Kasvosokeus on aiheuttanut kirkkoneuvos Pekka Huokunalle noloja sosiaalisia tilanteita
Pekka Huokuna on kovasti mukava mies tavatessa, joviaali ja ystävällinen savolainen. Vaan tullessaan seuraavan kerran vastaan, vaikkapa kadulla tai kokkareilla, hän voi käyttäytyä kuin ei olisi koskaan kohdannutkaan toista. Ikään kuin ei enää tuntisikaan.
Onko korkea asema kirkossa kihahtanut päähän? Samaa outoa käytöstä esiintyi tosin kuulemma jo entisissä seurakuntatöissä.
– Minulla on vaiva, josta tiedetään vähän: kasvosokeus. Mieleeni ei jää välttämättä mitään kuvaa sellaisistakaan ihmisistä, jotka olen tavannut useita kertoja. Jo seurakuntapappina kärsin siitä, etten tuntenut seurakuntalaisiani, ja kun luulin tuntevani, arvaus meni yleensä pieleen, Pekka Huokuna selittää.
Hän piti itseään pitkään vain erityisen huonomuistisena kasvojen suhteen. Vuonna 2008 Ruotsin prinsessa Victoria kertoi julkisuudessa kasvosokeudestaan eli prosopagnosiasta. Huokuna tiedosti kuuluvansa siihen noin kahden prosentin joukkoon, jolla on kyvyttömyys tunnistaa ihmisiä kasvoista.
Kasvosokeudesta seuraa kiusallisia sosiaalisia tilanteita, kun niin tutut kuin tuntemattomatkin sekaantuvat.
– Ristiäisissä olen munannut monesti, kun en muista enää ristiäiskotiin tultaessa, kuka olikaan lapsen isä ja kuka äiti. Pahimpia ovat kaikenlaiset kokkareet. Pölähdän paikalle eikä minulla ole mitään käsitystä, ketä ihmiset oikeastaan ovat. Tajuan, että todennäköisesti iso osa heistä pitää minua tylynä ja kopeana.
Kirkkoneuvos kertoo hauskan kuuloisia anekdootteja tapauksista, joissa hän ei ole muistanut ihmistä kohdatessaan tämän uudelleen, jopa vain parin tunnin päästä. Tilanteet ovat tosiasiassa monesti molemmille osapuolille vaikeita.
Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajan tehtävä vaatii jatkuvaa ihmisten kohtaamista. Siihen nähden Pekka Huokuna on selviytynyt työssään hämmästyttävän hyvin kasvosokeudestaan huolimatta.
Lue tämän viiko Sanasta, mitä Pekka Huokuna ajattelee kirkon tulevaisuudesta.
