Kirjoittanut
Elokuvaohjaaja Klaus Härö kehottaa elokuvillaan anteeksiantoon ja kuuntelemaan omantunnon ääntä. Hän puhuu avoimesti Jumalan armosta ja siitä, että asioilla on merkitys.
Eilen esitettiin Postia pappi Jaakobille -elokuva osana Suomen Raamattuopiston Hengellisten Syventymispäivien ohjelmaa. Sen jälkeen Luther-kirkossa kuultiin ohjaaja Klaus Härön luento. Elokuva julkaistiin vuonna 2009. Ohjaaja kertoi, ettei olisi voinut aikanaan mitenkään kuvitella, että ”pieni, vaatimaton ja hidastempoinen elokuva, jossa on vanhoja ihmisiä ja uskonnollinen aihe” kerää ihmisiä katsomaan sitä ja keskustelemaan siitä vielä lähes kymmenen vuoden kuluttua. Hänen mielestään on hämmentävää, miten hyvin elokuva otettiin vastaan toisaalta median ja ei-uskovien keskuudessa, toisaalta eri puolilla maailmaa ja erilaisissa kulttuureissa.
Minkälaisen viestin haluamme jättää jälkipolville?
Klaus Härö paljasti olevansa ennenkaikkea kirjailija ja tarinankertoja. Hän kiintyy ennen kaikkea hyviin tarinoihin ja uskoo, että tarinalla, joka koskettaa häntä itseään, on annettavaa myös muille. Härö ei pyri evankelioimaan elokuvillaan, eikä hänellä ole mitään yleispätevää ohjetta siitä, miten kristillisiä elokuvia tulisi tehdä.
– Mikään elokuvan aihe ei ole parempi tai huonompi kuin toinen. Yhä edelleen minua puhuttelevat tarinat lasten ja vanhempien välisestä suhteesta. Yksi elämän tärkeimmistä suhteista on suhde lapsen ja vanhemman välillä. Se on aina olemassa ja se kantaa hedelmää, joko hyvää tai huonoa. Siitä aiheesta on yhä paljon sanottavaa ja kerrottavaa.
Klaus Härön mukaan on erityisen tärkeää, minkälaisen viestin haluamme jättää jälkipolville. Hän toivoo, että voisi levittää elokuvillaan viestiä hyvyydestä.
– Maailmassa on tänä päivänä paljon tarinoita, jotka sanovat, ettei millään ole mitään väliä ja kaikki päättyy vain mustaan. Toiset elokuvat puolestaan sanovat, että kahmi vaan itsellesi, se on se tie elää tai että kaikki kääntyy lopulta hyväksi, vaikka miten valehtelisit tai pettäisit. Mutta Raamatun sana ja elämänkokemukseni opettaa, että näin ei ole. Toivon, että elokuvani jättäisivät jälkeensä jonkinlaisen kehotuksen hyvään, onpa se sitten anteeksiantoa, sitä, että ihminen hakee sovintoa läheisensä kanssa, tai sitä, että siitä huolimatta, että esteitä on tiellä, tekee sen, mitä kokee oikeaksi. Haluaisin jättää ihmisille tunteen siitä, että asioilla ja sillä, miten lähimmäisiä kohtelemme on merkitystä.
Postia pappi Jaakobille -elokuvassa näyttäytyy Jumalan armo
Postia pappi Jaakobille -elokuva kertoo Jaana Makkosen käsikirjoitukseen pohjautuen tarinan sokeasta, vanhasta Jaakob-papista (Heikki Nousiainen), joka saa henkilökohtaiseksi avustajakseen armahdetun elinkautisvangin, Leilan (Kaarina Hazard). Pappi tarvitsee Leilaa lukemaan hänelle saapuneita esirukouspyytöjä, joiden puolesta hän haluaa rukoilla.
Härö kuvaili, että hyvän tarinan lisäksi elokuvassa on olennaisen tärkeää, että sen pystyy visualisoimaan, kertomaan kuvina. Tämä onnistui erityisen hyvin Postia pappi Jaakobille -elokuvassa.
– Elokuvassa on kaksi henkilöä, joista toinen on jonkin asteen pahantekijä ja siihen liittyy uhka ja me emme tiedä, mikä se on. Sitten on toinen ihminen, jolla on vilpitön luottamus ihmisiin ja Jumalaan, mutta hän ei näe tämän toisen reaktioita. Tämä oli minusta elokuvallisesti kutkuttava tilanne.
Toisin kuin monet muut elokuvat, Postia pappi Jaakobille -elokuva puhui sen ohjaajan mielestä myös totta uskosta.
– Amerikkalaisissa elokuvissa saarnamies on usein joko huijari tai pyhimys. Tässä tekstissä arkinen, vähän apeakin suomalaisuus kohtaa pyhyyden kaipuun ja kurkotuksen kohti jotain ikuista ja kestävää.
Härö muistutti, että myös pettymykset kuuluvat uskovaisen elämään. Vaikeuksien kohtaaminen ei tarkoita sitä, ettei Jumala johdattaisi elämäämme, vaikka joskus niin saatamme luulla.
– Jos tutkitaan Raamattua, niin Jumalan johdatus ei ole sitä, että kaikki aina menee nappiin. Valitettavasti on ihmisiä, jotka lähtevät seurakunnasta, kun asiat eivät mene niin kuin he haluaisivat. Jumalan ensisijainen tahto meissä kaikissa, jotka häneen haluamme luottaa ja olla hänen lapsiaan, on se, että me pelastuisimme, tulisimme yhtenä päivänä perille hänen kotiinsa. Silloin Jumala vastaa, että ”johdatin sinua koko ajan”.
Pappi Jaakobin ja Laila Stenin tarina puhuu myös siitä, mitä tapahtuu sitten, kun ihminen ei enää kykene teoillaan ikään kuin lunastamaan paikkaansa maailmassa, kun häneltä otetaan hänen tehtävänsä pois.
– Moni ajattelee, että niin kauan kuin hän voi olla hyödyksi tai auttaa muita ihmisiä, niin Jumalalla on hänelle tehtävä. Mutta tämä kaikki viedään ihmiseltä jossain vaiheessa pois, joko tilapäisesti tai viimeistään iän myötä, kun voimat eivät riitä enää kaikkeen. Silloin näyttäytyy Jumalan armo, kun emme voi hänen hyväkseen enää mitään toimittaa, eikä rukouskaan oikein kanna. Jumalan sana sanoo, että hän on kaiken tehnyt ja sinä saat ottaa sen lahjana vastaan. Se on armoa.
Klaus Härö on ohjannut aiemmin elokuvat Näkymätön Elina (2003), Äideistä parhain (2005), Uusi ihminen (2007) ja Miekkailija (2015). Hänellä on parhaillaan tekeillä uusi elokuva, jonka kuvaukset aloitetaan syyskuussa. STT:n (2016) mukaan kyseessä on työnimellä Suomen Kuningas tunnettava elokuva. Se kertoo Hessenin prinssi Friedrich Karlista, jota kaavailtiin Suomen hallitsijaksi itsenäisyyden alkutaipaleella.
