Pitäjäntuvalta, jossa seurakunta nyt kokoontuu, näkee palaneen kirkon mustuneille raunioille.
Syntymäkotini oli iso, vanha puutalo. Se oli rakennettu ilmeisesti jo 1800-luvun puolella. Punainen talo, valkoiset ikkunanpuitteet ja talon edessä kaunis kuisti. Kun olin 7-vuotias, meille rakennettiin ajan mittapuun mukaan moderni, matala tiilitalo.
Äiti kertoi, että olin sanonut ärrää sorauttaen: ”Typerä tiilitalo!”
Talo tuoksui uudelta ja siinä oli kaikki mukavuudet, mutta se ei ollut se oikea koti.
Rautjärven kirkon palosta oli kulunut uudenvuodenpäivänä tasan viikko. Menin silloin toiseen lähiseudun kirkkoon, uudempaan ja kiviseen. Jos olisin 7-vuotias, olisin varmaan sanonut taas ärrää sorauttaen, ”Typerä kirkko, väärä kirkko”, joka seisoi pystyssä, kun se oikea kotikirkko oli palanut poroksi.
Olin käynyt tässäkin kirkossa usein ja se oli tuttu. Niinpä en arvannut, millaisia tunteita ensimmäinen tulipalon jälkeinen kerta siellä herätti. ”Ei tämä ole niin kaunis kuin minun kirkkoni.”
Sisällä kirkossa oli tietenkin paljon samaa: alttari, kyntteliköt, alttaritaulu, saarnapönttö… Se toi mieleen jo lapsuudesta tutun kirkon paikat, joihin ei voi enää koskaan palata. Katse kulki eri puolella kirkkoa ja mieli muisteli sitä kautta. Surua tuli pintaan.
Kirkonmenot etenivät normaalisti. Papilla oli kaunis ja rauhoittava ääni.
Kanttori soitti urkuja normaalia kovempaa. Ehkä hän peitti sillä äänensä mahdollisen pettämisen – tai sitten se oli vain flunssaa. Hän oli ollut urkuparvella tulipalon syttyessä joulupäivänä.
Jumalanpalveluksen aiheena oli Jeesus-nimi. Ihana aihe, ajattelin. Välillä mieli lähti harhailemaan ja mietin, mikä kaikki täällä palaisi. Kirkonpenkit ainakin. Pohdin, sytyttäisivätköhän ne puulattian. Ehkä. Kuusi roihuaisi komeasti. Kiviseinät jäisivät. Säästyisivätkö hienot lasimaalaukset? Jospa vain nokeentuisivat ja ne voisi puhdistaa.
Virsi soi lohdullisena: On Jeesus-nimi ihanin sielulle uskovalle. Se lohdun antaa vaivoihin, tuo rauhan ristin alle. Se rohkaisee ja puhdistaa ja hoitaa särkyneitä. Se uupuneita vahvistaa ja ruokkii nääntyneitä.
Pappi käsitteli saarnassaan seurakuntaa kohdannutta onnettomuutta paljon. Ruokolahden seurakunta oli juhlinut juuri vuoden ajan 450-vuotista olemassaoloaan. Oli ollut monenlaista tapahtumaa ja iloa. Sitten juhlavuoden lopulla tuli yllättävä onnettomuus ja murhe: yksi seurakunnan kirkoista, Rautjärven kirkko, paloi poroksi.
Vaikka rakennukset katoavat, sanoma jouluna syntyneestä Vapahtajasta ei katoa. Pappi muistutti tapaninpäivänä kirkon raunioilla puhuneen piispan ajatuksesta.
Saarna jatkui ajatusten suuntaamisella tulevaisuuteen. Tuhkasta nousee jotain uutta; vanhan tilalle kasvaa aina uutta. Ei ole syytä jäädä masennukseen.
Koin, etten ole oikein valmis suuntaamaan katsetta sillä tavalla tulevaan. Tapahtuma on niin tuore ja ensin pitää saada vielä surra. Toki ajatus siitä, rakennetaanko jotain tilalle, nousi mieleen jo joulupäivänä, kirkon rippeiden palaessa.
Ulkoportailla tapasin tulipalosta pelastuneen tutun. ”Miten olet jaksanut?”, kyselen. ”Vaikeaa on ollut”, hän vastasi.
Jonkun aikaa kuunneltuani sanoin: ”Kiva, että olette hengissä”. Hänen katseensa kirkastui hetkeksi. ”Niin, sehän on tärkeintä”.
Mieshenkilö vieressä selitti papille tarmokkaasti, miten tähän kirkkoon on saatava nykyistä paremmat poistumistiet. Kukin käsittelee tapahtunutta omalla tavallaan.
Uutisotsikoista Rautjärven palo on jo väistynyt tuoreempien uutisten tieltä. Täällä asian kanssa eletään kauan.
”Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä”, Raamattu sanoo. Hän sanoo kuitenkin asuvansa kansansa keskuudessa. Ja täällä Suomessa tarvitaan varsinkin talvisin jotain käsintehtyä, minkä sisällä kokoontua.
Parhaassa tapauksessa kirkon menettäminen synnyttää yhteishenkeä ja motivoi talkootyöhön. Ehkäpä mahdollinen talkoilla tehty kirkko saa myös avaamaan sen oven useammin. Aika näyttää.
Uusi kirkkovaltuusto kokoontuu tammikuun puolivälissä ja alkaa selvittää tulevaisuuden ratkaisuja. Toistaiseksi jumalanpalveluksiin kokoonnutaan Pitäjäntuvalla. Se on yli 100-vuotias rakennus palaneen kirkon lähellä. Sen ikkunoista voi nähdä kirkon tummat rauniot.
