Sibelius Akatemian kirkkomusiikki osasto juhlii tällä viikolla 60-vuotista kanttoreiden koulutusta juhlakonserteissa; gregoriaanisesta kirkkolaulusta gospelmessuun. Musiikin monet tyylisuunnat antavat kirkkomusiikille sekä mahdollisuuksia että haasteita. Viime aikoina on keskustelu käynyt kuumana erityisesti urkujen asemasta kirkkomusiikissa.
Gospelmuusikko Pekka Simojoki väittää Kotimaa (17.3) lehdessä: ”Kirkot ovat täynnä, kun otamme käyttöön tämän ajan musiikin.”
Tutkimusten mukaan kirkkomusiikki ja sen harrastajaryhmät ovat evankelis-luterilaisen kirkon parhaiten menestyviä työmuotoja. Mutta kun kävijämäärät vähenevät jumalanpalveluksissa, etsitään syyllistä myös kirkkomusiikista.
– Jumalanpalveluksiin pitää panostaa paras musiikki ja konsertteja järjestetään, kun siihen on resursseja, opettaa kirkkomusiikkiosaston johtaja Timo Kiiskinen tulevia kanttoreita.
– Jos seurakuntalainen käy hyvin harvoin kirkossa, niin silloin hän ei tunne sitä kulttuuria eikä lauluja. Tämä on haaste kirkkomuusikoille. Musiikki pitää jumalanpalveluksessa toteuttaa niin, että siihen on kaikkien helppo osallistua. Kyse ei kuitenkaan ole musiikkityylistä vaan toteutustavasta.
”Tämä on sukupolvikysymys”
Kirkkomusiikkiosaston johtaja Timo Kiiskisen mielestä tärkeintä on, että on oikeaa musiikkia oikeassa paikassa riittävän hyvällä laadulla. Monessa seurakunnassa kanttorit eivät kuitenkaan soita muuta kuin klassista musiikkia.
– Osittain tässä on sukupolvikysymys, sillä tällä hetkellä viroissa olevat kanttorit ovat saaneet oikeastaan vain klassisen koulutuksen. Meillä on nykyään sekä laaja-alainen klassinen koulutus, mutta myös paljon aineita, missä voi opiskella kaikenlaisia uusia tyylejä gospelista bändeihin. Osa on pakollisia ja osa vapaaehtoisia kursseja.
– Kymmenen vuoden kuluttua kanttorit pystyvät toimimaan musiikin ammattilaisina seurakunnissa tyylilajeista riippumatta.
Kirkkomuusikot Musiikkitaloon
Kirkkomusiikkiosastolle haki tänä keväänä 51 hakijaa, joista noin 15 otetaan Kuopioon ja noin 10-15 Helsinkiin opiskelemaan. Hakijoita toivotaan lisää.
– Toisaalta täältä saa erinomaisen monipuolisen muusikon koulutuksen, jos haluaa laulaa, soittaa useampaa instrumenttia, säveltää, johtaa kuoroja ja toisaalta kanttorin työstä saa kohtuullisen palkan, työllistyminen on varmaa ja työkin on kivaa, kehuu kirkonmusiikkiosaston johtaja Timo Kiiskinen, joka on itse ollut 20 vuotta kanttorina.
Syksyllä koko Sibelius Akatemia muuttaa uuteen Musiikkitaloon ja kirkkomusiikin osasto lakkautetaan talon muiden osastojen tapaan. Tilalle tulee kirkkomusiikin osaston ja Kuopion osaston muodostama kirkkomusiikin oppiaineryhmä osaksi klassisen musiikin X-osastoa. Samalla koko kirkkomusiikin professuuri lakkautetaan. Musiikkitalossa on oma Organosali, jossa on kolmet urut. Yleisölle on luvassa kirkkomusiikkiosaston järjestämiä konsertteja.
Esimakua saa kirkkomusiikkiosaston 60-vuotisjuhlakonserteissa 29.3-3.4. Lisätietoja: http://kimu.siba.fi
Konserttien radioinnit kuultavissa 10.4 alkaen sunnuntaisin 10.30 Radio Deissä. Osaston johtaja Timo Kiiskinen Radio Deissä Viikon vieraana 28.3-1.4. klo 15.20
Kuuntele miten Timo Kiiskinen vastaa Pekka Simojoen kehotukseen laittaa koko kanttorien koulutus uusiksi: