuuteen verrattuna, mitä silloin koettiin, Heikkilä sanoo.
– Meidän tarkoituksenamme ei ollut luoda mitään sellaista, mikä jakaisi kristittyjä. Me toivoimme, että Sovinnon messu olisi koonnut erilaisia ihmisiä yhteen.
Laulaja Mikael Lindell arvioi, että aika alkoi olla kypsä Missa Concordiaen tyyliselle ilmaisulle.
– Pahin kriittisyys oli jo laimenemassa. Sovinnon ja yhteyden sanoma tuli vahvasti läpi.
Vuosituhannen vaihteeseen mennessä helluntaiherätyksen piirissä syntyi silti kadonneen sukupolven käsite. Puhuttiin juuri niistä nuorista aikuisista, jotka kokivat yhdessä vaikkapa juhannusaaton 1993, mutta jotka hiljalleen käänsivät selkänsä seurakunta-arjelle. Helluntaiherätys hukkasi momentuminsa, kun vastuu ja valta eivät siirtyneet uudelle aikuisten sukupolvelle.
Laatutavoite jäi elämään
Missa Concordiae esitettiin puolentoista vuoden aikana kymmeniä kertoja eri puolilla maata. Kaikkialla salit olivat täynnä. Muistona Missasta on säilynyt kiertueen loppupuolella Tampereen Pakkahuoneella tehty TV2:n tallenne, joka on katsottavissa Youtubessa (katso tästä). Siinä esiintyjillä on päällä farkkuja, nahkatakkeja ja punaisia neuleita.
– Lasse mietti kaiken kyllä todella tarkasti, laulaja Tiina Kemiläinen kertoo.
– Vaatteilla pyrittiin tuomaan ulkoasua lähemmäs Missan meininkiä, joka oli tuolloin aika rock.
Lasse Heikkilä ei katso, että messun porukka olisi muodostanut mitään uskovaisten nuorten suihkuseurapiiriä.
– Enemmänkin oli niin, että mukaan saatiin ne, jotka pystyivät uhraamaan Missalle aikaa. Mukana oli kyllä huipputekijöitä, joista monista tuli myöhemmin ammattilaisia, Heikkilä sanoo.
Tiina Kemiläinen koki päässeensä ”itseään parempaan porukkaan”.
– En kuitenkaan kokenut asiaa niin, että olisimme edustaneet mitään eliittiä. Tietysti porukka hitsautui yhteen ja ulkopuoliselle saattoi herätä kysymys, että mitähän nuo kuvittelevat olevansa.
Kemiläisen mielestä kysymys oli myös siitä, että Missa Concordiae tehtiin poikkeuksellisen huolellisesti – ja se jos mikä erotti sen ympäristöstään.
– Mikään osa-alue ei ollut säälittävä. Siihen aikaan oli tavallista, että seurakunnissa tehtiin musiikkia vähän sinnepäin. Missa jätti minuun halun tehdä asioita mahdollisimman laadukkaasti siitä eteenpäinkin, Kemiläinen kuvailee.
Kiertueen jälkeen tekijöiden elämä palautui uomiinsa. Missa-yhteisö lakkasi olemasta ja nuoret hajaantuivat tahoilleen. Toiset jatkoivat opiskeluja, osa perusti perheen. Tampereella kokoontui jonkin aikaa raamatturyhmä, jossa oli mukana ”missalaisia”. Helluntaiseurakunnan nuoret tekivät messusta oman versionsa, jota vedettiin kerran kuukaudessa jonkin aikaa varsinaisen Missan päätyttyä.
Jälleennäkeminen
Viisi vuotta sitten Missa Concordiaen tiimi koottiin jälleen yhteen 20-vuotiskonserttia varten.
– Oli kyllä melkoinen selvitystyö, missä kukin vaikutti. Monien tyttöjen sukunimet olivat vaihtuneet, Lasse Heikkilä kertoo.
Juhlakeikka Iso Soitto -festivaaleilla, samalla lavalla kuin 20 vuotta aiemmin, oli menestys.
– Jännitin vähän porukan kohtaamista. Niin varmasti meistä kaikki, Tiina Kemiläinen kertoo.
Missan sanat ja stemmat olivat syöpyneet syvälle. Ne tulivat yhä ulkomuistista.
– Pääsimme harjoituksissa helpommalla kuin mitä kuvittelin.
Mikael Lindell kertoo pohtineensa, olisiko Missa Concordiaen aika jo mennyt, ja jäisikö muistelukeikasta sittenkään positiivinen olo.
– Aikaa oli kulunut paljon. Kahdessakymmenessä vuodessa olimme menneet kukin eri suuntiin.
Kun mukaan lähtikin paljon alkuperäistekijöitä, into ja hyvä fiilis ottivat kuitenkin vallan. Lasse Heikkilä halusi nähdä Missa Concordiaen jälleenkohtaamisen myös osana kadonneen sukupolven eheytymistä.
– Valitettavasti keskustelun kaikuna soivat sukupolven muistumat vanhoista haavoista. Lääkettä ei siinä kohtaa löytynyt, Heikkilä kuvailee.
20-vuotisillassa tunnelma oli kuitenkin riemukas.
– Yleisöäkin kun katsoi, oli sellainen tunne, että vanha porukka kohtasi jälleen, Mikael Lindell kuvailee.
– Ne hienot hetket kantoivat kyllä pitkälle.
Ensi kesänä Missa Concordiae nähdään uudistettuna versiona Juhannuskonferenssissa. Tekijöiden joukossa ei ole vanhoja missalaisia ja teos on uudistettu.
– Ehkä hyvä niin, Tiina Kemiläinen sanoo.
– Tuskin Missa Concordiaen avulla kannatta enää yrittää lämmittää tai elvyttää mitään vanhaa.
