Kirjoittanut
Kirkkoministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan on kirkon oma asia päättää, osallistuuko se Pride-tapahtumaan. – Se ei kuulu valtiolle, jota nyt saan tässä tehtävässä välillisesti edustaa.
– Ensimmäinen kirkkoministerille tullut haastattelupyyntö kohdistui lähinnä siihen, voiko kirkko osallistua Pride-kulkueeseen, Saarikko hämmästelee.
Annika Saarikon mukaan Kirkkohallituksen johtoryhmän päätöksestä osallistua Piden viralliseksi tukijaksi ei tule vetää kirkon avioliittokantaan liittyviä johtopäätöksiä.
– Prideen osallistuminen on eri asia kuin kirkon kanta avioliittokäsitykseen. Siinäkin asiassa olen luottavaisin mielin; kirkko löytänee ratkaisun asiassa kyllä, toivottavasti nopeammin kuin hitaammin.
Keskustaministeri antaa tukensa arkkipiispa Tapio Luoman linjaukselle, jonka tämä toi esiin vastauksessaan kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäselle. Arkkipiispa Luoman mielestä kirkon osallistuminen Pride-tapahtumaan on tärkeää, koska kirkon sanoma kuuluu kaikille ja kirkko on olemassa kaikkia varten.
Arkkipiispalle osoittamassaan avoimessa kirjeessä Räsänen paheksui sitä, että kirkko on virallisesti tukemassa Helsinki Pride tapahtumaa Kirkkohallituksen auktoriteetilla.
Ministeri Saarikko korostaa, ettei kirkon tulisi pelätä avointa keskustelua, vaikka se olisi jännitteistäkin.
– Moniäänisyys on vahvuus. Sitä kuitenkin mietin, miksi poliitikan ja kirkon suhde näyttäytyy aina jännitteiden kautta, Päivi Räsäsen puheenvuoroina. Miksi me muut poliitikot jätämme kokonaisen laajan areenan yhdelle näkökulmalle, yhdelle äänelle?
– Ajattelen niin, että kirkko on siellä, missä sen seurakuntalaiset ovat. Tämä [Pride-tapahtumaan] osallistuminen taitaa vain tehdä näkyväksi sen, miten kirkko on jo vuosia arjessaan toiminut erilaisten perhemallien parissa perhe- ja parisuhdetyössä – kyselemättä kuka ketäkin rakastaa ja miksi.
”Näin miten seurakunnat kohtaavat ihmiset kipeimmissä kohdissa.”
Annika Saarikko on aina ollut kristitty ja aktiivinen kirkon jäsen, jonka kristillinen identiteetti on rakentunut seurakuntanuoriaikoina.
Opiskeluvuosina kirkko tarjosi hänelle myös työtä. Saarikko työskenteli Turussa seurakuntayhtymän tiedottajana ja myöhemmin Kirkkohallituksessa seurakuntavaalien viestinnässä.
– Oman lapsen kaste oli tietysti unohtumaton hetki. Elämänpiirissäni on paljon ihmisiä, joille hengellinen vakaumus on iso määrittävä tekijä.
Saarikko sanoo taustansa vaikuttavan siihen, että hän on oppinut näkemään evankelis-luterilaisen kirkon roolin laajana, mikä heijastuu koko yhteiskuntaan.
– Tehdessäni nuorena opiskelijana vaikkapa lehtijuttuja kirkon medioihin, vastaan tuli kaikkea haudankaivajista seurakuntien sinkkutyöhön ja urkuparven kanttoreista lasten kesäleireihin. Ymmärsin, että kirkossa koko elämä todella on läsnä.
– Näin miten seurakunnat kohtaavat ihmiset kipeimmissä kohdissa, hyvin keskeneräisinä, riisuttuina. Seurakuntayhteisö, luterilainen tai muu, on monelle viimeinen luottamuksen lukko ja muistutus siitä, välittääkö kukaan. Olisi sääli, jos tämä työ jäisi meiltä näkemättä.
Julkisuudessa kirkko ei kuitenkaan näyttäydy syväluotaavien kohtaamisten paikkana vaan kohujen ja riitojen näyttämönä.
– Voimakkaat reaktiot arvopohjaisiin lausuntoihin ovat tietysti muistutus siitä, että vaikka esimerkiksi avioliittolainsäädäntö yhteiskunnassa muuttui, jakolinjat eivät hävinneet yhteiskunnasta tai kirkosta.
– Se myös muistuttaa siitä, että ajassamme arvokysymyksillä mitataan monienkin mielessä vahvojen ja vanhojen instituutioiden olemassaolon oikeutetusta. Voisiko se kuitenkin myös muistuttaa meitä siitä, että kirkosta ja uskonnosta saa ja pitää meidän muidenkin kuin Päivi Räsäsen keskustella? Saarikko haastaa.
