Kirjoittanut
Diakonian asiakkaat kokevat tulevansa kohdatuiksi ja kuulluiksi. He luonnehtivat saaneensa apua joustavasti ja nopeasti. Diakoniatyö saa paremmat arviot kuin moni yhteiskunnan tarjoama apu.
Diakoniajohtaja Seppo Sulkko Kirkkopalveluista on viime vuosina kuunnellut diakoniatyön asiakkaiden kokemuksia 20:lla eri paikkakunnalla, joissa ryhmähaastatteluihin on osallistunut yhteensä yli 300 ihmistä.
Heidän joukossaan on ollut mm. yksinhuoltajia, köyhien lapsiperheiden vanhempia, eri-ikäisiä pitkäaikaistyöttömiä ja sairaita, nuoria mielenterveyskuntoutujia, köyhyysrajalla sinnitteleviä eläkeläisiä sekä säännöllisen ruoka-avun varassa eläviä.
Sulkko sanoo, että kirkon diakonia on avun tarvitsijoiden keskuudessa arvostetumpaa kuin moni yhteiskunnan tarjoama apu.
– Asiakkaat kokevat saavansa diakoniatyöntekijöiltä apua joustavasti, luotettavasti ja nopeasti. He myös tuntevat tulleensa kuulluksi ja kohdatuiksi kiireettömässä ilmapiirissä.
– Moni sanoi, että diakoniatyöntekijät ovat heidän ainoita puolestapuhujiaan.
Asiakkaat arvostavat kirkon avun monipuolisuutta: ruoka- ja keskusteluapua, taloudellista apua, ryhmätoimintaa, yksilövastaanottoja, virkistys- ja vapaaehtoistoimintaa, yhteisöruokailuja, retkiä jne.
– Samalla he ihmettelevät, miksi kirkko ei voimakkaammin profiloidu syrjäytyneiden ja köyhien oikeuksien puolustajaksi. Yksi ryhmään osallistunut kysyi ihan aiheellisesti, onko kirkon aarteiden puolustaminen jätetty yksin diakoniatyön pienten resurssien varaan.
Sulkko toivoo, että kirkon diakoniatyöntekijät ottavat hyvän palautteen todesta – itselleen aitona kiitoksena hyvästä työstä.
Eri-ikäisiä diakoniatyön asiakkaita näyttävät yhdistävän monet, samat huolet: terveys- ja talousmurheiden kasautuminen sekä yksinäisyys. Kun rahaa on vähän, ei liikkumiseenkaan ole varaa edes julkisilla kulkuvälineillä, mikä kapeuttaa elämää. Elämänpiiri rajoittuu kävelyetäisyydelle.
Arki ja pyhä eivät erotu millään tavalla, eikä odotettavissa ole vaihtelua tai lomaakaan.
Voimavaroikseen monet diakoniatyön asiakkaat mainitsevat lemmikkieläimensä, joille helposti suodaan enemmän herkkuja kuin itselle. Lisäksi iloa tuovat mm. vertaisryhmät, liikunta, perhe ja ystävät sekä vapaaehtoistoiminta.
Virallisista auttamisjärjestelmistä esimerkiksi Kela ei ole saanut kertaakaan positiivista mainintaa ryhmäkeskusteluissa:
– Asiakkaat pitävät sen tukiviidakkoa monimutkaisena ja valkeaselkoisena sekä apua riittämättömänä. Kritiikkiä sai myös digitalisaatio; kaikki asiat pitäisi hoitaa verkossa, vaikka ihmisellä ei olisi edes tietokonetta ja verkkopankkitunnuksia. Järjestelmä myös ylläpitää ns. rakenteellista köyhyyttä, josta on vaikea päästä ulos.
Sulkko arvioi palvelujärjestelmän perustuvan ”normin mukaiseen” elämään:
– Minun mielestäni sellaista ei ole olemassakaan! Liian paljon keskitytään yksittäiseen asiaan eikä ihmiseen, jonka todelliset voimavarat otetaan vain pintapuolisesti huomioon.
