Kirjoittanut
Uskonnot ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan ja kulttuuriin enemmän kuin yleensä ymmärretään. Näin on tapahtunut myös siellä, missä tätä ei tunnusteta, kirjoittaa dosentti Timo Junkkaala kirja-arviossaan.
Kaappiluterilainen kansa – puheenvuoroja suomalaisesta yhteiskunnasta -artikkelikokoelman mukaan meidän tulisi tunnistaa ja tunnustaa se merkittävä vaikutus, joka luterilaisella kristinuskolla on ollut ja on yhä suomalaisessa yhteiskunnassa. Monet kaikille yhteiset arvot nousevat luterilaisuudesta, vaikka emme tule sitä ajatelleeksi.
Anneli Portman toteaa artikkelissaan, että pohjoismaiden demokratian, tasa-arvon, lukutaidon ja yhteiskunnallisen vakauden takana on luterilaisuus. Uskonpuhdistus vaikutti hänen mukaansa merkittävästi myös tieteiden kehitykseen. Portman esittää myös sen vakavan kysymyksen, mitä menetetään, jos Jumala poistetaan.
Kaisu Sinnemäki kirjoittaa, että kirjallista sivistystä mitattaessa kaikki pohjoismaat ovat kärkisijoilla ja Suomi ykkösenä. Vaikka Suomi oli 1800-luvulla suhteellisen köyhä maa, lukutaito oli täällä jo silloin Euroopan huippuluokkaa. Siitäkin saamme kiittää uskonpuhdistusta ja kirkkoa.
Robert H. Nelson, Suomesta kiinnostunut yhdysvaltalainen yhteiskuntatieteilijä, toteaa, että Pohjoismaissa talous- ja yhteiskunta-ajattelu perustuu luterilaisuuteen. Hänen mukaansa luterilaisuus vaikutti sosiaalidemokratian syntyyn. Pohjoismaisen sosiaalidemokratian perusarvot ovat Nelsonin mukaan samat kuin luterilaisuuden arvot, vaikka asiaa ei sosialismin uskontokritiikin tähden tunnustettu. Sosiaalidemokratia on hänen mukaansa sekulaariksi naamioitunutta kristinuskoa.
Kirjoittajajoukon ainoa teologi Niko Huttunen väittää, että yhteiskunnan uskontoneutraalius on harhakuva. Uskontoneutraalius ei hänen mukaansa ole lainkaan neutraalia vaan edistää lopulta negatiivista uskonnonvapauutta.
Huttusen mukaan Luther kylvi kansanvallan ja tasa-arvon siemenet opetuksellaan yleisestä pappeudesta eli kaikkien samanarvoisuudesta. Kirjoittaja toteaa myös Irma Sulkusen osoittaneen, että herätysliikkeillä oli ratkaiseva vaikutus naisten äänioikeuden toteuttamiseen.
Yleisesti ottaen kirjan anti on selvä: uskontoneutraalien tavoitteiden sijasta olisi syytä tunnistaa ja tunnustaa luterilaisen kristinuskon merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle ja arvostaa sitä kulttuurimme arvokkaana pohjana. Tässä mielessä olisi syytä tulla kaapista. Olisi myös pyrittävä selvittämään, mitä yhteiskunnalle ja kulttuurille tapahtuu, jos kristinusko ja luterilaisuus työnnetään syrjään.
Aivan ongelmaton ei kuitenkaan ole Huttusen väite, että luterilainen yhteiskuntaetiikka nousee yleisistä raamatullisista periaatteista, lähimmäisenrakkaudesta ja kultaisesta säännöstä, ei niinkään yksittäisistä raamatunkohdista. Tämä johtaa hänen mukaansa tulkinnalliseen vapauteen ja elävään traditioon, joka mukautuu yhteiskunnan muutoksiin kivuttomasti.
Näin on meidän kirkkomme kohdalla käynyt, mutta on kysyttävä, onko tuo kehitys ollut kirkon perusteiden kannalta oikea ja onko se vienyt kirkolta uskottavuuden. Se, että Suomen evankelisluterilainen kirkko on valinnut ”tulkinnallisen vapauden” ei riitä ratkaisemaan sitä, miten Raamatun selvä opetus voidaan syrjäyttää noilla ns. yleisillä periaatteilla. Lähimmäisenrakkauden ja kultaisen säännön nimissä ei ole syytä hylätä muuta Uuden testamentin opetusta. Raamatun muu teksti ja ns. yksittäiset raamatunkohdat eivät ole ristiriidassa lähimmäisenrakkauden ja kultaisen säännön kanssa, vaan tulkitsevat ja täsmentävät niitä.
Olisi siis selvitettävä, mitä luterilaisen kristinuskon aarteista olemme menettämässä, kun pyrimme kritiikittömästi mukautumaan kulttuurin muutoksiin. Kristinusko on alusta asti ollut vastakulttuurinen liike ja niin oli monella tavalla myös uskonpuhdistus. Myös kirkon olisi syytä tulla ulos kaapista Raamatun ja uskonpuhdistuksen sanoman kirkkaasti valaisemaan todellisuuteen ja ottaa todesta oma perintönsä.
Kaappiluterilainen kansa. Puheenvuoroja suomalaisesta yhteiskunnasta. (Toim. Niko Huttunen, Anneli Portman, Kaisu Sinnemäki). Käsite-kirjat 2020, 181 sivua
