Kirjoittanut
Suomessa on kirkon kiinteistö- ja arvoesinerekisterin mukaan yhä noin 300 kirkollista rakennusta, jossa on paanukatto.
Paanukattojen hoito on pitkäaikainen perinne seurakunnissa. Keskiajalta 1900-luvun alkupuoliskolle paanukatto oli kirkon yleisin kate. Jokainen katto on ainutlaatuinen.
Puupaanukattoja on käytetty kirkkojen vesikatteena vuosisatojen ajan, ja ne ovat merkittävä osa Suomen rakennusperintöä ja kulttuuriympäristöä. Paanukattojen suunnitelmallinen ylläpito ja niihin liittyvän tietotaidon välittäminen tuleville polville on seurakunnilla paitsi yhteiskunnallinen tehtävä myös tärkeä kristillistä identiteettiä ja yhteisöllisyyttä vahvistava tekijä.
Seurakunnat saavat nyt kattavat ohjeet paanukattojensa ylläpitoon
”Paanukattojen ylläpitotyön tulee olla seurakunnissa jatkuvaa, silloin säästytään esimerkiksi katon kalliilta ja jopa vuosia kestävältä kokonaisuusimiselta. Akuutti huoli on, että paanukattojen asiantuntija- ja korjausosaaminen ovat vähentyneet, ja laadukas puumateriaali sekä pintakäsittelyyn käytettävä perinteinen hautaterva alkavat olla harvinaisia. Siksi seurakunnille on nyt laadittu ohje avuksi tämän hetken tilanteeseen”, Kirkkohallituksen yliarkkitehti Edla Mäkelä sanoo.Paanukattojen hoito ja korjaus -ohje julkistettiin sekä suomen- että ruotsinkielisenä 19.12.2023. Ohjeen on laatinut tekniikan tohtori Antti Pihkala. Ohjeessa kerrotaan muun muassa katteen korjaustarpeen arvioinnista, puutavarahankinnasta, paanujen valmistuksesta, asennustyöstä sekä katon tervauskäsittelystä. Ohje sisältää myös kuvia ja havainnepiirroksia.Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuriperintöstrategian tavoitteena on, että seurakuntien rakennusten käyttö, hoito ja niihin tehtävät muutokset pohjautuvat kattavaan tietoon rakennuksen koko historiasta ja säilyttämistavoitteista.
Seurakuntataloudet voivat hakea korjaushankkeisiin avustusta Kirkkohallitukselta. Kirkolle myönnetyllä valtionrahoituksella rahoitetaan seurakuntien lakimääräisiä tehtäviä, johon hautaustoimen ja väestökirjanpidon tehtävien lisäksi kuuluu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpito.
