Kirjailija-pastori Tapio Koivukari: Paluumuuttajana kirkon työhön

 

”Jotenkin se aikoinaan luettu ja mietitty on herännyt henkiin”, sanoo kirjailijana pitkän uran tehnyt ja tuore seurakuntapastori Tapio Koivukari. Kuva Miikka Lappalainen

Minut vihittiin papiksi vuonna 2023. Nyt olen toiminut vuoden seurakuntapastorina kotiseurakunnassani Raumalla. Erikoista on se, että täytän tänä vuonna 65 vuotta ja monet kurssikaverini ovat jäämässä eläkkeelle, vikkelimmät jääneet jo.

Koin nuorena poikana 70-luvulla rippikoulun jälkeen hengellisen herätyksen ja osallistuin seurakunnan nuorisotyöhön, olin rippileireillä isosena ja kaikkea sen tapaista. Uskoon liittyvät kysymykset tuntuivat mielekkäiltä ja mielenkiintoisilta. Pyrin opiskelemaan teologiaa ja pääsinkin, aloitin opinnot syksyllä 1979 ja valmistuin muutaman mutkan jälkeen 1987. Aikaa tuossa kulahti, tein myös uskonnon aineenopettajan opinnot. Mutta suunta oli muuttunut, opiskelijalehtiä tehdessä olin alkanut tajuta, mitä oikeasti halusin tehdä isona: kirjoittaa. Kirjoittaa kirjoja, kaunokirjallisuutta. Ja ajattelin, että papiksi ryhtyminen samanaikaisesti olisi liian vaativa prosessi. Ensimmäisen romaanin kirjoitin käyden satamassa samaan aikaan, sitten muutin Islantiin ja siellä meni muutama vuosi – pitihän sitä miehen nyt kerran siirtolaisenakin olla. Toin islantilaisen uusperheeni Raumalle, sain uskonnonopettajan töitä, suomensin islantilaista kirjallisuutta, mikä oli samalla minulle kirjoittajakoulua.

Perimmäisten merkitysten äärellä

2000-luvun alussa jäin päätoimiseksi kirjailijaksi, tein toki suomennostöitä siinä ohella ja kesäisin omia remontteja tai rahatöitä. Ilman apurahoja ei olisi hommista tullut mitään tai olisi pitänyt palata kateederin taakse… mutta sain tehdä sitä mihin koin suurinta kutsumusta. Syntyi kolmiosainen saaristolaissaaga, temaattinen trilogia sodan varjoista eli romaanit inkeriläisten Ruotsiin viemisestä, käpykaartilaisista ja viimein sodan jälkeisestä unissasaarnaajasta. Islannin aiheista kerroin valaanpyytäjien joukkomurhasta vuonna 1615 ja Länsivuonojen noitaoikeudenkäynneistä. Kerroin niiden tarinoita, joita ei ollut ennen kerrottu. Kerroin tarinoita, joiden julkitulon toivoin puhdistavan ilmaa, eheyttävän. Mietin, että en ollut pappi, mutta olin jotenkin toisella tavalla, toisesta kulmasta perimmäisten merkitysten äärellä ja ihmisyhteisön palveluksessa, vaikkei minulla varsinaista virkaa ollutkaan.

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

Pohdintaa rajalla olemisesta

Sitten tartuin aiheeseen, jota olin kauan lykännyt. Se perustuisi omiin opiskeluaikojen muistoihini, mutta tarinan päätin kertoa sataman kautta, olin opiskelujen ohella käynyt silloin tällöin Helsingin ja Raumankin satamassa tilapäistöissä. Tuloksena oli Sataman laulu, kasvutarina, ajankuvaus ja pohdintaa rajalla olemisesta. Idän ja lännen rajalla, maan ja meren rajalla, yhteiskunnan laidalla – kuten vanhan ajan satamajätkät usein olivat.

Kirjoitin sitä tietysti kotonani, mutta kuukauden verran vierähti residenssissä Assisissa, Italiassa. Pyhän Franciscuksen kaupungissa, missä kirkonkellot helähtelivät pitkin päivää. Silloin alkoi vanha ajatus nakotella: jos sitä kumminkin vielä kokeilisi papin hommia. No, torjuin ajatusta, mainitsin siitä parille luottokaverille, mutta en ryhtynyt mihinkään toimeen. Lopulta sattui seuraavana syksynä parit hautajaisetkin niin että asiaa joutui uudelleen miettimään, olin sysännyt sen jo pois ja vaimoni neuvoi, että kysy piispalta, onko se ollenkaan mahdollista. Ja piispa vastasi epäröivään sähköpostiini, että on hyvinkin mahdollista. Ei siinä sitten kehdannut enää ruveta perumaan.

Nyt ollaan isommalla asialla

Sanoa täytyy, että olo on ollut kuin olisi tullut pitkältä matkalta kotiin. Paljon on uutta opeteltavaa, mutta jotenkin se aikoinaan luettu ja mietitty on herännyt henkiin.

Ajatusten pukeminen sanoiksi on kirjailijan ammattitaitoa, ihmisten kohtaamiseenkin on saanut matkan varrella harjoitusta.

Ja jotain vahvuuksiakin on, ajatusten pukeminen sanoiksi on kirjailijan ammattitaitoa, ihmisten kohtaamiseenkin on saanut matkan varrella harjoitusta. Mutta joka tapauksessa, nyt ollaan isommalla asialla, ei olla oman itsensä varassa vaan suuremmas kädes, niin kuin Tuntemattoman Mäkilä asian tiivisti.

Tapio Koivukarin opinnot ja työura:

Teologian maisteri Helsingin yliopisto (pääaineena etiikka 
ja uskonnonfilosofia)
Rakennusmies
Ahtaaja
Puuseppä
Veneenrakentaja
Puutyönopettaja Islannissa 1990–1993
Uskonnonopettaja Vantaalla 1987–1988 ja Raumalla 1993–2000
Suomentaja
Vapaa kirjailija
Pappi
Tuotanto:

12 romaania, novelli- ja runo-
kokoelmia, kuunnelmia ja 
näytelmiä.

Tunnustuksia ja palkintoja:

Alfred Kordelinin säätiön 
Rauman rahaston tunnustus-
palkinto 2013
Suomen kulttuurirahaston 
kolmivuotinen apuraha 2015
Sanomalehti Länsi-Suomen 
mitali kulttuuriansioista
Runeberg-palkinto 2016

Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä toukokuussa 2024.