Suomalaiset ovat tietyissä elämänkaaren vaiheissa hyvin perinneuskollista väkeä. Tämän huomaa esimerkiksi hautaan siunaamisessa. Tutut saattomusiikit ja tutut virret tuovat turvaa. Itseäni on puhutellut Niilo Rauhalan sanoittama Virsi 249.
”Pois kirkas suvi kulkee ja syksyyn kypsyy maa, sen tuuli suven viljan korjuuseen valmistaa. Näin taipuu elämämme myös eteen leikkaajan, soi korjuuhetkessämme syystuuli Jumalan.”
Raamatun mukaan kuolema ja katoavaisuus on ihmisen ja koko luomakunnan osa. Vuodenaikojen vaihtelu kuvaa tätä elämänkulkua. Psalmin 103 mukaan ”Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole. Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.” Ortodoksisessa perin-teessä käytetään kuollutta muistaessa kaunista ilmaisua ”ikuinen muisto”. Vainaja pysyy hänen rakkaimpiensa muistoissa. Nuo muistot yltävät jopa sukupolvien ylitse. Mutta on yksi, jolla on vielä tätäkin suu-rempi muisti: Jumala muistaa meidät. Yksi ei hylkää, yksi ei unohda. Jumalan armo kantaa, kun elonkorjuu osuu kohdallemme.
Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi
”Vaan ylösnousemukseen me täällä uskomme, sen kevään sarastusta tähyilee toivomme. Kun murtuu roudan valta, maan kukka kohoaa, myös ruumis mullan alta kirkkaana nousta saa.”
Ei ole sattumaa, että pääsiäinen ajoittuu kevääseen. Pääsiäisen symbolit kuvastavat elämän voittamista. Pajunkissat kuvaavat, kuinka kuolleesta oksasta puhkeaa elämä esiin. Pääsiäismuna kuvastaa, kuinka haudan kuori ei pidättele kuolleista herätettyä Vapahtajaa. Kullankeltaiset narsissit kuvaavat iankaikkisen auringon valoa. Tuo aurinko on ylösnoussut Herra itse. Tuo sama ylösnousemuksen valo herättää kerran meidätkin. Paavali opettaa jopa niinkin voimakkaasti, että jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristusta-kaan ole herätetty kuolleista ja silloin uskomme ja julistuksemme on turhaa. Mutta Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!
”Hän, Ylösnoussut, itse on ylösnousemus, hän elämä on meille ja tiemme valkeus. Ken hänen oma-nansa pois täältä kutsutaan, se elää kuoltuansa, ei kuole milloinkaan.”
Ylösnoussut on tiemme taivaaseen
Jeesuksen minä olen -lauseet ovat Johanneksen evankeliumin tunnetuimpia ominais-piirteitä. Ne ovat lauseita, joita vain ihmiseksi tullut Jumala voi itsestään lausua. Silloin ne ovat lujat ja varmat lupaukset. Jeesus sanoo, että hän on ylösnousemus ja elämä. Hän tuo elämän kuoleman maahan, hän tuo valon surun pimeyteen, hän tuo lohdun musertavaan kaipaukseen. Hänen viitoittamansa tie on selkeä ja suora.
Hän itse on tie taivaaseen – hän, ei kukaan toinen
Miten hänen omakseen sitten pääsee? Arkussa vainaja on puettu valkoiseen vaatteeseen. Se on se sama vaate, joka on puettu yllemme jo pyhässä kasteessa. Se vaate on Jeesuksen pyhyys ja puhtaus, iankaikkinen elämä ja täydellinen armo. Kun meidät on tähän pukuun puettu emmekä siitä luovu, on se myös juhlapukumme taivaassa.
“Vain Jeesus, nisunjyvä, nyt saakoon kiitoksen, on hänen kuolemassaan siunaus iäinen. Me saamme kuolemasta pois katseen kohottaa, katsella Kuningasta, kuoleman voittajaa.”
Luvussa 1 Kor 15 Paavali vertaa kuolleiden ylösnousemusta siemeneen ja siitä aikanaan kasvavaan kasviin. Kun siemen kylvetään, se kuolee, mutta siitä kasvaa kaunis kukka tai ravintoa antava viljantähkä. Ja kun meidän ruumiimme lasketaan hautaan, herättää meidän Herramme ja Vapahtajamme meidät viimeisenä päivänä. Saamme uuden ruumiin. Sinä päivänä kuolema kukistetaan lopullisesti.
Kimmo Jaatila on savonlinnalainen rehtori-sivistystoimen johtaja ja pastori.
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä helmikuussa 2025.
