Kirjoittanut
Kirkossa käyvät lapset pystyvät harvoin osallistumaan jumalanpalvelukseen hiljaa paikoillaan istuen. Teologi ja yliopiston lehtori Sini Hulmin mukaan niin ei tarvitsekaan olla.
”Jos lapselta edellytetään hiljaa paikallaan kirkonpenkissä istumista, hän ei pysty omaksumaan kristillisen uskon ja elämän sisältöä”, sanoo Helsingin yliopiston liturgiikan ja homiletiikan yliopiston lehtori Sini Hulmi. Täysin kirkkotilasta eristettyjen leikkihuoneiden rakentamista hän ei kuitenkaan suosittele.
Pienten askelten äänet ja jatkuva leikkimiseen liittyvä puheensorina ovat tuttuja monelle kirkossakävijälle. Kyse ei ole lasten levottomuudesta ja kyvyttömyydestä olla hiljaa paikoillaan. Liikkuminen, tekeminen ja elämyksellisyys ovat lapselle luontaisia tapoja oppia ja omaksua uusia asioita.
”Jos lapselta edellytetään hiljaa paikallaan kirkonpenkissä istumista, hän ei pysty omaksumaan kristillisen uskon ja elämän sisältöä. Hän saattaa kenties istua pakotettuna hiljaa ja liikkumatta paikoillaan, mutta ei ole pystynyt sisäistämään messun merkitystä ja kristillisen uskon sisältöä”, Hulmi kertoo.
”Lapsen elämään kuuluu myös pysähtymistä ja pyhän ihmettelemistä hiljaisuudessa, mutta jollakulla ne hetket ovat lyhyempiä, toisella pidempiä. Kaikille aikuisillekaan ei ole mahdollista istua pitkään aloillaan hiljaa”, Hulmi muistuttaa.
”Liikkuminen kirkossa voi auttaa lasta kokemaan olevansa pyhässä tilassa. Näin hän myös ikään kuin oman ruumiinsa avulla tulee kokeneeksi pyhän tilan merkityksen.” Juoksemista kirkossa Hulmi ei kuitenkaan suosittele siihen liittyvien turvallisuusriskien vuoksi: lapsi helposti satuttaa itsensä törmätessään johonkin tai johonkuhun, kuten muuallakin sisätiloissa juostessa. Vanhempi ei myöskään pysty keskittymään palvelukseen, jos hän on huolestunut lapsensa hyvinvoinnista.
”Jos on ihan hirveän pakko juosta – niin kuin joillekin on, voisi välillä käydä juoksemassa ulkona vaikkapa kirkon ympäri. Siitä voisi ottaa aikaa. Montako sekuntia nopeammin menee kuin edellisenä pyhänä? Energian purkamisen jälkeen voi taas palata Pyhän ihmettelyyn”, Hulmi neuvoo.
Lasten hengellisyys kokonaisvaltaista
Lapset kokevat asiat kokonaisvaltaisesti – myös hengellisyyden. Siksi olisi hyvä, mikäli messussa olisi virikkeitä kaikille aisteille. Hulmi puhuu ”aistien liturgiasta”.
”Lapsi elää mukana messussa, jos hän voi käyttää siellä kaikkia aistejaan: näköaistia, kuuloaistia, tuntoaistia, liikeaistia, hajuaistia ja makuaistia”, hän selittää.
”Messuja pohtivat seurakuntien työntekijät voisivat ottaa mallia hyvistä lasten teattereista tai konserteista, joissa intensiteetti ja kohtaaminen ovat niin suurta, että moni vilkaskin lapsi on keskittyneesti mukana elämässä ja seuraamassa tapahtumia”, Hulmi opastaa.
Leikkiminen lapselle luontaisinta
Leikkiminen on lapselle luontainen tapa olla ja elää. Leikin kautta lapsi voi saada kokemuksia myös Jumalasta ja uskonnollisista asioista.
”Kirkkotilaankin mahtuu leikkiä. Messussa on aikuisia varten välillä lasten näkökulmasta kovin pitkiä sanallisia osia. Silloin lapsi voi elää mukana pyhässä tilassa leikkinsä välityksellä”, Hulmi selittää.
Hän ei kuitenkaan suosi monista kirkoista löytyviä täysin kirkkotilasta eristettyjä leikkihuoneita. ”Mitä lähempänä alttaria leikkitila on, sitä paremmin lapsi kokee olevansa osa messua viettävää yhteisöä. Erilleen sijoitettu – kenties äänieristetty – leikkihuone viestii puolestaan siitä, että lapset ovat häiriötekijä messussa. Heidät sijoitetaan eristyksiin, jotta aikuiset saavat osallistua Pyhän kohtaamiseen.”
Suomessa leikkitilat tai -huoneet löytyvät yleensä kirkkotilan takaosasta läheltä ulko-ovia. Monissa Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden kirkoissa lasten oma paikka on rakennettu kirkkotilaan keskeiselle paikalle. Lapsi voi leikkiä tai levätä ”Pyhän keskellä”. ”Lapsi on lähellä alttaria, näkee ja kuulee, mitä siellä tapahtuu ja samalla saa lapsen luonteelleen ominaisella tavalla liikkua ja leikkiä”, Hulmi toteaa.
Ortodoksisen kirkon palveluksissa ihmiset yleensä seisovat ja Hulmi huomauttaa liikkumisen olevankin siellä tavanomaisempaa kuin Suomen luterilaisessa kirkossa. ”Ortodoksisessa kirkossa (puolestaan) moniaistillisuus on niin vahvasti läsnä, että lasten on luontevaa olla siellä.”
Miten häiritseviin lapsiin tulisi suhtautua?
Monet lapsiperheet jättävät tulematta kirkkoon, sillä pelkäävät lapsensa häiritsevän muuta kirkkokansaa. Joskus lasten ääniä tai kulkemista kirkkotilassa saatetaan kommentoida kriittisesti tai luoda merkitseviä katseita lasten suuntaan. Miten sitten täytyisi suhtautua, jos kokee lasten häiritsevän omaa messunviettoa?
”Kannattaa muistaa, mitä Jeesus sanoi, kun opetuslapset estelivät lapsia tulemasta hänen luokseen: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.” Lapsilla on oikeus tulla messuun ja oikeus Pyhän kohtaamiseen, vaikka he eivät pystyisikään käyttäytymään yhtä rauhallisesti kuin aikuiset. ”Messu ei ole Jumalan kansan juhla, jos lapset eivät ole sinne tervetulleita.”
Jokaisen olisi myös hyvä miettiä, miksi äänet häiritsevät itseä. Hulmi kuitenkin muistuttaa, että monia lasten äänet eivät häiritse ollenkaan, vaan he kokevat niiden tuovan messuun ”elämän tuntua”.
Hulmi myös huomauttaa, että kirkkojärjestyksen mukaan seurakunnan tehtävänä on tukea lapsen vanhempia kristillisessä kasvatuksessa. ”Seurakunta merkitsee kaikkia seurakuntalaisia, siis myös sitä kirkkokansan jäsentä, jonka mielestä lapset häiritsevät.”
Hulmin mielestä olisi tärkeää, että lapsi kohdataan messussa ihmisenä. ”Myös lapsi hakee kirkosta kohtaamista ja omaa paikkaansa”, Hulmi arvioi. ”Jos kirkossa olevat aikuiset kohtaavat lapsen ja osoittavat hänen kuuluvan porukkaan, lapsella ei ole samassa määrin tarvetta hakea huomiota tavoilla, jotka joku voi kokea häiriöksi.”
Lapset mukana messun tekemisessä
Lasten messuun osallistumisessa on hyvä ottaa huomioon myös lasten osallistaminen messun toteutukseen.
”Jumalanpalveluksen yhteisöllisyyttä on viime aikoina korostettu. Olisi hyvä entistä enemmän muistaa ottaa huomioon myös lapset. He voivat osallistua monin eri tavoin messun valmisteluun ja toteutukseen. Kaikki lapset eivät halua tai uskalla ottaa sellaisia tehtäviä, mutta heillekin on tärkeää, että messun vastuuhenkilöissä on sekä lapsia että aikuisia.”
Lapsissa on potentiaalia hyvin monenlaisten tehtävien toteuttamiseen messun etukäteisvalmisteluista alkaen.
Lasten vähäinen määrä
Se, ettei tuo lastaan kirkkoon koska pelkää tämän olevan häiriöksi, on karhunpalvelus seurakunnalle. ”Yhä harvempi tulevaisuuden aikuinen kokee saavansa turvaa elämäänsä kristinuskon Jumalasta, jos lasten määrä kirkossa jää nyt vähäiseksi. Näin siitäkin huolimatta, että osa ihmisistä voi aikuisena löytää tiensä kirkkoon, vaikka ei olisi siellä lapsena käynytkään”, Hulmi sanoo.
Lapsena omaksuttu uskonnollisuus ja luottamus Jumalaan ovat myös rikkauksia, jotka voivat kantaa läpi koko elämän. ”Lapsena opitut virret ja hengelliset laulut sekä toistetut rukoukset painuvat syvälle muistin lokeroihin. Sieltä ne kumpuavat tueksi vielä elämän toisessa päässä, silloinkin jos muistisairaus tai muu sairaus on vienyt kyvyn tai voimat tuottaa uutta rukoiltavaa tai sanottavaa. Tästä jäävät 80 vuoden kuluttua paitsi ne sen ajan vanhukset, jotka eivät nyt lapsena ollessaan ole löytäneet paikkaansa kirkossa”, Hulmi arvioi.
*
Lista tehtävistä, joita lapsi voi Hulmin mukaan tehdä messussa tai sen valmistelussa
-Kuvien piirtäminen käsiohjelmaan tai dataprojektorilla näytettäviin laulunsanoihin, ohjeisiin tms.
-Kirkon koristeleminen messua varten
-Kirkkoon saapuvien tervehtiminen
-Virsikirjojen jakaminen
-Alkutervehdyksen lausuminen
-Alkukulkueeseen osallistuminen
-Kuorossa laulaminen tai instrumentin soittaminen
-Rytmisoittimien soittaminen (ilman harjoittelua)
-Lukukappaleiden lukeminen
-Esirukoukseen osallistuminen lukemalla tai vaikkapa kantamalla esille kuhunkin rukousaiheeseen liittyviä esineitä tai piirtämiään kuvia
-Kolehdin kantaminen
-Osallistuminen ehtoollispöydän kattamiseen
-Ehtoollisessa avustaminen leivänjakajan leipälautasta kantamalla (Varsinainen ehtoollisen jakaminen on mahdollista vasta konfirmaation jälkeen.)
-Ehtoolliskäytäntöön liittyvien ohjeiden antaminen suullisesti seurakunnalle
-Rauhantervehdykseen kehottaminen ja rauhan toivottaminen ikään kuin malliksi muille
