Kirjoittanut
Professori Miikka Ruokasen mukaan länsimaisella lähetystyöllä on edelleen annettavaa, etenkin teologisessa tietotaidossa ja kristinuskon perinteisessä tuntemisessa.
Viime vuosina on puhuttu paljon kolonialismista ja sen yhteydestä lähetystyöhön. Esimerkkejä siitä, kuinka lähetystyö on valjastettu länsimaisten vallanpitäjien pyrkimysten ja tavoitteiden edistämiseen toki löytyy.
Esimerkiksi Belgian kuningas Léopold II kirjoitti 1883 belgialaisille lähetystyöntekijöille kirjeen, jossa lähettejä kehotettiin tulkitsemaan evankeliumi länsimaisten hallitsijoiden intressejä palvelevalla tavalla. Lähetystyöntekijöitä rohkaistiin alistamaan ja pakkokäännyttämään paikallisia. Léopoldin ”Vapaavaltio Kongossa” kuoli 10 miljoonaa paikallista belgialaisten väkivaltaisen riiston seurauksena.
Esimerkki on kuitenkin äärimmäinen, eikä anna oikeaa kuvaa lähetyksen historiasta, joka on monimutkainen ja laaja.
– Lähetystyön historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä tilanteista, joissa lähetystyöntekijät ovat olleet hyvin kriittisiä kolonialistisia vallanpitäjiä kohtaan, professori Miikka Ruokanen sanoo.
Lähetystyöntekijät kolonialistien kriitikkoina
Ruokanen kertoo kolme esimerkkiä eri mantereilta lähetystyöntekijöiden kriittisestä suhtautumisesta riistoa harjoittavia maamiehiään kohtaan. Etelä-Amerikassa jesuiitat olivat katolisen lähetyksen pioneereja. He olivat hyvin sopeutuneita paikalliseen kulttuuriin ja omaksuivat myös paikallisen kielen. Jesuiitat vastustivat voimakkaasti espanjalaisten ja portugalilaisten riistoa ja asettuivat paikallisten puolelle kolonialisteja vastaan.
Toinen esimerkki löytyy Afrikasta, nykyisestä Namibiasta, missä lähetystyöntekijät vastustivat saksalaisten väkivaltaisia toimia. Saksalaiset tappoivat 1904–08 lähes 100 000 hereroa, koska nämä olivat ryhtyneet kapinaan. Lähetystyöntekijät olivat hererojen puolella. Kun orjakauppa kävi kuumana Länsi-Afrikassa, lähetystyöntekijät olivat hyvin kriittisiä hirvittäviä vääryyksiä tehneitä maanmiehiään kohtaan.
– 1800-luvun puolivälissä Kiinassa länsimaalaiset harjoittivat tykkipolitiikkaa ja avasivat reitin oopiumkaupalle brittien johdolla. Lähetystyöntekijät, kuten Hudson Taylor, vastustivat tällaista toimintaa.
Ruokasen mielestä kolonialismista on tullut liian keskeinen teema, kun puhutaan lähetystyöstä.
– Kun on haluttu vapautua länsimaiden vuosisataisesta hegemoniasta, on arvosteltu myös länsimaista lähetystyötä. Kolonialismin kritiikki koskee taloutta, politiikkaa, kulttuuria ja kaikkea mahdollista, uskonto on siinä vain yksi juonne.
Kritiikin seurauksena Euroopasta käsin tehtävä lähetystyö on lamaantunut ja siltä on viety moraalinen oikeutus, kun on nähty, että lähetystyötä on tehty yhteistyössä kolonialistien kanssa.
– Eurooppalainen lähetystyö on menettänyt rohkeutensa tehdä lähetystyötä. Itsensä syyllistäminen on mennyt liian pitkälle, Ruokanen pohtii.
Professori näkee toisenkin syyn lähetystyön lamaannukseen Euroopassa. Se on uskon kriisi.
– Kristinuskon totuusarvo on aika pahasti kriisissä. Kristityksi tunnustautuminen tulee yhä harvinaisemmaksi länsimaissa.
Lähetystyön murros
Lähetystyön eurooppalainen ylivalta ryvettyi pahasti maailmansodissa ja holokaustissa. Enää länsimainen elämänmuoto ei näyttäytynyt kovinkaan esimerkillisenä muille. Lähetystyössä alkoi 1960–70-luvulta valtava murros, johon ovat vaikuttaneet entisten siirtomaiden itsenäistyminen Afrikassa ja Aasiassa sekä muun muassa kontekstuaalinen ajattelu ja vapautuksen teologia sekä myöhemmin feministinen teologia.
Kontekstuaalinen teologia tarkoittaa, että kaikki teologia on sidoksissa kulttuuriin, aikaan ja yhteiskuntaan. Vapautuksen teologia taas on lähtenyt katolisen kirkon piiristä latinalaisesta Amerikasta, missä herättiin vastustamaan yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta ja rakenteellisia vääryyksiä, kun ihmeteltiin, miksi suuret massat olivat köyhiä ja oppimattomia ja vailla mitään oikeuksia. Vapautuksen teologiassa kristinusko nähdään oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa edistävänä voimana. Vapautuksen teologia on lyönyt itsensä läpi kaikkialla maailmassa, mikä on tärkeä korjausliike kristillisen teologian sisällä.
– Onhan se jo Vanhan testamentin ydinopetusta, että lesket, orvot, köyhät ja muukalaiset ovat Jumalan silmäteriä. Heitä tulee erityisesti tukea ja puolustaa. Jos laiminlyöt heitä, teet synnin Jumalaa kohtaan.
Tänä päivänä lähetystyötä tehdään vahvasti kohdemaan ihmisten ehdoilla.
– Jos lähdet johonkin toiseen kulttuuriin, pitää hyvin tarkasti tutustua kulttuuriin ja yhteiskuntaan, tulee mennä nöyrästi toisen maan ehdolla.
Jos ihmisessä ei vaikuta Pyhä Henki, ihmisen toiminta ja työ ei voi vaikuttaa uskoa muissa.
Länsimaista lähetystyötä tarvitaan
Miikka Ruokanen näkee, että länsimailla on edelleen annettavaa lähetystyöhön, etenkin teologisessa tietotaidossa ja kristinuskon perinteisessä tuntemisessa. Hänellä itsellään on 27 vuoden kokemus teologien, pappien ja uskonnontutkijoiden opettamisesta Kiinassa.
– Voin opettaa heille Raamatun teologiaa, kreikkaa, latinaa, kirkkoisien ja uskonpuhdistajien teologiaa, modernia systemaattista teologiaa, jumalanpalveluksen teologiaa ja niin edelleen. Siinä meillä on annettavaa, sillä Aasiassa ja Afrikassa teologinen tietotaito on hyvin heiveröistä. Mutta mitä kristinuskon tunteminen merkitsee kiinalaisessa kontekstissa, se ei ole enää meidän, vaan heidän tehtävänsä, Ruokanen linjaa.
Mutta liberaalia teologiaa on turha yrittää opettaa, sillä sitä ei Ruokasen mukaan oteta vastaan hengellisesti vahvoissa ja dynaamisesti kasvavissa kirkoissa. Hän näkeekin, että esimerkiksi sukupuolineutraalin avioliiton idean vieminen kohdemaahan on tämän päivän kulttuuri-imperialismia, länsimaisen ideologian tuputtamista.
Vaikka Ruokanen on opettanut yliopistossa teologeja, hän tietää, että Jumalan Pyhä Henki voi toimia ilman yhtään akateemisesti koulutettua teologia. Hän kertoo esimerkin Kiinan kulttuurivallankumouksen (1966-76) ajalta, jolloin papit vietiin työleireille, kirkot suljettiin ja Raamattuja poltettiin. Mutta levoton aika ei onnistunut tukahduttamaan kristinuskoa, vaan vainojen keskelläkin Pyhä Henki teki työtään ja uskovien määrä viisinkertaistui.
– Protestanttisten kristittyjen määrä on satakertaistunut seitsemän viime vuosikymmenen aikana Kiinassa – näin siitä huolimatta, että välillä on ollut tosi vaikeaa. Ei ole tarvittu akateemisia teorioita eikä koulutettuja pappeja.
Lähtökohtana usko
Miten lähetystyötä tehdään menestyksellisesti tänä päivänä? Tähän kysymykseen Ruokanen vastaa viittaamalla lähetystyön alkujuurille, Apostolien tekoihin.
– Stefanoksesta ja Barnabaasta sanotaan, että he olivat ”täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa” (Ap.t. 6:5, 11:24) , ja niin oli Paavalikin. Jos ihmisessä ei vaikuta Pyhä Henki, ihmisen toiminta ja työ ei voi vaikuttaa uskoa muissa. Jos aiot viedä uskoa vieraaseen maahan, sinun täytyy olla uskoa ja Pyhää Henkeä täynnä.
Lähetystyössä tarvitaan lähettejä, jotka ovat aidosti klassisen kristinuskon asialla. Pohjimmiltaan lähetystyö on aina hengellistä työtä, jota tehdään uskosta ja rakkaudesta Kristukseen ja Pyhän Hengen vaikutuksesta.
– Sinänsä arvokasta ja välttämätöntä kehitysyhteistyötä voi tehdä ilman uskoa. Lähetystyö ei ole sama asia, vaikka siihen voi kuulua kehitysyhteistyön elementtejä. Lähetystyöhön tarvitaan hengellinen kutsumus.
Medialähetystyön Ruokanen näkee hyvin tärkeänä, koska se on globaalia ja tavoittavaa. Hän kertoo Kiinassa useasti kuulleensa, kuinka joku on tullut uskoon kuunneltuaan kristillistä radio-ohjelmaa. Nykyisin internet välittää uskoa yli rajojen.
Teksti: Sari Savela
Haastattelu on julkaistu Sansa-lehdessä 2/2022.
