Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Kirkollisista asioista vastaava ministeri puuttunut ennenkin kirkon asioihin

 

Tutkija Ville Jalovaara kritisoi Kotimaa24-sivustolla sisäasiainministeri Päivi Räsäsen yleisönosastokirjoitusta Helsingin Sanomissa (19.12.). Räsänen vetosi kirjoituksessaan hallinto- ja perustuslakiin, ja kysyi ”syrjiikö kirkko omia jäseniään”. Jalovaaran mukaan viime vuosikymmeninä on ollut harvinaista, että kirkollisista asioista vastaava ministeri ottaisi kantaa kirkon asioihin. Lehdistökatsaus osoittaa kuitenkin, ettei näin ole.

Vuonna 2010 kirkkoasioista vastaava kulttuuriministeri Stefan Wallin toivoi kirkon kertovan selkeästi kantansa homopareihin.

”Monet odottavat kirkon osoittavan nyt, että rakkaussanoma koskee kaikkia. Mielestäni homoparien siunaus olisi rukousta selkeämpi osoitus tästä. Tarkoitan nimenomaan siunausta, vihkiminen olisi kirkon päätettävissä, tarkensi Wallin Huomenta Suomen Lauri Karhuvaaran haastattelussa”, MTV3 raportoi 10.11.2010.

Fida neliöb. 19.-31.12.

Vuonna 2002 kulttuuriministeri Kaarina Dromberg esitti Vantaan Lauri -lehdessä, että kirkossa tulisi ottaa käyttöön ”tasa-arvotesti, jolla mitattaisiin kirkkoherraksi pyrkivien pappien yhteistyökykyä ja suhtautumista toiseen sukupuoleen”.

”Testi pitäisi tehdä sen vuoksi, että äänestäjät varmuudella tietävät, mitä äänestävät, Dromberg tuumii”.

Myös muut ministerit kuin kirkkoministerit ovat ottaneet kantaa kirkon asioihin.

”Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) on allekirjoittanut avoimen kirjeen, jossa vaaditaan kirkkohallitusta lakkauttamaan tuet naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen kielteisesti suhtautuvilta kirkon järjestöiltä, kertoo Kotimaa-lehti”, kirjoitti Turun Sanomat 29.3.2011.

Satakunnan Kansassa (29.8.2008) Brax oli tyytyväinen ”kirkon uusimpiin kannanottoihin homojen oikeuksista”.

”Erityisesti arkkipiispa Jukka Paarman lausunnot miellyttävät ministeriä. Brax katsoo, että kirkko tukee arkkipiispan johdolla perheen sisäisen adoption sallimista myös homoille ja lesboille.”

”Paarman lausunnot liittyvät myös sisäiseen adoptioon. Paarman johdolla myös kirkkohallitus tukee minun aloitettani ja oikeusministeriön lakiesitystä. Paarma on ihan oikeilla linjoilla. Luotan kirkkooni nyt enemmän kuin koskaan, Brax hymyilee.”

Päivi Räsäsen maanantaisen mielipidekirjoituksen taustalla oli pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymien päätös jättää tietyt lähetysjärjestöt ilman talousarviomäärärahaa.

”Onko kirkko omassa toiminnassaan demokraattinen? Noudattaako kirkko hyvän hallinnon periaatteita, huolehtiiko se riittävästi omantunnonvapaudesta ja huolehtiiko se, ettei niitä syrjitä, jotka toimivat kirkon opin ja tunnustuksen mukaan?” hän kirjoittaa.

Räsäsen mielestä on kyseenalaista, voidaanko seurakunnan avustustoimintansa ehdoksi asettamia perusteita pitää asiallisina ja tasapuolisina.

”Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen opin arviointi ei ole paikallisseurakuntien tehtävä”.

Lue Ville Jalovaaran arviot Räsäsen kirjoituksesta

 
Artikkelibanneri perussanoma