Kirjoittanut
Väitöskirjatutkimuksen tehnyt YTM Talvikki Ahonen toteaa, että kirkkoturvatilanne on koettu usein äärimmäisen kuormittavana niin seurakuntien työntekijöiden kuin kirkkoturvassa olleidenkin osalta.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko selittää kirkkoturvan tilanteiksi, joissa kirkko tukee ja auttaa niitä, jotka ovat joutuneet Suomen säädösten kannalta määrittelemättömään ja oikeudettomaan asemaan.
Tällaisia henkilöitä voivat olla esimerkiksi ilman virallisia henkilöllisyyspapereita maassa oleskelevat tai kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt, jotka pelkäävät henkensä puolesta ja kokevat, etteivät ole tulleet kuulluiksi.
Kirkon verkkosivuilla kuvataan kirkkoturvaa myös yleiskristilliseksi käytännöksi, jolla on vuosisatainen perinne.
Talvikki Ahonen tarkasteli väitöskirjatutkimuksessaan suomalaisen haastattelu- ja media-aineiston valossa kirkkoturvatilanteissa mukana olevien toimijoiden välisiä suhteita ja jännitteitä.
Kirkkoturvaa on hänen mukaansa Suomessa niin kunnioitettu kuin loukattukin.
– Osassa kirkkoturvatilanteista seurakunta toimi yhteistyössä paikallispoliisin kanssa. Toisissa tilanteissa seurakunta sen sijaan päätyi piilottamaan kirkkoturvassa olevan.
Se, kuinka laajasti ja avoimesti kirkkoturvaa seurakunnissa sovelletaan, on osittain riippuvaista maahanmuuttoa käsittelevästä yhteiskunnallisesta keskustelusta ja asenneilmapiiristä.
Tutkimuksen perusteella asenteet niin paperittomuutta kuin kirkkoturvaakin kohtaan ovat koventuneet 2010-luvun kuluessa.
Ahonen toteaa, että kirkkoturvatilanne on usein koettu äärimmäisen kuormittavana niin seurakuntien työntekijöiden kuin kirkkoturvassa olleidenkin osalta.
Monissa tilanteissa kirkkoturvalla on kuitenkin kyetty saavuttamaan haluttu lopputulos eli laillistamaan kirkkoturvassa olleen oleskelu maassa.
– Kirkkoturva näyttäytyy kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa vahvistavana toimintana. Onkin kysyttävä, miten kirkkojen keskeinen rooli paperittomina Suomessa olevien oikeusturvan takaamisessa sekä välttämättömiin tarpeisiin vastaamisessa on yhteydessä käsitykseen suomalaisesta oikeus- ja hyvinvointivaltiosta.
Ahosen mukaan kirkot eivät tutkimusaineistojen perusteella näyttäydy yksinomaisesti maahanmuuttoviranomaista tai valtiota haastavana vastavoimana vaan ne toimivat myös neuvottelijan ja sillanrakentajan rooleissa:
– Kirkkoturvatoiminnassa kirkot ja seurakunnat säätelevät yhteiskunnan erilaisia rajoja, jolloin niistä tulee myös maahanmuuttopoliittisia toimijoita.
– Kirkko määrittelee maahanmuuttajatyönsä kautta uudelleen omaa olemustaan ja rajojaan.
