Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Kirkolliskokousviikko alkoi Turussa

 

Turun Tuomiokirkko: KUVA: Wikimedia Commons

Tällä viikolla vietettävä kirkolliskokous alkoi avajaismessulla Turun tuomiokirkossa. Eläkkeelle jäävä piispa Wille Riekkinen saarnasi messussa. Saarnassaan Riekkinen muistutti, että kirkolliskokouksen talouden ja rahan käsittelyyn tarvitaan kekseliäisyyttä, taitoa ja pihiyttäkin.

– Oleellisinta on kuitenkin se, että kirkko saa olla kirkko, jossa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit toimitetaan Kristuksen asetuksen ja tahdon mukaisesti. Että koko kirkossa syrjäseutuja unohtamatta huolehdimme lähetyksestä, kasvatuksesta ja diakoniasta, Riekkinen sanoi.

Jesajan kirjasta saarnannut Riekkinen muistutti, että profeetta kutsuu parannuksen tekoon, pois tekohurskaudesta, liiasta uskonnollisuudesta ja siihen liittyvästä omahyväisyydestä.

– Hän kutsuu meitä elämään todeksi uskoamme Jumalaan, kaikkien ihmisten Isään.Se tapahtuu kunnioittamalla toisia ihmisiä – Jumalan kuvaksi luotuja – toteuttamalla oikeudenmukaisuutta ja auttamalla hädänalaista ja sorrettua. Sen tulee avata kukkaron nyörit vaikkapa Itä-Afrikan nälkäkatastrofin tajuttuamme. Samalla se tarkoittaa luopumista kaikenlaisesta syrjinnästä, pahoista puheista ja vihanlietsonnasta.

Sekl neliöb. 20.-26.12.

– Kristuksen sanansaattajina teemme sen yhdessä, toinen toistamme kunnioittaen, tukien ja rukoillen myös tämän kirkolliskokousviikon aikana, muistutti piispa Riekkinen.

Kirkolliskokousviikolla käsitellään muun muassa Kirkko 2020 – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselontekoa sekä kirkon keskusrahaston talousarviota vuodelle 2012.

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie