”Kipukohtia on tarkasteltava rehellisesti”

Helluntailaiset ja luterilaiset järjestivät historiallisen anteeksipyyntöhetken.

Helluntaiherätyksen Syyspäivät sai ensimmäisenä päivänä harvinaisia vieraita. Avajaistilaisuudessa etupenkin täyttivät tuttujen helluntailaisten lisäksi muun muassa arkkipiispa Tapio Luoma, Helsingin piispa Teemu Laajasalo sekä Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo.

Helluntailaisten ja luterilaisten kohtaamiset yhteisen neuvottelupöydän äärellä olivat vuosikymmenten jälkeen johtaneet tapahtumaan, jossa molemmat osapuolet halusivat pyytää anteeksi menneisyyden rikkeitä toisiaan kohtaan.

Jo 1980-luvun lopulla alkanut prosessi osapuolien kesken saapui nyt väliasemalle, jonka jälkeen on toki vielä paljon tehtävää. Miten välittää tapahtumassa sanoitettu anteeksiantamus ja keskinäinen kunnioitus ruohonjuuritasolle? Sitä mietti moni tapahtuman jälkeen.

Kipukohtia puolin ja toisin

Sovintotapahtuman alkupuolella kuultiin Jouko Ruohomäen esitelmä, joka avasi kuulijoille niitä kipukohtia, jotka helluntailiikkeen varhaisvaiheessa varjostivat luterilaisten ja helluntailaisten keskinäisiä suhteita.

– Näitä kipukohtia on tarkasteltava rehellisesti ja niitä sivuuttamatta, Jouko Ruohomäki totesi.

Helluntaiherätyksen alkuvaiheen historiaa tutkineen Ruohomäen mukaan helluntailaiset saivat kokea liikkeen alkuvaiheessa paljon kritiikkiä luterilaisen kirkon taholta. Tuolloin esimerkiksi Kotimaa-lehden palstoilla kerrottiin, että helluntailaisten Pyhän Hengen välittömän kokemuksen tavoittelu ja kielillä puhuminen kuuluivat pakanalliseen uskonnollisuuteen. Helluntailaisia verrattiin myös suomensukuisten kansojen itseään huumaaviin noitiin, ulvoviin dervisseihin ja itseään paahtaviin fakiireihin.

Asenteiden ja pahojen puheiden lisäksi ongelmia aiheuttivat monet käytännön asiat. Vuosikymmeniä kiistaa aiheutti kysymys hautasijasta, eli siitä, minne kirkosta eronneen helluntailaisen sai haudata ja missä siunauksen toimittaa.

– Monien helluntailaisperheiden lapset saivat myös kantaa lahkolaisen leimaa koulussaan. Siitä kokemuksia oli myös vaimoni kohdalla, kun hän kouluaikanaan sai kärsiä pilkantekoa niin oppilaiden kuin opettajien taholta, Ruohomäki kertoi.

– Kipukohtia löytyy myös luterilaisten puolelta, muistutti Ruohomäki.

Hänen mukaansa helluntailaiset, puolustaessaan näkemyksiään, eivät usein toimineet korrektilla ja kunnioittavalla tavalla.

Omassa puheenvuorossaan piispa Matti Repo muisti, kuinka helluntailaiset ovat moittineet luterilaisia pappeja leipäpapeiksi. Pääpaino piispa Revon puheessa oli kuitenkin luterilais-helluntailaisessa dialogissa, jonka seurauksena keskinäiset välit ovat parantuneet ja kritiikin ja väheksynnän sijaan ovat tulleet keskinäinen kunnioitus ja halu ymmärtää toista.

Sydämen yhteyttä, ei opillista

Keskinäiseen anteeksipyyntöön ja synninpäästöön johdattivat Helsingin Saalem-seurakunnan entinen johtaja Klaus Korhonen ja arkkipiispa Tapio Luoma. Koko sovintotapahtumasta aloitteen tehnyt Korhonen kertoi alkuun, mitä tapahtuma ei ole.

– Tapahtuma ei merkitse osapuolten opillisten erojen poispyyhkimistä. Me helluntailaisina saamme pitää kiinni niistä opillisista ja eettisistä linjauksista, jotka meille ovat luovuttamattomia, Korhonen vakuutti.

Paavalin sanoihin viitaten Korhonen ohjeisti pitämään huolta siitä, että osapuolet oppisivat tulemaan toimeen keskenään ja antamaan anteeksi, niin kuin Herra on antanut anteeksi, vaikka olisikin moittimisen aihetta. Sanat saivat Syyspäivien yleisössä aikaan jo äänekkäitä aamenen huutoja.

– Haluan pyytää teiltä luterilaisilta anteeksi sitä, että olemme rikkoneet Kristuksen rakkauden käskyä ja olemme ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein tehneet syntiä, sanoi Korhonen.

Korhonen kiitti luterilaista kirkkoa siitä evankeliumin julistamisen esityöstä, jota ilman monet helluntailaisetkaan eivät olisi uskossa.

Arkkipiispa Luoma tunnusti, että oli vaikea kuunnella esimerkkejä siitä, miten luterilainen kirkko oli aikanaan suhtautunut helluntailiikkeen ihmisiin.

– Emme halua enää katsella toisiamme niiden silmälasien läpi, joilla aikaisemmin meidän liikkeemme ja kirkkomme ovat toisiaan katselleet.

Arkkipiispan mukaan yhteisen tunnustuksen siitä, että Jeesus on Herra, tulee johtaa etsimään vastausta siihen, mitä tarkoittaa sovinto, rakkaus ja anteeksianto.

Kovien asenteiden ja sanojen vaikuttimena oli arkkipiispa Luoman mukaan usein kateus.

– On kovin vaikea istua pappilan ikkunan äärellä laatimassa pyhäpäivän saarnaa ja katsella samaan aikaan, kuinka läheiseen helluntaiseurakuntaan virtaa paljon väkeä, Luoma tunnusti.

– Haluan pyytää anteeksi helluntaisisarilta ja -veljiltä kaikkea sitä syntiä ja pahoja kovia sanoja, joita me luterilaiset olemme historian saatossa sanoneet ja joka on näkynyt meidän asenteissamme ja teoissamme, pyysi arkkipiispa Luoma lopuksi.

Tämän jälkeen molemmat julistivat oman kristillisen yhteisönsä osalta toiselle synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä. Syyspäivien väki vastasi tähän raikuvin taputuksin.

Suuri huojennus

Sovinnonjuhlan jälkeen päällimmäisenä tunnelmana oli hillitty tyytyväisyys tapahtuneeseen. Klaus Korhonen itse koki tapahtuman suurena huojennuksena.

– Uskon, että samalla tavalla kokivat monet oman ikäpolveni edustajat, jotka ovat nähneet ja kokeneet esille tulleita kipeitä menneisyyden asioita. Saimme pyytää anteeksi ja samalla julistaa anteeksiantamusta, ja sehän on meidän kristittyjen keskeisin tehtävä, Klaus Korhonen totesi.

Moni Syyspäivien osallistujista kertoi olevansa tyytyväinen sovinnon juhlan sisältöön ja lopputulokseen.