Kirjoittanut
Moni kirkon käyrä osoittaa lattianrakoon. Näkyisikö raosta myös armon vilauksia? Olli Valtonen ei rajaisi Jumalaa tiukkaan oppiin, Soili Haverinen taas terävöittäisi Jumalasta opettamista. Kirkossa Jumalasta pitää puhua – mutta miten?
Suomalaisista noin 69 prosenttia kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisema nelivuotiskertomus kertoo suomalaisten suhteesta kirkkoon ja tavoista ilmentää uskonnollisuutta. Julkaisun mukaan eri sukupolvien tavat sitoutua kirkon jäsenyyteen ja toimintamuotoihin poikkeavat toisistaan.
Alle nelikymppiset loistavat poissaolollaan
Dramaattisin muutos on tapahtunut alle 40-vuotiaiden kohdalla. Suhde kirkkoon on ohentunut, mikä näkyy kiinnostukseen kirkollisiin toimituksiin ja kirkon merkitykseen esimerkiksi kasteen, avioliittoon vihkimisen ja jopa hautajaisten kohdalla. Niiden merkitys on vähentynyt. Niinpä kirkon jäsenmäärissä on jo ennakoitavissa tulevien vuosien dramaattinen pudotus, sillä yhä harvempi kastaa oman lapsensa luterilaisen kirkon jäseneksi.
Syy on nelivuotiskertomuksen mukaan se, että yhä harvempi vanhempi uskoo kirkon sanomaan ja antaakin lapsen päättää kirkkoon kuulumisestaan myöhemmin itse. Tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki kertoi Radio Deissä vieraillessaan, että myös kotona tapahtuva kristillinen opetus on vähentynyt, ja siitä seuraa suoraan uskonnollisuuden laskua. Onko epäileviä ihmisiä perustamassaan Tuomasmessussa tavoittanut citypappi Olli Valtonen tai vanhan herätysliikkeen Sleyn suur-Helsingin piirivastaava Soili Haverinen huolissaan? ”
– Olen huolissani ennen kaikkea siitä, että tulevat sukupolvet ja nuoremmmat sukupolvet ovat selkeästi jääneet kristillisen sanoman ulkopuolelle hyvin suuressa määrin. Jos Jeesus antoi lähetyskäskyn tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen, sehän koskee kaikkia sukupolvia. Uudet sukupolvet ovat jääneet tavoittamatta. Kirkko on menettänyt paljon tärkeää tarttumapintaa, sanoo Soili Haverinen.
– Ryhmäpaine ei ole enää kirkon ja kristillisyyden suuntaan, mutta samalla siitä poistuu sellainen pakkopullan maku. Eli ei niin, että minut on rokotettu tuota [kristinuskoa] vastaan jo pienenä, vaan selkeästi kristinuskoa tarkastellaan jonain muuna kuin jollain sellaisena, mikä on pakko omaksua pienenä, pohtii aiemmin tekemässään opiskelijatyössä ilmiöön törmännyt Haverinen.
”En ihmettele, että naiset ovat poistumassa suuremmassa määrin kuin miehet. Se liittyy siihen, millä tavalla kirkko ilmaisee itseänsä tälle porukalle ja minkälaisia arvoja se tuo esille.” – Olli Valtonen
– Näin helsinkiläisenä en voi muuta kuin ihmetellä tuota lukua, että 69 prosenttia vielä kuuluu kirkkoon. Hirveä määrä. Mutta se kertoo myöskin siitä, kuinka erilainen on pääkaupungin tilanne verrattuna maaseutuun, Olli Valtonen toteaa eikä ihmettele sitä, että Helsingissä kirkkoon kuuluu paikoin alle puolet alueen ihmisistä.
– En ihmettele, että naiset ovat poistumassa suuremmassa määrin kuin miehet. Se osin liittyy siihen, että millä tavalla kirkko ilmaisee itseänsä tälle porukalle ja minkälaisia arvoja se tuo esille. Ajatellaan esimerkiksi kysymys homoseksuaalisuudesta. Luulen, että se koskettaa naisia paljon enemmän kuin miehiä, koska miehissä on aika paljon homokammoisia, Olli Valtonen arvelee.
Estäisikö homojen vihkiminen alle 40-vuotiaiden jäsenkatoa?
Kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan alle 40-vuotiaissa naisten arvoissa korostuvat tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin ja vähemmistöihin liitetyt yhtäläiset oikeudet. Kirkosta eronneet ovat Hanna Salomäen mukaan kokeneet kirkon sortavan joitakin ryhmiä. Mitä sitten pitäisi tehdä tässä tilanteessa, Sleyn Luther-kirkon teologi Soili Haverinen?
– Vaikka on huolestuttava asia, että kirkon jäsenmäärä vähenee, niin se että me lähdetisimme korjaamaan sitä ilman, että katsotaan mitkä ovat juurisyyt, olisi iso virhe. Kirkossa pitäisi tiedostaa tämä.
– Kristillistä opetusta täytyy syventää – peilata enemmän siihen, mikä on tämän ajan henki, mistä se nousee ja mitkä ovat sen perusväitteet, ja miten taas kristillinen usko suhtautuu siihen. Sitä mitä voidaan tarkastella on tietenkin se, että olemmeko me kommunikoineet riittävän selkeästi sitä, minkä pohjan kristillinen usko antaa jokaisen ihmisen äärettömälle ihmisarvolle. Eihän avioliiittoon vihkiminen ole se, missä ihmisarvo myönnetään vaan kaste.
Kirkon työntekijöissä ja jäsenissä löytyy siis konservatiivisesti avioliittoon suhtautuvat kannattajansa. Aiheesta käytävä dialogi on tosin polarisoitunut varsinkin someaikana. Koska harva konservatiivi on valmis muuttamaan kantaansa vastakkaiseksi, Valtosen mukaan tyylillä on iso merkitys, kun puhutaan dialogista. Voiko siis rakentavampi keskustelun ja kohtaamisen tyyli auttaa tilanteessa, jossa kirkossa pidetään vielä arvokonservatiivista lippua korkealla Olli Valtonen?
– Minun mielestäni tyylillä on aivan hirvittävän suuri merkitys. Se on itsestään selvää, että vain toista ja toisen mielipidettä kunnioittava argumentti johtaa jonnekin, Valtonen muistuttaa.
Siinä missä Valtonen haastaa konservatiiveja kilvoittelemaan toisen henkilön ja tämän mielipiteen kunnioittamisessa, Haverinen haastaa vastavuoroisesti liberaaleja.
– Ei anneta väärää todistusta lähimmäisestä. Ei syytetä syrjinnästä julkisuudessa konservatiiveja, kun he varmastikin ymmärtävät, että siellä taustalla ei ole halu asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Se antaisi kirkon viestistä paremman kuvan, jos myös kirkon liberaalit sanoisivat, että konservatiivit eivät halua syrjiä ketään vaan olla ainoastaan uskollisia kirkon uskolle ja pitää ihmisarvosta kiinni siitä huolimatta, mutta että olen itse tästä eri mieltä.
”Eivät ihmiset halua sitoutua, jos kirkko ei itsekään sitoudu omaan identiteettiinsä ja siihen mitä se itse edustaa.” – Soili Haverinen
Jos arvot ovat muutoksessa, myös usko kristinuskon Jumalaan on ollut murroksessa. Vuonna 1999 suomalaisista 47 prosenttia ilmoitti uskovansa kristinuskon Jumalaan, kun vuonna 2019 vastaava luku oli 25 prosenttia.
Kirkko tavoittaa vielä valtaosan 15-vuotiaista rippikoulussa, mutta 15–29 -vuotiaista vain viisitoista prosenttia uskoo kristinuskon opettamaan Jumalaan, kun taas 22 prosenttia kertoi uskovansa henkimeedioihin ja kanavointiin. Vaikka uskonnollisuus vähenee, etsijyys on kasvanut.
Mitä ja miten puhua Jumalasta ja Jeesuksesta, jos yhä harvempi käy Jumalan sanan kuulossa kirkossa? Ja kun vain joka kymmenes suomalainen lukee Raamattua vähintään muutaman kerran kuukaudessa.
– Jos kirkon sanoma on epäselvä, ja jos se häpeää omaa Raamattuansa ja tunnustustansa, niin eihän se vedä ihmisiä puoleensa. Eivät ihmiset halua sitoutua, jos kirkko ei itsekään sitoudu omaan identiteettiinsä, ja siihen mitä se itse edustaa, Haverinen pohtii.
Olli Valtonen tarkastelisi viestiä suhteessa sen vastaanottajaan.
– Meidän täytyisi tarkistaa sitä, mitä me opetamme. Tällä hetkellä viesti, joka lähtee kirkolta, on vähän kummallinen. Jos ajattelen kaikkia paatuneita kavereitani, jotka eivät ole millään tavalla tekemisissä näiden uskon asioiden kanssa, niin eivät he ole ihan varmoja, että onko kirkolla hyvä uutinen vai huono uutinen. Hyvä uutinen on se, että jos sinä ajattelet samalla tavalla kuin minä, niin sinä pelastut. Jos sinä ajattelet toisella tavalla, niin sinä joudut kadotukseen, Valtonen heittää.
Tässä välissä Soili Haverinen kysyy Valtoselta, ovatko nämä paatuneet kaverit ymmärtäneet oikein sen, mikä kristillisen sanoman ydin on, jos kerran olennaista on miettiä, ovatko he samaa mieltä kuin hän.
– Meidän täytyisi uudelleen ruveta miettimään sitä, ketkä pelastuvat. Mitäs jos se onkin sillä lailla, että Jeesus pelastaa… kaikki. Miksi meillä tarvitsisi olla sellainen pieni uhkapointti siinä takana, että Jeesus pelastaa vain, jos ajattelet sillä tavalla kuin mitä kirkko opettaa – ja kukaan ei tiedä, mitä kirkko täsmälleen ottaen opettaa, Valtonen haastaa.
– Tietenkin se kristillisen uskon näkökulmasta ei ole sellainen asia, jonka me ihmiset voimme päättää, vaan joka on meille annettu ja ilmoitettu Jeesuksen kautta. Se toisaalta vapauttaa – se ei ole mitään sellaista, mitä meidän itse pitäisi itsestämme löytää. Jokainen ihminen on siinä mielessä radikaalisti samalla viivalla.
KUUNTELE Viikon debatti [Radio Dei 11.11.2020]
Eikä tässä vielä kaikki – heitetääs bonuksena vielä se evankelistakortti pöytään
Joku saattaa muistaa, että aikoinaan Olli Valtonen teki yhteistyötä evankelis-luterilaisen kirkon papiksi vihityn, mutta paremmin evankelistana yli kirkkokuntarajojen vaikuttaneen ja tunnetun Kalevi Lehtisen kanssa. Vaikka tässä debatissa keskustelu pyöri kirkkoon eroamisen syistä ja tavoista sanoittaa Jumalasta suomalaisille, Tänään Kalevi Lehtinen – kirjan vuonna 1989 kirjoittanut Valtonen saa vielä kuulla, mitä hänen vanha ystävänsä haastoi näistä samoista teemoista lähes 10 vuotta sitten hieman ennen kuolemaansa. Kuuntele Lehtisen kommentti ja debatistien pohdinnat siihen.
